Pirkkala pohtii sairaalansa tulevaisuutta, voisi ottaa potilaita myös Tampereelta

Siiri Arffman Aamulehti Pirkkalan terveyskeskussairaala miettii tulevaisuuttaan. Sairaala voisi tulevaisuudessa ottaa potilaita myös Tampereelta tai toisin päin. Vaihtoehtoja halutaan selvittää molempiin suuntiin. Pirkkalan terveyskeskussairaalan potilasmäärät vaihtelevat paljon, jonka vuoksi sairaalan toiminta ei ole tehokasta. Tämän vuoksi Pirkkalan kunta on lähettänyt keskustelupyynnön Tampereen kaupungille. Pirkkala toivoo, että keskustelujen kautta esimerkiksi Tampereen potilaita voitaisiin sijoittaa Pirkkalan terveyskeskussairaalaan, jotta potilasmäärät pysyisivät tasaisina. - Terveyskeskussairaalan lopettamista ei haluta, vaan selvittää se, miten palvelu saataisiin hoidettua taloudellisesti ja järkevästi, selventää Pirkkalan perusturvajohtaja Paula Paavilainen. Pirkkalan terveyskeskussairaalassa on tällä hetkellä 28 paikkaa. Paikkoja vähennettiin neljällä vuoden alusta. Paavilaisen mukaan myös muut kunnat ovat joko toimineet tai harkitsevat toimivansa samalla tavalla. Esimerkiksi Vesilahden kunnan vuodeosaston lakkautuksen jälkeen vuonna 2014 potilaat siirtyivät Pirkkalan terveyskeskussairaalaan palveluiden piiriin. Myös ylöjärveläisiä potilaita on ollut hoidossa Pirkkalassa silloin, kun paikkoja on ollut vapaana. - Kunnat tekevät sellaista yhteistyötä ja avunantoa, eli jos toisella ei ole paikkoja, niin silloin sen toisen kunnan potilaita voidaan ottaa hoitoon. Tällä on pyritty hallinnoimaan suurta kuormituksen vaihtelua, sanoo Paavilainen. Paavilaisen mukaan hoitopaikkojen tarve on vähentynyt, sillä ikäihmiset eivät enää makaa vuodeosastoilla, vaan heille on osoitettu paremmat hoitopaikat. Terveyskeskussairaaloiden hoitoajat ovat myös lyhyemmät ja hoito on akuutimpaa. Tasaisen potilaskuormituksen ylläpitäminen on Paavilaisen mukaan haastavaa myös Pirkkalan suhteellisen pienen väestöpohjan takia. Pirkkalan yhteistoiminta-alueella eli Pirkkalan ja Vesilahden alueella on noin 24 000 asukasta. Ratkaisua terveyskeskussairaalan tulevaisuudesta saadaan kuitenkin odottaa, sillä kysely Tampereelle on vasta lähetetty. - Palvelut pitää tarjota asianmukaisesti ja tehokkaasti. Mitään ei ole päätetty mutta nyt lähdetään selvittämään, miten ne voidaan järjestää, toteaa Paavilainen.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet