Kuljettaisitko lastasi, jos lähellä on vastaanottokeskus? ? näin kansanedustajat vastasivat

Pirkanmaan kansanedustajat satsaisivat poliisin resursseihin. Useat kuljettaisivat lapsensa itse harrastuksiin ja takaisin. Anita Simola Ne kohutut katupartiot. Hyväksyäkö vaiko vastustaa? Kysyimme Pirkanmaan kansanedustajien mielipidettä katupartioihin sekä siihen, pitäisikö lapset ja nuoret kuljettaa iltaisin harrastuksiinsa, jos lähellä on vastaanottokeskus. Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) sanoo, että hän kuljettaisi lapsiaan joka tapauksessa, oli vastaanottokeskusta tai ei. - Suomi ei ole enää lintukoto, meillä on kotimaistakin rikollisuutta liikaa. Vasemmistoliiton Anna Kontula ei toimisi Alatalon tavoin. - En kuljettaisi. Mutta jos asuihin lähellä vastaanottokeskusta, niin tarkistaisin palohälyttimien patterit, sanoo Kontula viitaten useisiin tulipalon yrityksiin keskuksissa. Moni kansanedustajista antaa tukea vanhempien katupartioille silloin, kun on kyse turvallisuudesta nuorten juhlimisen aikana. - Katupartioille voi olla järkevää käyttöä suurissa järjestäytymättömissä kokoontumisissa, kun kyse on enemmän yleisen hölmöilyn kuin rikosten ehkäisystä. Tällöinkin partioiden olisi hyvä koostua samasta yhteisöstä. Vanhempien läsnäolo koulujen päättäjäisten jälkeisessä juhlinnassa voi olla perusteltua, Kontula muotoilee. Kokoomuksen Arto Satosen mukaan on selvää, että kaikilla Suomessa olevilla on oltava yhtäläinen oikeus liikkua ulkona ilman turvallisuusuhkaa. -Vastaanottokeskuksissa pitää antaa riittävästi tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen pelisäännöistä, joita kaikkien maassa olevien on noudatettava. Satonen huomauttaa, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen on viranomaisten käsissä. - Kansalaiset eivät voi toimia poliisina. Ymmärrän, että vanhemmat haluavat olla viikonloppuna iltaisin varmistamassa lastensa turvallisuutta. Kansanedustaja Olli-Poika Parviainen (vihr) opettaa lapsensa olemaan valppaana ulkona liikkuessaan riippumatta siitä, onko lähellä vastaanottokeskusta vai ei. Hänkin pitää tarpeellisena sellaista partiota, joka auttaa nuoria koulujen päättäjäisyönä. Perussuomalaisten Martti Mölsällä on kokemusta vastaanottokeskuksesta jo parinkymmenen vuoden takaa. - Vuodesta 1992 asti Punkalaitumella on ollut vastaanottokeskus. Aikoinaan ei ollut ongelmia, eikä nuoria tarvinnut siitä syystä kuljetella. Hän hyväksyy nykyiset partiot, kunhan ne toimivat lakeja ja asetuksia kunnioittaen. Mölsä samoin kuin moni muu edustaja haluaa lisätä kiireesti poliisin resursseja. - Kansalaisten turvallisuudentunteen kannalta on tärkeää, että poliisit ovat läsnä kadulla ihmisten arjessa ja hädän hetkellä nopeasti saatavissa. Resurssit pitääkin suunnata poliisin kenttätyöhön ja tutkintaan, kansanedustaja Sofia Vikman (kok) ehdottaa. Jukka Gustafsson (sd) sanoo, että itse kullakin on vastuu puuttua oman harkintansa mukaan nähdessään jotakin uhkaavaa, joka on lakiemme vastaista. - Ensi sijassa on pyydettävä poliisi apuun. Perussuomalaisten Lea Mäkipää pitäisi huolen, että lapset eivät liikkuisi yksin. Pauli Kiurun (kok) mukaan kuljetustarve riippuu vastaanottokeskuksen asiakkaiden iästä ja kansallisuudesta. - Perheelliset ovat todennäköisesti rauhallisempia. Tarve riippuu myös omien lasten iästä ja sukupuolesta. Epävarmassa tilanteessa en ottaisi riskiä, vaan kuljettaisin itse, Kiuru toteaa. - Jos asutaan syrjäisellä seudulla, niin autokyytiä taidetaan tarvita joka tapauksessa. Jos alueella on joukkoliikenne, en usko, että muuttaisin tapoja, sanoo kansanedustaja Satu Hassi (vihr). - Iltaisin yksin liikkuville teineille on hyvä antaa neuvoja, eikä tämä riipu vastaanottokeskuksen läheisyydestä, hän jatkaa.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet