Tampereen valtuusto päättää 380 000 eurosta vastaanottokeskukselle

Jaana Kerola Aamulehti Vastaanottokeskuksen perustaminen Kaupin sairaalan kiinteistöön Tampereella etenee tänään. 300-paikkaisen vastaanottokeskuksen perustaminen vaatii remonttia, ja siksi kaupunginvaltuusto pui kaupunginhallituksen esitystä 380 000 euron osoittamisesta keskukselle. Maahanmuuttovirasto maksaa remontin kustannukset takaisin pääomavuokrana. Kerroksiin rakennetaan esimerkiksi keittiöt, jotta turvapaikanhakijat voivat tehdä itse ruokansa. Kokous alkaa kello 17, ja rahaa käsitellään kokouksen kolmantena asiana. Hallituksessa eriävä mielipide Kaupunginhallitus päätti helmikuun alussa vastaanottokeskuksen perustamisesta. Keskusta koskevaan päätökseen jätti eriävän mielipiteensä Seppo Silvennoinen (ps). Hänen mielestään valtuuston olisi pitänyt saada päätettäväkseen rahan lisäksi myös itse perustaminen. - Tämän kokoluokan päätös vakituisen vastaanottokeskuksen perustamisesta pitäisi ehdottomasti viedä kaupunginvaltuuston päätettäväksi, hän perusteli. Hän muistuttaa keskuksen mahdollisesti kunnalle tuomia lisäkuluja esimerkiksi terveydenhuollosta, sosiaalihuollosta ja työllisyydenhoidosta on vaikea arvioida sekä turvallisuuden heikkenemisestä. - Myöskään ei ole selvää, salliiko ehdotetun Kaupin sairaalakiinteistön kaava kiinteistön käytön vakituiseen majoituskäyttöön. Kaupin kiinteistö sijaitsee virkistysalueella ja kiinteistölle tulisi suunnitella virkistystoimintaan liittyviä toimintoja sen vapauduttua, Silvennoinen arvioi. Vastaanottokeskus on pysyvä yksikkö. Siellä pyritään pitkäaikaiseen kotouttamiseen. Vastaanottokeskus aloittaa toimintaansa sitä mukaa, kun tiloja vapautuu. Työntekijöitä vastaanottokeskukseen tarvitaan noin 20. Valtuuston kokousta voi seurata suorana verkossa osoitteessa tampere.fi/suoralahetys.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet