Koskettava rakkaustarina: Naista puukotettiin 32 kertaa, avioituu pelastajansa kanssa

Aamulehti Neljä vuotta sitten amerikkalainen Melissa Dohme oli lähellä kuolla. - Selvisin entisen poikaystäväni murhayrityksestä. Minua puukotettiin 32 kertaa, hän kertoo Fox13-uutiskanavalle. Yksi Melissaa pelastamassa olleista oli palomies Cameron Hill. He tapasivat 10 kuukautta tragedian jälkeen, kun Melissa Dohme kertoi tarinansa ensimmäistä kertaa julkisesti. Hill kusui hänet paloasemalle syömään muiden kanssa. He ovat olleet yhdessä siitä asti. Fox kertoo, kuinka Cameron seisoi Melissan rinnalla lukemattomien leikkausten ja terapioiden aikana. Hän oli myös oikeudessa Melissan rinnalla silloin, kun puukottaja sai elinkautisen. Mies kertoo Foxin haastattelussa tieneensä heti, että Melissa on Se oikea. Hän kosi Tampa Bay Rayn pelissä täyden stadionin edessä. - Hän polvistui, avasi sormusrasian ja pyysi minua menemään hänen kanssaan naimisiin, Melissa kertoo. Häät ovat vuoden päästä.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet