Järjestö: Yli 500 kuollut Aleppon alueella ? Punainen risti: 50 000 hylännyt kotinsa

STT, AFP, Aamulehti, Reuters Aleppon alueella yli 500 ihmistä on kuollut sen jälkeen kun Syyrian hallituksen joukot aloittivat suurhyökkäyksen Venäjän sotilaskoneiden tukemana. Kuolleiden joukossa on kymmeniä siviilejä, kertoi Syyrian tilannetta seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Keskiviikkona venäläiset sotilaskoneet tekivät ilmaiskuja useisiin kyliin. Kansainvälinen Punainen risti kertoi illalla uutistoimisto Reutersin mukaan, että 50 000 ihmistä on lähtenyt alueella kodeistaan tiistain ja keskiviikon aikana. Punainen risti on toimittanut noin 20 000 ihmiselle ruokaa ja vettä. Vesilinjat on katkaistu suuresta osasta Aleppoa, järjestö kertoo. - Lisää apua, esimerkiksi lääkkeitä, kuljetetaan heille lähipäivinä, Punainen risti kertoi. YK on kehottanut Turkkia päästämään kymmenettuhannet sotaa paenneet syyrialaiset maahan. Monet ovat olleet jo päiviä jumissa rajalla. Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu kutsui pyyntöjä tekopyhiksi. Hänen mielestään länsi ei tee tarpeeksi Venäjän toimien estämiseksi. Turkissa on jo 2,5 miljoonaa syyrialaista. Davutoglu sanoi, että Turkki haluaa rakentaa pakolaisleirin syyrialaisille Syyrian puolelle rajaa.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet