Raha ei riitä: Härmälään ei rakenneta hehkutettua uimahallia

Jaana Kerola Aamulehti Tampereen Härmälässä sijaitsevaan entisen lentokonetehtaan tilaan ei tule uimahallia. Tampereen kaupunki vetäytyi suunnitelmasta vuoden 2015 loppupuoliskolla taloudellisten realiteettien edessä, mikä merkitsi uimahallin hautaamista. Uimahalli oli ja olisi ollut mainio markkinoinnin osa myytäessä asuntoja alueella, johon muuttavat toivovat palveluja. Rakennusliike Skanska kosi kaupungista kumppania tekemälleen uimahallisuunnitelmalle ja se olikin aluksi innostunut asiasta. Ensimmäisten kaavailujen mukaan halliin olisi päässyt uiskentelemaan jo ensi syksynä. - Kaupungin kanssa oltiin neuvotteluissa jo ihan hyvässä tilanteessa, mutta taloudellinen tilanne ja kaupungilla meneillään olevat isot hankkeet muuttivat halua olla mukana, kertoo Skanskan yksikönjohtaja Toni Tuomola. Jos halli olisi rakennettu 25-metrisen altaan kera, kustannuksia olisi Tuomolan mukaan kertynyt kymmenen miljoonaa euroa. Kaupunki olisi ollut mukana käyttömenotyyppisellä sopimuksella. - Aika ei ollut kypsä tällaiselle liiketoimintamallille, Tuomola sanoo. Avantoon uimaan? - Uimahalliin ei päästä ensi syksynä uimaan, mutta uimarannalle kyllä. Avantouinti on ihan kova juttu, Tuomola jatkaa. Skanskan Härmälänrannan alueelle rakentamat ja rakenteilla olevat talot ovat kävelymatkan päässä Pyhäjärvestä, joten muun muassa avantouinti liittyy rakennusliikkeen uusiin suunnitelmiin. - Sinne tulee alueen rakentamisen myötä virallinen uimaranta ja paikka rantasaunalle. Talviuintipaikan saamisesta sinne on oltu yhteydessä alan yhdistyksistä. Talviuinti on aika hottia nykyään, Tuomola kertoo. Vaikka uimahalli jäi Tuomolan mukaan jäihin tällä erää, on mahdollista, että entisen lentokonetehtaan tilaan saadaan yritysvetoisesti hyvinvointipalveluja ja ehkä pieniä altaita. - Tämä on yritteillä ihan seuraavana, Tuomola kertoo. Tuomola kertoo. Tämä paikka olisi hänen mukaansa investoinneiltaan muutamia satoja tuhansia euroja. Pirkkala valitti Aiemmin myös Pirkkalan kunnan valitus asemakaavasta jarrutti uimahallisuunnitelmaa. Vuosi sitten Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Pirkkala oli huolissaan uimahallin kuntien rajalle tuomasta liikenteestä. Hallinto-oikeus löysi kaavaselvityksestä keinot turvallisille liikennejärjestelyille. (Korjaus: Kartasta on poistettu asiaan kuulumaton ympyrä.)


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet