Muumeista tehdään uusi, suuren luokan televisiosarja kansainväliseen levitykseen

Aamulehti, STT Muumeista aiotaan tehdä uusi, suuren luokan kansainvälinen televisiosarja. Yhtiö kertoo asiasta nettisivuillaan. Asiasta kertoo ensin Suomessa Helsingin Sanomat. Edellisen kerran Tove Janssonin Muumeista tehtiin tv-sarjaa 1990-luvun alussa ja se on vieläkin supersuosittu. HS:n mukaan tekijätiimissä on mukana muun muassa Oscarin voittanut brittiohjaaja Steve Box, joka on tunnettu Wallace ja Gromit -animaatioista. Uudet jaksot ovat valmiita aikaisintaan loppuvuodesta 2018. Tekijätiimissä on mukana muun muassa Oscarin voittanut brittiohjaaja Steve Box, joka on tunnettu Wallace ja Gromit -animaatioista. Hanketta vetää ruotsalainen tuotantoyhtiö Filmlance, joka on aiemmin tehnyt muun muassa Silta-rikossarjaa. - Projekti on jo käynnissä. Tavoitteena on 52 jakson kokonaisuus, joka kunnioittaa muumihahmojen suomalaista dna:ta, kertoo taiteellinen johtaja Marika Makaroff hankkeen tuotantoyhtiö Filmlancesta STT:lle. Sarjaa tehdään yhteistyössä Janssonin perikunnan kanssa, jotta klassikkohahmot saadaan maailmanlaajuisen yleisön ulottuville. - Olen uskonut koko ajan, että alkuperäismateriaalista saa paljon irti ja sen potentiaalia ei ole vielä käytetty, Makaroff jatkaa. Muumeista on tehty kolme tv-sarjaa, joista tuorein valmistui vuonna 1990. Tove Jansson julkaisi ensimmäiset Muumi-kirjat vuonna 1945.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet