Poliisi sai kiinni Hervannan Salen ryöstäjän

Aamulehti Sisä-Suomen poliisi otti maanantaina iltapäivällä kiinni sunnuntaisesta Salen ryöstöstä epäillyn miehen. Poliisi kertoo, että mies otettiin kiinni miehen kotoa Hervannasta. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Poliisi kiittää saamistaan yleisövihjeistä, sillä 31-vuotiaan miehen henkilöllisyys selvisi juuri yleisövihjeiden perusteella. Poliisi on saanut tapauksesta muutamia vihejitä, joita poliisi tarkistaa parhaillaan. Tekijää ei kuitenkaan ole saatu vielä kiinni. Hervannan Insinöörinkadulla sijaitseva Sale ryöstettiin sunnuntaina 31. tammikuuta iltapäivällä. Mies poistui kaupasta muovikassin kanssa, jossa anastetut rahat olivat. Mies käytti ryöstössä starttipistoolia. Anastetut rahat ja starttipistooli löytyivät miehen asunnosta. Epäilty on myöntänyt tehneensä ryöstön. Edit 2.2. klo 12:51: Ryöstäjä saatiin kiinni. Kasvojen edessä oli viininpunainen huivi tai kauluri. Miehellä oli päässään huppu. - Hänellä on ruskeat, isot silmät ja vaalea iho. Ryöstäjä poistui Salesta Insinöörinkadun suuntaan. Kädessään hänellä on ollut mahdollisesti ryöstösaalis Sale-muovikassissa. Kaikki havainnot ryöstäjästä ja mahdolliset tunnistukset pyydetään ilmoittamaan Sisä-Suomen poliisille numeroon 029 544 5890 tai sähköpostitse pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi. Edit 1.2. klo 9:15: Päivitetty lisätietoja tapahtuneesta.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet