Tynkkynen iloitsee ratkaisusta "Suhteet Soiniin erinomaiset"

Mirja Niemitalo Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on onnellinen, kun puoluehallituksessa päästiin torstai-iltana sopuun puoluetta koko syksyn hiertäneestä kaplakasta. Hän on jälleen puolueen jäsen. Tynkkynen sai perussuomalaisten jäsenyyden takaisin, mutta luopuu varapuheenjohtajan tehtävistä. Lisäksi hän jatkaa perussuomalaisten nuorten puheenjohtajana. Tynkkynen vakuuttaa, että välit puolueen puheenjohtaja Timo Soiniin ovat nyt kunnossa. - Meillä on Soinin kanssa aivan erinomaiset suhteet. Prosessi on hitsannut meitä yhteen, Tynkkynen vakuuttaa. Tynkkynen uskoo, että hän pystyy vastedeskin vaikuttamaan perussuomalaisissa, sillä nuorten puheenjohtajana hänellä on paikka puoluehallituksessa. - En ole enää linjaavassa asemassa puolueessa, mutta pystyn kyllä vaikuttamaan puolueessa. Minulla on suorat suhteet kaikkiin toimijoihin puolue-eliitissä ja olen jatkossakin puoluehallituksen kokouksissa. Tynkkynen uskoo, että raastava prosessi on kasvattanut hänen paineensietokykyään entisestään. - Prosessi oli niin valtava, että se kasvatti henkisesti, Tynkkynen toteaa. Hän arvioi, että uskaltaa tulevaisuudessakin sanoa, mitä mieltä on asioista, eikä pelkää kertoa kantaansa. Sopua hierottiin syksyn mittaan ja tilanne oli pitkään odottavassa vaiheessa. Tynkkynen kertoo olleensa koko ajan sopuratkaisun takana sen sijaan, että asiaa ryhdyttäisiin käsittelemään oikeusteitse. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini kertoi Suomen Uutisissa, että kokouksen aikana syntyi kompromissi, joka oli kaikkien hyväksyttävissä. Kokouksessa keskusteltiin Soinin mukaan siinä hengessä, että asiassa on aika mennä eteenpäin. Tynkkynen jätti puoluehallituksen kokouksessa jäsenhakemuksensa, ja se hyväksyttiin yksimielisesti. Asia on Soinin mukaan nyt loppuun käsitelty. Tilanne puolueen entisen kolmannen varapuheenjohtajan ja muun puoluejohdon välillä kärjistyi lokakuussa, kun Tynkkynen vaati puolue-elimiä koolle käsittelemään puolueen jatkoa hallituksessa. Tynkkynen oli tyytymätön muun muassa maahanmuuton tiukennusten hitauteen. Asia on Tynkkysen mukaan nyt korjaantumassa. - Olen ollut tyytyväinen, että hallitus on lähtenyt kiristämään voimakkaasti maahanmuuttopolitiikkaa, hän toteaa.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet