Poliisi epäilee: Tamperelainen 68-vuotias käytti hyväksi kateissa ollutta 15-vuotiasta

STT, Aamulehti Tamperelaista miestä epäillään kolmen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Miestä epäillään myös törkeästä raiskauksesta, kertoo Joensuun poliisi. Itäsuomalaisen 15-vuotiaan tytön epäillään joutuneen miehen uhriksi viime syksynä. Poliisin mukaan mies oli vienyt netissä tapaamansa tytön useaksi yöksi mökille, jossa epäillyt rikokset tapahtuivat. Poliisi epäilee, että miehellä on ollut kaksi muutakin lapsiuhria. He molemmat ovat olleet 12-vuotiaita. Osassa tapauksista epäillään törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja osassa perusmuotoista. Vyyhti on edennyt syyteharkintaan. 68-vuotias epäilty on ollut vangittuna lokakuusta asti. Hän on edelleen vangittuna. Esitutkinta käynnistyi kun joensuulainen tyttö ilmoitettiin lokakuussa 2015 kadonneeksi. Tytön palattua pari päivää myöhemmin kotiin seksuaalirikosepäilyt paljastuivat. Rikoksesta epäilty otettiin kiinni jo samana päivänä. Yhteistyö paljasti muitakin rikoksia Joensuun poliisi teki yhteistyötä esitutkinnan aikana muun muassa Tampereen ja Seinäjoen poliisiasemien kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehtiin Viron poliisiviranomaisten kanssa. Tapaukseen liittyen Virossa suoritettiin kotietsintöjä. Esitutkinnan yhteydessä paljastui useita rikosepäilyjä eri puolilla Suomea. Näissä tapauksissa on kyse muun muassa eriasteisista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien lasta esittävien kuvien levittämisestä ja hallussapidosta. Esitutkinta näiden tapausten osalta suoritetaan muissa poliisiyksiköissä.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet