Hallitus: Palkoista ja työajoista sovittava paikallisesti ? näin järjestöt kommentoivat

STT, Aamulehti Hallitus linjaa, että paikallisesti on pystyttävä sopimaan työajoista, palkoista ja lisistä. Paikallista sopimista kehitetään työehtosopimusten kautta ja sitä täydennetään lainsäädännöllä. Työmarkkinajärjestöjen johtajat ja ministerit Jari Lindström (ps.), Petteri Orpo (kok.) ja Olli Rehn (kesk.) tapasivat tänään. Hallitus kertoi tapaamisessa linjauksensa työmarkkinajärjestöille. Lainsäädännön tarve arvioidaan toukokuun lopussa, kun työehtosopimusneuvottelujen kautta syntyvien ratkaisujen kattavuus on katsottu. Tästä syystä paikallisen sopimisen työryhmän toimikautta jatketaan kesäkuulle asti. Hallituksen mielestä lopullinen päätösvalta paikallisesta sopimisesta tulee olla työpaikoilla. Henkilöstön edustus yrityksen hallinnossa on turvattava. Lisäksi hallitus edellyttää, että selviytymislauseke on määriteltävä yrityksen erityisen vaikeita tilanteita varten, ja että järjestäytymättömät työnantajat ovat samalla viivalla kuin järjestäytyneet. Lyly: Hallituksen linjaukset selkeyttävät neuvotteluita SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly arvioi, että maan hallituksen linjaukset paikallisesta sopimisesta selkeyttävät parhaillaan käytäviä työmarkkinaneuvotteluja. Lylyn mukaan on luonnollista, että paikallisen sopimisen neuvottelut siirtyvät työmarkkinapöytään. EK:n Häkämies pettyi EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan hallituksen linjaukset paikallisesta sopimisesta olivat pettymys. -Se oli pettymys sillä tavalla, että kun se minusta oli kirjattu hallitusohjelmaan sen luonteisesti, että sitä olisi viety eteenpäin lainsäädäntötietä, jolloin olisi varmistettu, että se toteutuu aidosti, Häkämies sanoi STT:lle. EK:n ensisijainen tavoite oli lakitie paikallisen sopimisen edistämisessä. Häkämiehen mukaan nyt pitää suunnata katseet tes-tiehen ja uskoa, että sitäkin kautta voidaan päästä samaan tulokseen. -Nyt hallitus on linjannut niin, että ensisijainen on tes-tie ja sen perässä on sitten tilanne, jossa hallitus arvioi tarpeen lainsäädännölle. Eräällä tavalla laki on perälautana tälle tes-prosessille, Häkämies sanoi. Häkämiehen mukaan nyt on tärkeä varmistaa, että tavoitteet asetetaan riittävän kunnianhimoisiksi. Palkansaajapuoli on vaatinut tarkempaa tietoa hallituksen paikallisen sopimisen linjauksista, ja se on ollut jarruna yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. -Ymmärtääkseni tämä umpisolmu nyt aukesi, Häkämies sanoi. Kunta-alan Jalonen: Paikallinen sopiminen laajasti käyttöön Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen pitää hallituksen linjausta paikallisesta sopimisesta hyvänä tiekarttana edetä neuvotteluissa. Jalosen mukaan linjaus selkeyttää hallituksen tavoitteita ja antaa työmarkkinaosapuolille raamit edetä paikallisen sopimisen edistämisessä parhaillaan käytävissä yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. Hänen mukaansa neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta jatkuvat tiiviinä.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet