Raiskaukset lisääntyivät Suomessa viime vuonna ? Ulkomaalaisten osuus kasvoi

Kaisa Hahto Poliisin tietoon tulleiden raiskausrikosten määrä kasvoi viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Raiskausrikoksia oli yhteensä 1 063. Mukana luvussa ovat myös raiskausten yritykset. Vuonna 2014 vastaava luku oli 1 025. Kun tarkastellaan toteutuneita raiskauksia, viime vuoden luku 931 on noin kymmenen prosenttia suurempi kuin vuonna 2014. Ulkomaalaisten osuus raiskausrikosten epäillyistä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. Se oli viime vuonna 26,9 prosenttia ja sitä edellisenä vuonna 23,8 prosenttia. Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin suunnittelija Hannu Niemi katsoo, että ulkomaalaisten määrän nousu Suomessa viime vuonna selittää raiskausten määrän nousua loppuvuonna. - Ulkomaalaisten määrä Suomessa osuus kasvoi viime vuonna 10-15 prosenttia. Varmempia johtopäätöksiä voi kuitenkin tehdä vasta, kun nähdään pitemmän aikavälin kehitys. Poliisihallituksesta kerrotaan Lännen Medialle, että turvapaikanhakija on epäiltynä noin 15 raiskauksesta ja alle 20 seksuaalisesta ahdistelusta, jotka on tehty Suomessa viime vuonna. Tietoa ei ole siitä, paljonko mahdollisia tuomioita lopulta tulee. Poliisi analysoi turvapaikanhakijoiden osuutta rikoksissa tarkastelemalla viittä kansallisuusryhmää, joista turvapaikanhakijoita saapui Suomeen eniten. Näistä ryhmistä seksuaalirikoksista epäiltynä viime vuonna oli selvästi eniten irakilaisia. Heitä myös tuli Suomeen moninkertaisesti muita enemmän. Lännen Media tarkasteli poliisiammattikorkeakoulun tuoreita tilastoja. Vuoden 2015 tilastoissa on mukana vielä ennakkotietoja. Seksuaalirikosten todellista määrää ja sen kehitystä ei pysty suoraan tilastoista katsomaan. Suuri osa on piilorikollisuutta. Yleisesti arvioidaan, että vain 10-15 prosenttia seksuaalirikollisuudesta tulee poliisin tietoon. Herkimmin poliisille ilmoitetaan tuntemattoman tekijän tekemistä niin sanotuista puskaraiskauksista.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet