Koko ikänsä Suomessa asunut Wahid: kuukaudessa minusta tuli mahdollinen raiskaaja

Ennen viime syksyä Wahid Ahmadi ei ollut kohdannut Suomessa rasismia. Kaikki muuttui täysin, kun turvapaikanhakijoiden tulva alkoi. Nokialaisen mielestä suurin syypää on median ahneus ja Eurooppa-keskeisyys. Matti Kuusela, teksti / Emil Bobyrev kuvat Afganitaustainen Wahid Ahmadi,19, on asunut Suomessa koko ikänsä. - En ole kohdannut täällä koskaan rasismia. En päiväkodissa, en ala-asteella, en ylä-asteella, en lukiossa enkä futiksessa, sanoo jalkapalloerotuomarina jo viisi vuotta toiminut nuori mies. Kaikki muuttui viime syksynä. Wahid joutui kokemaan sen armeijassa, omassa tuvassa. - Asenteet keikahtivat alle kuukaudessa, kun turvapaikanhakijoiden tulva alkoi. Se oli aivan käsittämätöntä. Kaikista ulkomaalaisista tuli äkkiä mahdollisia terroristeja ja raiskaajia. Wahidin mukaan suurin syypää on media, sen ahneus. - Raha peittää meillä ihmisten näkökentän. Tehdään isoja, myyviä otsikoita jotka leviävät somessa. Viha kasvaa, seuraa väkivaltaa. Ja taas saadaan uusia otsikoita. Koivistonkylän vastaanottokeskuksessa ajoittain työskentelevä Wahid tietää, että syytä on myös turvapaikanhakijoissa. - Heille pitää iskostaa heti, että Suomessa on aivan eri meininki kuin missään muualla maailmassa tai Euroopassa. Kerron heti, että ihmiset täällä eivät halua olla lähekkäin, heillä pitää olla oma rauha ja tila. Sitä pitää kunnioittaa. Oli itsestään selvää, että menen armeijaan Muslimi Suomen armeijassa ei ole mikään mutkaton juttu. Wahid Ahmadille ratkaisu oli kuitenkin helppo. - Minulle oli itsestään selvää, että menen armeijaan. Isäni oli omassa maassaan asepalveluksessa kolme vuotta, siihen verrattuna kuusi kuukautta ei ole mitään, sanoo Wahid Ahmadi. - Sitä paitsi; haluan puolustaa isänmaatani. Sivaria en harkinnut hetkeäkään, sanoo Afganistanista Suomeen 18 vuotta sitten saapunut nokialainen. Asiassa oli kuitenkin yksi mutta; miten islamin uskon harjoittaminen kasarmilla onnistuu? - Minulla ei ollut ennalta mitään suunnitelmaa, ajattelin toimia tilanteen mukaan. Aika pian päätin, että täällä en rupea rukoilemaan. En löytänyt mistään rauhallista nurkkaa, aina joku pyöri tiellä, kertoo Wahid. - Minun olisi pitänyt tyhjentää tupa ja sanoa rukouksen jälkeen jätkille, että nyt voitte tulla. Ei siinä olisi ollut mitään järkeä, ennakkoluulot olisivat vain kasvaneet. Jo isoveli oli neuvonut, että yritä olla siellä mahdollisimman näkymätön. Mitä Allah tällaisesta ratkaisusta tuumaa? - Silloin kun on rukoushetki, pitäisi päästä rukoilemaan. Mutta jos se ei ole mahdollista, niin ei voi mitään, rukouksen voi siirtää, sanoo Wahid. - Tiedän että on myös tosiuskovia, jotka eivät voi olla rukoilematta. Heille täytyy taata siihen mahdollisuus, myös armeijassa. Aika vaikea juttu, josta varmasti puhutaan vielä paljon. Wahid joutui puntaroimaan myös ramadanin noudattamista. - Heti kun menin armeijaan, alkoi ramadan, paasto. Emme saa syödä tai juoda aamu kolmen ja puolen yön välillä, emme edes pureskella purkkaa. En olisi mitenkään jaksanut alokasaikaa syömättä, sanoo Wahid. - Uskontomme mukaan ramadania ei tarvitse noudattaa, jos terveys kärsii. Se pelasti minut. Islam on Wahidille ilman muuta selvä, mutkaton vaihtoehto. - Isä on aina muistuttamassa rukoushetkistä, etteivät ne pääsisi unohtumaan. Kunnioita uskontoja Isä on myös opettanut, mikä islamissa on tärkeintä. - Pitää kunnioittaa kaikkia muitakin uskontoja, ketään ei saa ikinä loukata uskonnon takia. Silloin ei myöskään omaa uskontoa pilkata, hän tietää. Wahid on ehtinyt pohtia rasismia paljon. - Ei kukaan synny rasistiksi, sellainen ei kuuluu mitenkään ihmisluontoon. Rasistiset asenteet tulevat kasvatuksen mukana, vanhemmilta. Ja saavat vahvistusta mediasta, sanoo Wahid. Etenkin median Eurooppa-keskeisyys surettaa Wahidia. - Kun Pariisissa kuolee 120, media räjähtää sinipunavalkoiseksi. Kun autopommi tappaa Bagdadissa 200, kukaan ei välitä. Tällainen on loukkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa. Wahid on omasta mielestään kotoutunut Suomeen "täydellisesti" - menettämättä afganistanilaista identiteettiään. - Osaan molempia kieliä yhtä hyvin, tunnen molemmat kulttuurit. Ja olen tästä ylpeä, hän sanoo. Wahidilla on myös kanttia arvostella suomalaista kotouttamispolitiikkaa. - On aivan järjetöntä sijoittaa turvapaikanhakijoita isoihin keskuksiin, siis käytännössä lukkojen taakse. Siellä heille sitten kerrotaan, miten suomalaiset elävät tuolla ulkona. Aivan pimeää toimintaa. Ei kotoutuminen niin voi sujua. Tänne tulleiden pitää päästä ihmisten ilmoille, oppimaan tavoille. Oikeustiede kiehtoo Wahid Ahamadin oma kevät sujunee paljolti sisätiloissa: hän haluaa lähteä lukemaan oikeustiedettä. Se tietää tenttikirjojen tiivistä pänttäämistä omassa huoneessa Korkeamäenkadulla. - En tiedä onko Suomessa yhtään muslimi-juristia, mutta eiköhän se ole ihan mahdollista, hän pohtii. Eikä osaa sanoa, miksi haluaa niin kiihkeästi pykälien pariin. - Jotain ihmistä vetää puoleensa taide, ilman mitään järkevää syytä. Minua taas kiinnostaa oikeustiede; rikokset ja laki. - Urheilu kiinnostaa melkein yhtä paljon, mutta oikeustiede vei kuitenkin voiton. Tämänkö takia rupesit erotuomariksi; siinä yhdistyvät urheilu ja oikeudenjakaminen? - Enpä ole ajatellut asiaa tuolla tavalla. Nyt kun miettii, niinhän sen täytyy tietysti olla, hymyilee Wahid Ahmadi, joka on jo yksi Pirkanmaan arvostetuimmista tuomareista. - Minut on valittu kaksi kertaa viheltämään Sami Hyypiä -akatemiaan. Siellä pelaavat maan parhaat juniorit. Wahid valitsi erotuomarin uran jo 14-vuotiaana. - Joukkuemaksut ovat aika isoja, tuomaroinnista taas maksetaan. Sekin vaikutti. Punainen kortti rasismille Wahid muistaakin erittäin hyvin ensimmäisen tuomaritehtävänsä. - Se oli 11-vuotiaiden poikien ottelu Sastamalassa. Alussa tuntui, että olin aika hukassa, mutta silti selviydyin siitä. Sain 14 euroa palkkiota. Se oli ensimmäinen palkka, jonka olen koskaan työstäni saanut, hän sanoo. Wahadin mielestä jalkapallo on parasta rasismin vastaista työtä. - Laji on niin kansainvälinen ja Suomessakin melkein jokaisessa joukkueessa on joku maahanmuuttaja. Se opettaa suvaitsemaan paremmin kuin mikään muu, hän tietää. Toleranssi on selvä. - Jos näen tai kuulen kentällä mitään rasismiin viittaavaa, punainen kortti heilahtaa välittömästi.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet