Sähkön siirtohintojen korotukset jatkuvat: Nyt vuorossa Elenia

Aamulehti, STT Sähköverkkoyhtiö Elenia nostaa sähkönsiirtohintaa huhtikuun alussa. Hinnankorotuksen vaikutus asiakkaan verolliseen siirtohintaan on keskimäärin kuusi prosenttia. Sähköverottoman siirtohinnan nousu on 9,4 prosenttia. I - Investointiohjelmamme rinnalla siirtohintaan vaikuttavat toistuvat myrskyjen, ukkosten ja lumikuormien aiheuttamat sähköverkon korjauskustannukset sekä kantaverkkoyhtiö Fingridin hinnankorotukset, Elenian toimitusjohtaja Tapani Liuhala perustelee. Liuhalan mukaan sähköverkko ei vastaa nykyisiä eikä tulevia tarpeita. Yhtiön tavoitteena on nostaa maakaapeliverkon osuus 70 prosenttiin vuoden 2028 loppuun mennessä. Vuosittain Elenia rakentaa maakaapeliverkkoa noin 2 500 kilometriä. - Hinnoittelumme on ollut maltillista ja vakaata, ja sellaisena se myös jatkuu. Edellinen korotus verottomaan hintaan oli 3 % keväällä 2012, Liuhala toteaa Elenian tiedotteessa. Vuosittain Elenia rakentaa maakaapeliverkkoa noin 2 500 kilometriä. Elenia kertoo, että yhtiön investoinnit sähkönjakelun varmuuden parantamiseen nousevat yli 470 miljoonaan euroon vuosina 2012-2016. Yhtiön mukaan nykyinen sähköverkko on rakennettu pitkältä 1960- ja 70-luvuilla vastaamaan kyseisen ajan tarpeita. - Yksistään viime vuoden sähkönjakelun suurhäiriöt osoittivat, ettei ilmajohtoverkko ole enää toimiva ratkaisu, Liuhala sanoo. Elenian asiakkaille lähetetään kirje hinnanmuutoksesta helmi-maaliskuun vaihteessa. Iso osa pirkanmaalaisista on Elenian asiakkaita. Yhtiöllä on kaikkiaan 417 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet