Konserttiarvio: Tässäpä yksi konserttikauden isoimmista pettymyksistä

Harri Hautala Tässäpä yksi konserttikauden isoimmista pettymyksistä! Kun sveitsiläisen vanhan musiikin huippuyhtyeen ohjemassa on maallisia italialaisia rakkauslauluja ja soitinkappaleita 1500-luvulta, toiveena on tietysti saada nauttia hehkuvan runollisista ja kiihkeistäkin tunnelmista. Siis aidosta vanhan musiikin läheisyydestä, hurmasta ja kosketuksesta. Vaan eipä ollut tässä harmaassa konsertissa paljonkaan jäljellä kesäisillä Sastamalan festivaaleilla monta kertaa ilahduttaneen La Morra -yhtyeen tavanomaisesta iloisuudesta ja elinvoimasta. Jos ihan rehellisiä ollaan, näin innotonta musisointia ei ole tullut vastaan pitkään aikaan. Jopa yhtyeen räväkkänä sieluna tunnetusta Corina Martista huokui alakulo ja henkinen poissaolo. Jotenkin koko konsertin olemusta kuvasi niinkin triviaali asia kuin yhtyeen sekoilu väliajan paikan kanssa. Ikään kuin ketään ei olisi kiinnostanut missä mentiin. Kunhan soiteltiin. Ehkä yhtenä syynä masentavaan musisointiin oli Kangasala-talon kuivahkon akustiikan sopimattomuus La Morran soitinkokoonpanolle. Nämä herkät soittimet, varsinkin cembalo, luuttu, huilu ja viola d´arco, tarvitsevat ympärilleen runsaasti kaikua, jota yleensä löytyy vain kirkkotiloista, ihanteellisemmin Sastamalan Pyhän Marian kirkosta. Silti en laittaisi kaikkea latteutta pelkästään akustiikan tiliin. Kun arvostettu vanhan musiikin yhtye soittaa täysin balanssit pielessä, tullaan jo valmistautumisen huolellisuuden ja asenteen puolelle. Ainoa valonpilkahdus tässä konsertissa oli baritoni Enea Sorinin pinnalta kaunis ja tyylinmukainen laulu. Siitä yksi tähti. La Morra. Musiikkia 1500-luvun Italiasta. H Kangasala-talo 14.2.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet