Poliisi jatkaa myrkytysmurhan tutkintaa, vaikka epäilty opettajavaimo kuoli poliisivankilassa

Hämeen poliisi tiedottaa, että se jatkaa murhan tutkintaa, vaikka epäilty on kuollut poliisivankilassa helmikuun alussa. Kyse on vuonna 2015 juhannuksen aikaan tapahtuneeksi epäillyn vuonna 1964 syntyneen Tammelassa asuneen miehen murhan esitutkinnasta. Epäilty oli vuonna 1969 syntynyt opettajanainen. Hänet vangittiin tammikuun loppupuolella, hänen kuolemastaan tiedotettiin 5. helmikuuta. Esitutkinta jatkuu murhan osalta siten, että esitutkinnassa selvitetään vielä avoimena olevia kysymyksiä. Poliisi suorittaa sekä taktista että teknistä tutkintaa selvittääkseen tapahtumien kulkua. Epäillyksi rikospaikaksi on poliisin mukaan täsmentynyt parin yhteinen loma-asunto Urjalan seudulla, mutta poliisin mukaan uhri ei ole kuollut siellä. Sieltä uhri ja epäilty ajoivat yhdessä Tammelaan kotiinsa, josta mies vietiin ambulanssilla sairaalaan. Mies kuoli muutama päivä sen jälkeen. Kuoleman aiheutti metanolimyrkytys, sillä poliisin mukaan miehen elimistössä oli metanolia suuri määrä. Aiemmin poliisi kertoi, ettei epäilty ole myöntänyt rikosta. Epäillyn naisen kuolemansyyntutkintaa selvittää Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet