Ensin korjattiin asenne, sitten rikottiin rutiinit: Tervaskannossa Eila, 90, määrää tahdin

Keskustelu vanhusten hyvästä hoidosta seisahtuu Suomessa aina rahaan ja resursseihin. Somerolla ajateltiin toisin. Kati Kalliosaari teksti // Timo Marttila kuvat Somerolaisen palvelutalo Tervaskannon hoitajat katselivat toisiaan epäuskoisina. Taisipa joku kirotakin hiljaa mielessään. Heidän työpaikkansa oli juuri valittu kehittämiskohteeksi Ylen Hoivakoti kuntoon -projektiin. Elettiin syksyä 2014. Tavoitteena oli neljän seuraavan kuukauden aikana parantaa hoivakodin arkea lisäämättä työntekijöitä tai rahaa. Valmentajaksi tulisi geriatrian professori Jaakko Valvanne ja pari muuta asiantuntijaa. Koko kansa saisi seurata muutostyötä ja sen tuloksia televisiossa. Mitä Tervaskannossa tapahtui projektin aikana ja televisiokameroiden sammuttua? Lähdetään Somerolle katsomaan. Eila Allen ja Lea Rytkönen pelaavat Maijaa Tervaskannon päiväsalissa. - Meillä on täällä menossa vähän synnillisiä touhuja, Allen höröttää. Allen ja Rytkönen ovat 61-paikkaisen palvelutalon asukkaita. Tervaskanto on tavallisista tavallisin hoitokoti, juuri siksi se kehittämiskohteeksi valittiinkin. Someron kaupungin pyörittämä entinen vanhainkoti muutettiin vuonna 2010 tehostetuksi palveluasumiseksi. Asukkaiden keski-ikä on yli 90 vuotta, ja lähes kaikilla on jonkinasteinen muistisairaus. He tarvitsevat hoivaa kellon ympäri. Allen kertoo ensin iäkseen viittä vaille sata vuotta, mutta alkaa sitten epäröidä. - Olen syntynyt vuonna 1925, joten laske siitä. Vanha rouva sanoo heränneensä omia aikojaan kello kahdeksalta ja tulleensa aamupalan jälkeen pyytämään harraste- ja vapaa-ajanohjaaja Tiina Nikanderilta jotakin "työtä". Kun ei ilmankaan osaa olla. Allen on tyytyväinen, kun saa nykertää käsitöitä tai ratkoa ristikkoa. - Kyllä täällä voi nukkua vaikka kymmeneen, jos haluaa. Aamiaista saa sitten, kun jaksaa herätä. Täällä on niin vapaata olla, Allen hymyilee. Tervaskannossa ryhdyttiin tietoisesti kyseenalaistamaan ja romuttamaan laitoselämän rutiineita. Hyvä kehitys on jatkunut, vaikka tv-sarja päättyi ja talon johtajakin vaihtui. Muutosprojektia alun perin vetänyt Susanna Kaunisto lähti uusiin tehtäviin viime kesänä, mutta palveluasumisen nykyinen esimies Elisa Niemi on sisäistänyt samat tavoitteet. Kaiken takana on yksinkertainen oivallus: Tervaskannossa päähenkilöksi on otettu palvelutalossa asuva, vanha ihminen. Toiminnan lähtökohtana ovat hänen toiveensa ja tarpeensa, eikä henkilökunnan töiden järjestäminen. Jo se lisää onnellisuutta, että ihminen saa päättää itse, koska nousee ylös, mitä pukee päällensä ja syö aamupalaksi. Käytännön ratkaisut ovat tulleet henkilökunnalta. Hoitajia kehotettiin miettimään, minkälaista elämää he itse haluaisivat vanhana elää. - Ei täällä nosteta kaikkia kello seitsemän aamulla ylös, vaan jokainen saa heräillä ja syödä aamupalan omaan tahtiinsa, Elisa Niemi kertoo. Lounasta on siirretty kello yhdestätoista puoli kahteentoista ja päivällistä kello neljästä lähemmäs viittä. Samalla on pidennetty aikoja, jolloin aamu- ja iltapalaa on tarjolla. Se ei ole ollut ihan ongelmatonta. - Meille tulee ruoka terveyskeskuksen keittiöstä ja sanottiin, että keittiö tarvitsee astiat siihen ja siihen kellonaikaan mennessä. Sanoin, että keittiö saa astiansa silloin kun saa, ja sopeuttaa oman toimintansa siihen. Keittiökin on joutunut muuttamaan työvuorojaan meidän takia. Omahoitajalla on Tervaskannossa keskeinen rooli. Hoitajan ja hoidettavan suhdetta on syvennetty. Omahoitaja haastattelee asukkaan ja hänen läheisensä, tutustuu vanhuksen elämäntarinaan ja persoonaan syntymästä nykyhetkeen. - Omahoitaja ikään kuin astuu asukkaan saappaisiin. Näin opitaan ymmärtämään hänen toiveitaan ja tarpeitaan. Se on vähintään yhtä tärkeää, kuin vanhuksen fyysisen kunnon tunteminen, Niemi toteaa. Tervaskannossa on huomattu, että lähes kaikkea pystytään tekemään, jos halutaan. Työote on mahdollistava. - Hoito- ja palvelusuunnitelmassa ei lähdetä liikkeelle ongelmista vaan siitä, mihin tämä ihminen vielä itse pystyy, tiimivastaava Mervi Uutela kuvaa. Jokaista asukasta pyritään osallistamaan arjen askareisiin hänen omien voimiensa mukaan. Jollekulle se voi olla pukemista omin voimin, joku toinen voi kattaa pöydän tai hakea postin yhdessä hoitajan kanssa. Hoivakodeissa yleinen käytäntö on, että asukkaat hoidetaan järjestyksessä yksi kerrallaan. - Meillä ei tehdä niin, vaan hoitajat jakavat aamulla asukkaat ja sopivat keskenään, kuka hoitaa ketäkin ja vastaa hänen tarpeistaan koko työvuoronsa ajan. Kuukausittaiset asukaskokoukset ovat tärkeitä. Niissä asukkaat voivat itse esittää toiveitaan siitä, millaista ohjelmaa ja tekemistä he kaipaavat. - Myös muistisairas pystyy hyvin kertomaan toiveistaan, kun niitä häneltä kysytään, Niemi kertoo. Harrastustoiminta on lisääntynyt, kun viikko-ohjelmaan on otettu uusia, hoitajien säännöllisesti vetämiä ryhmiä, kuten laulu-, luku- ja liikuntapiiri. Liikunnassa periaate on, että kaikki pystyvät tekemään jotakin. Asukkailta on kysytty lempiruokia ja tuotu niitä ruokalistalle. Esimerkiksi nyt laskiaiseksi asukkaat ovat toivoneet hernerokkaa, pannukakkua ja laskiaispullia. Ovia on avattu ulkomaailmaan. Ulkoilemaan pääsee nykyään vaikka joka päivä kaupungin ja seurakunnan vapaaehtoisten työntekijöiden saattamana. Hoivakodin ulkopuolelle on lähdetty ostoksille, kahvilaan ja yhteisille retkille. Viime kesän kohokohta oli läheiseen Hovilan kartanoon tehty retki, jota asukkaat muistelevat kaiholla edelleen - Siellä oli herkulliset ruoat, kattausnäyttely ja hyvää seuraa. Sellaista saisi olla useammin, Eila Allen toivoo. Nyt vireillä on Rotaryklubin kanssa päivätanssitapahtuma paikallisessa ravintolassa. - Retkiin tarvitsemme ulkopuolista apua, niiden toteuttaminen omin voimin on osoittautunut kaikkein haastavimmaksi, Niemi toteaa. Muutoksesta on seurannut paljon hyvää. Asukkaat ovat virkeämpiä, esittävät omia toiveitaan ja tulevat ulos huoneistaan. Rauhoittavien lääkkeiden käyttö on vähentynyt selvästi. Niitä ja unilääkkeitä määrätään nykyään vain poikkeustapauksissa. Hoitohenkilökunta on huomannut, että asioita voi tehdä monella tavalla, oli hoitajamitoitus mikä tahansa. - Se on ehkä ollut projektin suurin anti. Muutos ei aina vaadi lisähenkilökuntaa, vaan uudenlaista ajattelua työhön, Niemi pohtii. Myös työyhteisön vointi on parantunut. Työnilo on palannut. - Työntekijät kokevat, että he tekevät tärkeää työtä, johon voivat itse vaikuttaa. Henki on myönteinen ja innostunut, Niemi kiittää. Kehitystyö on ikuisuusprojekti. - Maailma muuttuu ja hoidettavat ihmiset muuttuvat. Emme me voi tähän jämähtää, vaan meidän pitää kehittyä siinä mukana. Kerro kokemuksesi hyvästä vanhustenhoidosta: kati.kalliosaari@aamulehti.fi Ensin piti avata henkilökunnan silmät Kati Kalliosaari Aamulehti Ilmapiiri oli apaattinen, kun professori Jaakko Valvanne vieraili ensimmäistä kertaa Tervaskannossa syksyllä 2014. - Siellä oli samanlaista kuin hoivakodeissa yleensä. Asukkaita istutettiin liikaa television ääressä. Bingoa pelattiin usein, eikä sitten juuri muuta. Kokenut geriatri oli lupautunut Tervaskantoon muutosvalmentajaksi, koska hän oli lopen kyllästynyt ruikutukseen rahasta ja hoitajien määrästä. Ikävä tosiasia on, että kunnilla ei lähivuosina ole varaa lisätä resursseja juuri mihinkään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vanhustenhoidon tilaa voitaisi kohentaa. Valvanteen mukaan raha ei yksin ratkaise hoidon laatua. Se oli Tervaskanto-projektin tärkein opetus ja anti. - Samoilla resursseilla voidaan hoitaa hyvin tai huonosti. Toimintatapoja on mahdollista kehittää, vaikka henkilökunnan määrää ei lisättäisi yhtään, Valvanne sanoo. Toki tässä tapauksessa valmentajiksi saatiin kolme huippuasiantuntijaa ja Yle käytti projektiin satoja työtunteja, eli rahaakin paloi. Voisi myös kuvitella, että julkisuus ja myönteinen huomio toimivat jo itsessään henkilökuntaa kannustavana voimana. - Ei se juurikaan vaikuttanut ihmisiin. Kyllä siellä muutosvastarintaa oli, mikä on ihan normaalia, Valvanne toteaa. Ensi töiksi piti avata henkilökunnan silmät, saada heidät havahtumaan siihen, että he eivät välttämättä olekaan toimineet ikäihmisten parhaaksi, vaikka ovat niin kuvitelleet. - Ennen kuin muutos voi alkaa, pitää huomata ja tunnustaa, että omassa toiminnassa ja ajattelutavassa on jotakin korjaamisen varaa. Se on usein vaikeaa. Muutoksen johtaminen ja esimerkin näyttäminen on Valvanteen mukaan ensiarvoisen tärkeää. Se on johtajan tehtävä. Valmentajat olivat vain muutoksen mahdollistajia. - Johtaja on aina työpaikalla vastuussa kehittämisestä, se kuuluu oleellisesti johtamiseen. Toisaalta oman työn kehittäminen kuuluu jokaiselle työntekijälle, Valvanne korostaa. Asiat eivät korjaannu hoitokodeissa vain hoitajia lisäämällä. - Resurssilisäykset vain kasvattavat kaaosta, jos asenteet ja toimintatavat eivät muutu eikä johtaminen ole kunnossa, Valvanne katsoo.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet