Suositus: 4?6 kuukauden ikäisille maisteluannoksia, täysimetys ainakin 4 kuukauden ikään asti

Maria Kalliokoski 4-6 kuukauden ikäisille vauvoille voidaan antaa kiinteitä ruokia pieninä maisteluannoksina, koska ne edistävät rintamaidon kanssa lapsen suoliston ja puolustusjärjestelmän kehittymistä. Linjaus sisältyy lapsiperheiden uusiin Syödään yhdessä -ruokasuosituksiin, jotka Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisivat perjantaina. Maisteluannos on lusikankärjellisestä muutaman teelusikan kokoiseen annokseen. Aluksi ne ovat kasviksia, marjoja, hedelmiä, ja viiden kuukauden iästä lähtien viljavalmisteita, kanaa, kalaa, lihaa ja kananmunaa. Maisteluannokset eivät syrjäytä imetyskertoja. Rintamaito on vauvan pääasiallinen ravinto, ja maisteluannokset annetaan vauvalle imetyksen jälkeen. Täysimetystä suositellaan 4-6 kuukauden ikään saakka. Suositukset voi ottaa käytäntöön neuvoloissa saman tien. Niistä on keskusteltu Neuvolapäivillä jo syksyllä, ja keväällä on vuorossa koulutusta. THL:n mukaan Suomessa lapsia imetetään keskimäärin 7-8 kuukautta, josta täysimetyksen kesto on 2 kuukautta. Vain paria prosenttia lapsista täysimetetään 6 kuukauden ikään. Suurin osa lapsista saa lisämaitoa jo ensimmäisinä elinpäivinään synnytyssairaalassa. - Suosituksissa lähtökohtana on imetyksen tukeminen, imettäminen ja imetyksen suojelu. Olemme aika vahvasti ottaneet kantaa, miten maisteluannokset annetaan, etteivät ne häiritse imetystä 4-6 kuukauden kohdalla, sanoo Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen. Konkreettisimpana muutoksena pienimpien osalta hän pitää sitä, ettei aleta rakentaa nopeaa kiinteisiin ruokiin siirtymistä. - Korostamme, että lapsi tarvitsee pienen ärsykkeen immuunijärjestelmän kehitykseen, mutta emme syrjäytä imetystä. Vanhassa suosituksessa 4-6 kuukauden ikäisten kohdalla puhuttiin kiinteästä lisäruuasta. Lyytikäinen pitää maisteluannoksia sikäli kantaa ottavana terminä. Kuuden kuukauden iässä vauvalle voidaan alkaa antaa sosemaisia ruokia. Siihen on ravitsemukselliset perusteet, eli muun muassa proteiinin, sinkin ja raudan saanti halutaan turvata. Vellejä ei vauvoille suositella. Uusien ohjeiden mukaan lapsi ei tarvitse vellejä etenkään alle 5 kuukauden ikäisenä, sillä ne saattavat johtaa imetyksen vähenemiseen ja lopettamiseen. Nyt täysimetystä suositellaan 4-6 kuukauden ikään vanhan 6 kuukauden suosituksen sijaan. Syynä suosituksen alentamiselle 6 kuukaudesta 4-6 kuukauteen on se, että kiinteän ruuan antamisen viivyttäminen yli kuuden kuukauden ikään voi lisätä allergioita ja astmaa. Tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen ei näytäkään vähentävän vaan lisäävän allergioita. Onko samalla kuitenkin riskinä, että täysimetyksen kesto lyhenee? - Minä näkisin, että ei. Meidän ongelmamme on, että ennen neljän kuukauden ikää iso osa saa jo lisäruokaa. On otettu selkeä kanta, ettei lisäruokaa ennen neljää kuukautta. Jos rintamaito tai äidin voimavarat eivät riitä tai imetys loppuu, niin tottakai silloin äidinmaidonkorviketta, Lyytikäinen sanoo. Lyytikäinen muistuttaa, että imetyksen ohjauksessa terveydenhoitajalla ja läheisillä tukijoilla on oltava herkkyyttä myös yksilöllisiin ratkaisuihin. Uusissa lapsiperheiden ruokasuosituksissa korostetaan ruokakasvatusta, lapsen syömään oppimisen tukemista ja perheen yhteisten ruokahetkien tärkeyttä. Lautasmallit on niin monikulttuurisiin ruokapöytiin kuin vegaaneille. Aiemmat suositukset olivat vuodelta 2004, ja Lyytikäisen mukaan oli jo korkea aika muuttaa niitä. Ensin oli kuitenkin odotettava pohjoismaista tieteellistä katsausta, joka valmistui vuonna 2013 ja koko väestön ravitsemussuosituksia, jotka valmistuivat vuonna 2014. Edit: Muokattua juttua ja otsikkoa, lisätty otsikkoon sana "ainakin". Lapsiperheiden uudet Syödään yhdessä -ruokasuositukset


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet