Televisio syttyi palamaan omakotitalossa Akaassa

Aamulehti Omakotitalo paloi asumiskelvottomaan käyttöön Akaassa. Pelastuslaitos sai ilmoituksen Taivaltien palosta noin puoli kuuden aikaan alkuillasta. Päivystävän palomestarin mukaan yksi omakotitalon huone oli pelastuslaitoksen saapuessa paikalle kokonaan tulessa. Palo on saatu sammutettua. - Saimme palon hallintaan viime hetkellä, kertoo päivystävä palomestari Johannes Valkama. Valkaman mukaan palo on saattanut mahdollisesti saada alkunsa televisiosta. Talon kolme asukasta, kaksi aikuista ja lapsi, selvisivät palosta vahingoittumattomina. Paikalle lähetettiin kolme pelastuslaitoksen yksikköä. Kaksi huonetta kärsi isot palovauriot, ja savuvaurioita on muuallakin rakennuksessa. Jälkiraivaustyöt saatiin päätökseen puoli yhdeksän aikaan illalla. Edit: Päivitetty kahden huoneen palovauriot ja raivaustöiden päättyminen


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet