Tarkastus: Oliko Matti Vanhasen uutuuskirjan pdf-tiedostossa haittaohjelma?

Mikko Pulliainen Muun muassa toimittajille ennen julkaisupäivää lähetetty pdf-tiedosto Matti Vanhasen uudesta Ulkopolitiikkaa-kirjasta aiheutti tiistaina monelle tietokoneenkäyttäjälle harmillisen tutun huolenaiheen. Valtioneuvoston tietoturva nimittäin hälytti, että tiedostossa saattaa olla mukana jonkinlainen haittaohjelma. Tällä hetkellä asiaa tutkii Kyberturvallisuuskeskus. - Olen saanut heiltä väliaikatiedon, että todennäköisesti kyseessä ei ole haittaohjelma, kertoo Pirkko Määttälä Keskustan eduskuntaryhmän kanslian viestinnästä. Aivan varmaa tietoa asiasta ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Jos kyseessä on haittaohjelma, niin se on varsin hyvin piilotettu, sillä Määttälän mukaan sama tiedosto on mennyt esimerkiksi tietoturvallisuudestaan tyypillisesti hyvin huolehtiviin suuriin mediataloihin. Asia pitää tietysti ottaa vakavasti, sillä sama tiedosto on lähetetty esimerkiksi kaikille keskustan kansanedustajien erityisavustajille. Eduskunnan it-tuki tarkastaa myös Vanhasen itsensä koneen. - Kyseinen kirja sattuu vielä sivuamaan tätä aihepiiriä, Määttälä pohtii. Tapauksessa on myös huvittavia piirteitä, Määttälä kun itse kertoo painottavansa usein erityisavustajille, että toimituksille ei tulisi lähettää sähköpostin liitetiedostoja. - He sitten kysyvät, mistä syystä? No, tästä juuri! Ehkä minun olisi pitänyt kopioida kaikki ne kirjan 117 sivua ja lähettää sähköpostin tekstikentässä.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet