Uusi tutkimus Suomen fasisteista: Tahallaan unohdettu historia

Kolmen tohtorin ärhäkkä kirja väittää, että Suomen fasistien historiaa on peitelty ja vähätelty. Tutkijat ovat pettyneitä, ellei kirja herätä huomiota. Ainakin Jussi Niinistö saattaa älähtää. Simopekka Virkkula Aamulehti Jännä nähdä, kuka suuttuu. Ensi keskiviikkona ilmestyvä Suomalaiset fasistit (WSOY) on harvinaisen teräväreunainen historiantutkimus. Se viiltää aihettaan röyhkeän pelottomasti, ja muutama lukija saattaa hyvinkin parahtaa. Historiantutkijat Marko Tikka ja Aapo Roselius pyyhältävät haastatteluun takki auki Tampereen yliopiston uumenista. Kansallisradikaalin Suomen historiaa avaavan luentosarjan tuorein sessio on juuri päättynyt. Kirjan kolmas tekijä, viimeksi kriittisestä Lauri Törni -kirjastaan vihapostia saanut Oula Silvennoinen vaeltaa toisaalla, ties missä Helsingin loskassa. - Laita kovimmat lausunnot Oulan piikkiin, Roselius ehdottaa iloisesti. Oikeasti miehet ovat porukalla vastuussa koko paksusta kirjasta. Artikkelikokoelman sijasta on syntynyt yhtenäinen teos, jolla on vetävä alku, perusteellinen keskikohta ja kuumottava, omaan aikaamme ulottuva loppu. Äkkinäinen saattaisi kuvitella, että kirja on sadoista sivuistaan huolimatta huhkittu kasaan salamavauhdilla. Taustoittamaan tätä nykyistä Suomea, jonka katukivillä tömähtelevät kansallissosialistin perustaman soturikaartin saappaat. - Joo ei. Idea tuli jo ainakin kolme vuotta sitten. Mutta kieltämättä joku saattaisi sanoa, että kirjan ajankohtaisuus kasvaa viikko viikolta, Markko Tikka muotoilee. Sano reilusti fasisti Kolmikon kirjan sähköistävin sana on painettu jo kansilehdelle: fasistit. Käsitettä on häveliäästi väistelty, kun puhe on ollut itsenäisyyden ensimmäisistä vuosikymmenistä. Fasisteiksi tai natseiksi on mainittu vain hakaristien kanssa elämöineitä yksittäisiä kuumapäitä ja sirpaleryhmiä. Nyt tutkijakolmikko ottaa termin käyttöön laajasti ja ujostelematta. Sanalla kuvataan myös massajärjestöjen ideologiaa. - Esimerkiksi Isänmaallinen kansanliike IKL ja Akateeminen Karjala-Seura AKS olivat tämän päivän näkökulmasta fasistisia, Tikka ilmoittaa. Saman mustan sateenvarjon alle kirja asettaa esimerkiksi Vapaussodan rintamamiesliiton, ja joutuupa Suojeluskunta-järjestökin kriittiseen syyniin. Fasismi ei ollut outo poikkeus; aatteen myötäjuoksijoita vilisi sivistyneistössä ja elinkeinoelämässä, vähän joka puolella. Tutkijoiden mielestä on tullut aika puhua fasismista sen omalla nimellä - historiallisista rasitteista ja traumoista huolimatta. Rasitteilla miehet viittaavat Neuvostoliittoon, joka läiski fasisti-leimaa holtittomasti mihin sattui. Ja Vladimir Putinin trolliarmeijaan, jonka laulu- ja soitinyhtye hoilaa yhtä levottomia. - Ei fasismi-termiä voi jättää hullujen yksityisomaisuudeksi, Roselius ilmoittaa. - Ja tämän voit sitten laittaa Oulan suuhun, tutkija nauraa. Vähättelyn kulttuuri Poleeminen tutkijakolmikko syyttää suomalaista historiantutkimusta "vähättelyn kulttuurista". Fasismi on sysätty kuvausten marginaaliin, jos edes sinne. Taustalla vaikuttaa yhteiskunnassa sodan jälkeen käynnistynyt tahallisen unohtamisen suurhanke, julkisen omakuvan uudelleen muokkaaminen. Ensin oli vaiettu vuoden 1918 tapahtumat, ja toisen maailmansodan jälkeen syntyi uusi vaikenemiseen vihkiytyneiden piiri, suomalainen omertá. Luetaan suoraan kirjasta: "Yksilöllisen ja kansallisen edun nimissä oli häivytettävä näkymättömiin niin fasismi, järjestöt, tunnukset, laulut, puoluerihkama, univormut, runot, julkilausumat, sotatavoitteet, tulevaisuudenkuvat kuin tietyt sota-ajan tapahtumatkin." Kaiken tuon Suomalaiset fasistit -tutkimus nyt läväyttää esiin. Mutta hei ja haloo! Onhan suomalaisen änkyräoikeiston järjestöistä kirjoitettu hyllymetreittäin. Kyllä, kyllä, mutta Roseliuksen ja Tikan mielestä kovin usein hyssytellen, puolustellen, jälkiä peitellen, jopa kunniaa tehden. Kyse ei ollut sattumien summasta vaan johtavien historiantutkijoiden ohjailemasta historiapolitiikasta. Harvat vastavirtaan kulkeneet tutkimukset mitätöitiin ja julistettiin tapahtumien ylitulkinnaksi. Vain hevosenleikkiä? Ääriesimerkki menneisyyden valkopesusta on historioitsija Jussi Niinistö, nykyinen perussuomalainen puolustusministeri. Niinistön vuonna 2003 ilmestynyt kirja Lapuan liike. Kuvahistoria kansannoususta on tutkijakolmikon mielestä suoraa jatkoa lapualaisten omalle sinimustalle tulkintalinjalle. - Niinistö ei peittele ihailuaan terroria kohtaan, tutkijat syyttävät. Lapualaiset käyttivät nyrkkejä, keppejä, pamppuja ja pistooleja. Tiedoton uhri saatettiin jättää muurahaispesään virumaan. Kyydityksiä tapahtui satamäärin ja väkivallan uhreiksi joutui yhtä lailla maaseudun köyhälistöä kuin eduskunnan varapuhemies tai tasavallan ensimmäinen presidentti puolisoineen. Ja näin tulkitsee Niinistö: "Kyyditystoimintaa on sanottu aseettomaksi sissisodaksi. Se oli suoralinjaisella, diplomatiasta piittaamattomalla talonpoikaisjärjellä perusteltua ja usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä." Historian hämärtäminen on Roseliuksen ja Tikan mielestä mennyt hyvin läpi. Kuvitellaan, että laitaoikeisto halusi vain lopettaa kommunistien myyräntyön. Todellisuudessa tarkoitus oli hävittää parlamentaarinen demokratia ja toteuttaa sinimusta vallankumous. Se että touhu epäonnistui, ei tee yrityksestä harmitonta. Paluu 1930-luvulle? Suomalaiset fasistit on sillä tavalla erikoinen historiantutkimus, ettei se malta pysyä menneisyydessä. Kun sivuja on kasassa puolen tuhannen verran, tutkijakolmikko vaihtaa preesensiin: fasismista pitää puhua myös "oman aikakautemme poliittisten liikkeiden ja aatteiden yhteydessä". Se ei tarkoita, että tutkijat rientäisivät syväanalysoimaan vaikkapa Suomen Sisun ideologiaa - vaikka mieli olisi ehkä tehnyt. Viesti on kuitenkin selvä. Nykyliikkeillä on vankat juuret historian mustassa mullassa, vaikka ilmiasut ovat saattaneet muuntua. Kommunismin pelko ja haaveet suur-Suomesta ovat väistyneet ja korvautuneet maahanmuuton ja vieraiden kulttuurivaikutteiden vastustamisella. - Kaikkia fasistisia liikkeitä yhdistää viholliskuvien luominen, tunne yhteisöä uhkaavasta tuhosta. Liberaalia demokratiaa pidetään mädäntyneenä ja apuun huudetaan radikaaleja toimenpiteitä. Aapo Roselius, Marko Tikka ja Oula Silvennoinen ovat kammanneet radikaalihistorian tarkkaan ja löytäneet häkellyttävän liudan värikkäitä ilmiöitä, ryhmiä ja eksentrisiä persoonia. Tekstin tyylilaji on paitsi vetävä, aika ajoin sarkastinen, vähän viistokin. Mutta kun tutkijoilta pyytää johtopäätöksiä omalle ajallemme, ääni vakavoituu. Historiallinen muisti on lyhyt, ja käsillä saattaa hyvinkin olla uusi fasismin nousu. Musta paluu 1930-luvulle. Ketkä Kolme tohtoria Aapo Roselius Vuonna 1975 syntynyt vapaa historiantutkija väitteli tohtoriksi vuonna 2011. Tallinnassa asuva Roselius on julkaissut lukuisia kirjoja, muiden muassa sisällissodan kaatuneista ja valkoisesta väkivallasta sekä suomalaisista heimosotureista Itä-Karjalassa ja Petsamossa. Viimeisin kirja on vuonna 2013 ilmestynyt Isänmaallinen kevät. Vapaussotamyytin alkulähteillä (Tammi). Marko Tikka Vuonna 1970 syntynyt Tampereen yliopiston Suomen historian dosentti on kirjoittanut useita sisällissotaan liittyviä teoksia. Vuonna 2004 valmistunut väitöskirja käsitteli sisällissodan kenttäoikeuksia. Tikka tuntee myös suomalaista populaarikulttuuria ja on kirjoittanut kirjat harmonikkataiteilija Vili Vesterisestä ja tanssiorkesteri Dallapésta. Oula Silvennoinen Vuonna 1970 syntyneen tutkijan Salaiset aseveljet -väitöskirjassa (2008) herättivät huomiota uudet tiedot Suomen ja natsi-Saksan turvallisuuspoliisien yhteistyöstä. Silvennoisen muita kirja-aiheita ovat olleet esimerkiksi kolmen maan armeijoissa palvellut legenda Lauri Törni sekä tehtailija Gösta Serlachius.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet