Tampereen seudulta puuttuu 3 000 asuntoa ? "Reservissä on merkittäviä alueita"

Hanna Haukijärvi Aamulehti Sammonkatu, Satakunnankatu, Partola... Joka puolella rakennetaan, mutta silti Tampereen seudulla on pulaa asunnoista ainakin väestöennusteiden mukaan. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa on kahdessa kaupungissa pulaa asunnoista ja ne ovat Helsinki ja Tampere. Tampereen seudulle tarvittaisiin noin 3 000 uutta asuntoa. Helsingin vaje on 20 000 asuntoa. Tutkimuksen mukaan osa Tampereen seudun asuntovajeesta on peräisin jo edellisen laman ajalta 1990-luvulta ja osa viime vuosilta. Tampereen seudun tavoite on ollut rakentaa 3 100 asuntoa vuosittain. Tavoitteeseen päästiin 2011-2012, mutta sen jälkeen rakentaminen on jäänyt alle tavoitteen. Maahanmuutto lisää tarvetta? Tampereen seutujohtajan Päivi Nurmisen mukaan Tampereen seudun asuntotuotantoa eivät rajoita rakenteelliset syyt vaan talouden hidastuminen. Ihmiset liikkuvat vähemmän, eikä asunnoille ole kysyntää. Nurminen ei usko, että asuntovaje hidastaisi Tampereen seudun väestönkasvua. - 3 160 uutta asuntoa vuodessa on silti yhä tavoitteemme tuleville vuosille. Mielenkiintoista on se, miten paljon maahanmuuttajat nostavat asuntojen kysyntää. Luulen, että voi käydä niin, että valtio edellyttää meiltä tavoitteen nostamista, Nurminen sanoo. VTT:n tutkijoilla on kaksi skenaariota. Seuraavan 25 vuoden aikana eli vuoteen 2040 mennessä Tampereen seudulle pitää rakentaa 83 700 uutta asuntoa, jos väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille. Jos taas väestö painottuu ennustettua vähemmän suurille kaupunkiseuduille asuntoja tarvitaan vain 58 300. Edellisen neljännesvuosisadan aikana eli vuosina 1990-2015 Tampereen seudulle rakennettiin 70 600 uutta asuntoa. Ratikkareitti kiinnostaa Päivi Nurmisen mielestä asuntotavoitteessa pysyminen edellyttää määrätietoista kaavoittamista raitiotien varrelle. Seutusuunnittelupäällikkö Kimmo Kurunmäen mukaan suuret liikennehankkeet lisäävät voimakkaasti asuntotuotantoa. Näin on käynyt muun muassa Vantaan kehäradan varrella. Sama ilmiö on nähty Tampereella, vaikka raitiotiestä ei ole vielä päätöstä. Raitiotien varrella olevat kohteet kiinnostavat rakennusyhtiöitä. Esimerkkinä Kurunmäki mainitsee Sammonkadun kerrostalorakentamisen Kalevassa. - Se on erinomainen kohde muutenkin, mutta jos siihen tulee vielä raitiotie, se on vieläkin kiinnostavampi kohde. Tulevaisuuden alueita on muun muassa Santalahti tai Hiedanranta. - Tampereella on vielä reservissä merkittäviä alueita. Tampere pystyy ottamaan tulevinakin vuosina vastaan reippaan osuuden kaupunkiseudun väestönkasvusta. Viime vuosien trendi on ollut se, että ihmiset haluavat asua keskustassa tai lähellä keskustaa. Nyt on menossa ydinkaupungistuminen. On koko kaupunkiseudun kehitykselle hyvä, että sillä on vahva keskuskaupunki. Tampereen seutukuntaan kuuluu kahdeksan kuntaa: Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Lempäälä, Kangasala, Pirkkala, Orivesi ja Vesilahti. Kurunmäen mielestä seudulla on hyvä henki ja se henki pitää välittää myös rakennusyhtiöille. - Meillä on kiinnostavia kaupunkimaisia alueita myös kehyskunnissa, kuten Pirkkalassa. Myös Lempäälän keskusta on orastava, tulevaisuuden kohde. Yksi houkutin on joukkoliikenteen kehittyminen. Myös kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on päästy sopuun. Se on ollut Kurunmäen mukaan perinteisesti keskuskaupungin ja kehyskuntien välejä hiertävä asia. Reilu vuosi sitten Tampereen seudulla päästiin sopimukseen, että kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja voidaan rakentaa myös kehyskuntien keskustoihin, joissa on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Lue koko tutkimus täältä


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet