Kolumni: Tein kolme virkavirhettä, enkä kadu ? tein oikein

Tiina Keskinen Sinä päivänä tein kolme virkavirhettä opettajan työssäni. Uhmakas poika ei uskonut, kun käskin häntä laittamaan kännykän pois oppitunnilla. Aikuisena ja vanhempana olen tottunut siihen, että kun käsken lasta tekemään jotakin, hän tottelee. Itse en ole lapsena eivätkä lapsenikaan ole pienenä koskaan ylettömästi sanoneet vastaan aikuisille. Sitä eivät tee myöskään oppilaat minulle. Yhä enemmän on lapsia, joiden on vaikea käsittää, että aikuisen sanaa on uskottava. Käskystäni huolimatta kännykkä pysyi pojan kädessä. Tultuani pojan viereen hän sanoi: "Et tuu lukeen mun viestejä!" Siinä hetkessä tapahtui ensimmäinen virkavirhe. Revin kännykän pojan kädestä ja takavarikoin sen. Virkamies ei saa koskea oppilaan omaisuuteen, kuiskii joku päässäni. Käskin poikaa ottamaan oppikirjat esille. Hän sanoi: "Ei kuule vois vähempää kiinnostaa." Toinen virkavirhe oli väistämätön. Kehotin poikaa poistumaan luokasta, että me muut pääsisimme vihdoin työn alkuun. Oppilasta ei saa poistaa luokasta, koska ulkopuolella hän ei ole valvonnassasi, yrittää joku takoa päähäni virkamiesjärkeä. Poika tuijotti minua haastavasti silmiin eikä liikahtanutkaan. Tartuin häntä käsivarresta, kiskoin ylös, työnsin ulos ja paiskasin oven kiinni. Huusin perään, että hänen on tunnin päätyttyä tultava hakemaan reppu luokasta. Muut oppilaat olivat hiirenhiljaa. Luokassani tapahtuu harvoin näin kiihkeitä yhteenottoja. Päässäni kiehui. Kolmas virkevirhe: oppilaaseen ei saa koskea. Kun oppilaat tekivät tehtäviä, avasin sähköpostin ja selitin vanhemmille tilanteen. Isä vastasi välittömästi. Hän kiitti minua, pyysi anteeksi poikansa käytöstä ja lupasi keskustella lapsen kanssa illalla. Pojalla on toivoa, ajattelin, hänellä on viisas isä. Minullakin oli onnea: vastassa olisi voinut olla täysin toisenlainen reaktio. Tunnin päätyttyä luokka tyhjeni. Pojan reppu lojui lattialla. Myötätunto häntä kohtaan heräsi: tyhjä reppu, ei yhtään koulukirjaa mukana, raskasta on hänen koulunkäyntinsä, kuinka hukassa poika onkaan elämänsä kanssa. Olin varma, että reppu lojuisi lattialla yön yli. Oveen kuitenkin koputettiin. Poika seisoi edessäni ja katsoi minua vaivaantuneena silmiin. - Mulla on ollut huono päivä tänään, anteeks, hän sanoi ja painoi katseen maahan. Taputin häntä olalle, ojensin repun ja sanoin toivovani, ettemme enää milloinkaan joutuisi ottamaan niin inhottavasti yhteen. Emmekä sitten joutuneetkaan. Marssijärjestys oli selvinnyt hänelle. Virkavirheet kaikessa rasittavuudessaan kannattivat: olen mieluummin välittävä aikuinen kuin kasvatusvastuuta välttelevä virkamies. Kirjoittaja on opettaja. Näin laki sanoo opettajan oikeuksista: Millaisia mahdollisuuksia laki antaa opettajalle koulussa?


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet