Nikkanen hyppäsi ennätyksensä 461

Juniorien ME:n aiemmin tehnyt Wilma Murto ei ollut nyt iskussa. Tulokseksi jäi 430. STT Växjö Seiväshyppääjä Minna Nikkanen säväytti halliennätyksellään 461 Ruotsin Växjössä kisatussa pohjoismaisessa hallimaaottelussa. Tulos on sentin parempi kuin hänen aiempi halliennätyksensä ja ulkorataennätyksensä. Junioreiden tuore ME-nainen Wilma Murto ylitti 430 kolmannellaan, mutta 445 ei ylittynyt. Murto oli viides kisassa, jonka voitti Ruotsin Angelica Bengtsson tuloksella 466. - Askelmerkit olivat aika vakiot kaikissa hypyissä. Niistä oli helpompi vaihtaa isompiin seipäisiin, mutta on siinä vielä parannettavaa, Nikkanen totesi hypyistään. - Verryttelyssä tuntui hyvältä, mutta kilpailussa tuntui ensimmäisestä hypystä lähtien, että juoksusta oli rytmi hukassa ja kroppa tuntui tyhjältä. En tiedä miksi, mietti Murto. Suomi oli maaottelussa kolmas sekä naisissa että miehissä. Ruotsi voitti molemmat, ja naisissa Suomen edelle pääsi myös Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue. Miehissä kakkonen oli Norja. - Lievästi alakanttiin meni. Toiseksi olisi pitänyt päästä molemmissa maaotteluissa. Paljon hävittiin pisteitä juoksuradalla, Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen sanoi. Neziri kärkiaikaan Ilonaiheita toi Nikkasen ohella Nooralotta Nezirin kotimainen kärkitulos 60 metrin aidoissa. Hän voitti kisan selvästi ajalla 8,11. Nezirin ohelle suomalaisia lajivoittajia olivat kolmiloikkaajat Kristiina Mäkelä ja Simo Lipsanen, kuulantyöntäjä Arttu Kangas ja seiväshyppääjä Eemeli Salomäki. Naisten maajoukkuekapteenin Mäkelän tulos oli 13,86 ja Lipsasen 16,01. Kangas pyörähteli kuulakisan voittoon kauden kotimaisella kärjellä 19,54. Miesten 60 metrin aidoissa Elmo Lakka hävisi 0,01 sekunnilla Ruotsin Alexander Brorssonille ajalla 7,76. Aika on Lakan ennätys. Miesten 200 metrillä Samuli Samuelsson oli kolmas halliennätyksellään 21,34. Jonna Berghem pudotti 200 metrin kauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 23,90.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet