Pirkanmaalainen työtön saa Suomen huonointa palvelua: 83 prosenttiin puheluista ei vastata

Puhelimella on vaikea saada yhteys Pirkanmaan TE-toimistoon, osoitti Aamulehden kokeilu. Suomeen suunnitellaan yhtä valtakunnallista puhelinnumeroa työttömille. Freija Metsähalme Aamulehti Pääseekö puhelimella läpi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimistoon? Aamulehti kokeili. Tiistaiaamuna kello 9.39 puhelinpalvelussa on ruuhkaa. Jonoon ei voida ottaa uusia asiakkaita. Puhelu katkeaa. Pirkanmaalainen työtön saa Suomen huonointa palvelua, kun katsotaan, miten TE-keskus vastaa puheluihin. Vain 17 prosenttiin puheluista vastataan. Keskimäärin Suomen TE-toimistoissa vastataan noin 44 prosenttiin puheluista. Aamulehti on uutisoinut Pirkanmaan puhelinpalvelun vaikeuksista aiemminkin. Pirkanmaalla ongelmana on palveluesimies Sari Oksasen mukaan suuri puheluiden määrä ja työmarkkinatilanne. Kun asiakas ei pääse heti läpi, hän soittaa välittömästi uudestaan ja monta kertaa. Se ruuhkauttaa palvelua. Eli onko syy siis soittajissa? - Ei ole. Henkilöstöä on liian vähän. Emme heti pysty vastaamaan kaikkiin puheluihin, Oksanen kertoo Pirkanmaan TE-toimistosta. Pirkanmaan puhelinpalvelussa on 15 henkilöä. Tilanteeseen on tulossa pientä helpotusta, kun työ- ja elinkeinoministeriöltä herui rahaa palkata kolme työntekijää lisää. - Rekrytoinnit ovat käynnissä. Pestit alkavat marraskuun alussa. Tällä hetkellä keskimääräinen vastausaika Pirkanmaalla on noin seitsemän minuuttia. - Pahimpina ruuhka-aikoina aika on pidempi. Joskus voi käydä niin, että soittaja ei pääse edes jonoon, koska puheluita on niin paljon, kertoo Pirkanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Regina Saari. Kello 12.00 tiistaina ruuhka jatkuu. Puhelinautomaatti kertoo taas, ettei jonoon voida ottaa uusia asiakkaita. Puhelu katkeaa. Pirkanmaalla on menossa pilotti, jossa testataan uutta puhelinjärjestelmää. Se on ollut käytössä kohta vuoden. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön kaikissa Suomen TE-toimistoissa ensi vuoden alkuun mennessä. Pirkanmaalla puhelinautomaatti esimerkiksi kysyy asiakkaalta, haluaako asiakas, että hänelle soitetaan takaisin. Tällöin soittajan ei tarvitse jäädä odottamaan. Myös puheluiden tilastointi ja analysointi on mahdollista uudella järjestelmällä. - Tiedämme, mistä asioista ihmiset soittavat. Voimme tarvittaessa siirtää nopealla aikataululla henkilöstöä eri palveluista toiseen, Oksanen kertoo. Miksi Pirkanmaalla puheluiden vastausprosentti on silti niin huono? - Jos tekeviä käsiä on liian vähän, ei järjestelmä pysty sitä ratkaisemaan. Tilanne olisi vielä heikompi ilman uutta järjestelmää. Suomeen kaavaillaan yhtä valtakunnallista puhelinnumeroa työnhakijoille. Sitä puuhaa työ- ja elinkeinoministeriön ja TE-toimistojen yhteinen työryhmä. Ruotsissa tällainen on jo käytössä. - Valtakunnallinen numero tulee Suomeen aikaisintaan vuoden päästä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön projektipäällikkö Olli Vihanta. Iltapäivällä kello 14.02 kaikki asiantuntijat Pirkanmaalla ovat edelleen varattuina. Puhelinjonoon ei voida ottaa uusia asiakkaita. Erotuksena aikaisempiin puheluihin automaatti ei enää kysy, haluaako soittaja jättää soittopyynnön. Ohjeet Näin ilmoittaudut työttömäksi Ilmoittaudu työttömäksi osoitteessa te-palvelut.fi. Tarvitset verkkopankkitunnukset. Täytä hakemus huolellisesti. Jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia tai et kielivaikeuksien takia siihen pysty, mene TE-toimistoon. Verkkoneuvojat auttavat. Aikaa ei tarvitse varata. Virkailija soittaa Nettisivuilla luvataan, että sinulle soitetaan 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun olet ilmoittautunut työttömäksi. Ruuhkan takia tähän menee 19 vuorokautta. Saat tästä tekstiviestin. Soita puhelinpalveluun, jos työnhakusi on jo voimassa - olet esimerkiksi lomautettu tai teet osa-aikatöitä, ja joudut kokonaan työttömäksi. Et pysty sähköisesti muuttamaan itseäsi työttömäksi. Syyskuu ruuhkainen TE-toimiston ruuhkahuiput ovat kesäkuussa, syyskuussa ja vuodenvaihteessa. Syyskuussa moni kyselee opiskelusta. Puhelinpalvelussa kiireisin päivä on maanantai, koska työsuhteet päättyvät usein perjantaina. Noin 100-200 ilmoittautuu työttömäksi joka päivä Pirkanmaalla. Pirkanmaan TE-toimistosta soitetaan päivittäin asiakkaille useita satoja puheluja. Pirkanmaan TE-toimisto on Suomen kuormittuneimpia toimistoja, kun mitataan henkilöstön määrää suhteessa alueen työttömien määrään. Lähdetluoma soitti koko kesän turhaan Sari Sainio Aamulehti Työtön Heli Lähdetluoma sai heinäkuuksi töitä. Sekä Kela että TE-toimisto neuvoivat ottamaan työn. Hänelle sanottiin, että päivärahaa voisi saada palkan ohella, sillä työtulo oli sen verran pieni. Tieto oli tärkeä kolmilapsisessa perheessä, jossa toinenkin vanhemmista on työtön. - Tein, kuten sanottiin. Minulle sanottiin, että missään tapauksessa työttömyyttä ei kannata katkaista. Heinäkuussa rahantulo katkesi. Lähdetluoma yritti soittaa ja selvittää asiaa - turhaan. - Jonoon pääsy oli jo saavutus. Jonotuksessa olisi voinut jättää numeronsa. En jättänyt, sillä en uskonut, että kukaan ikinä soittaisi. Jos pääsi läpi, tuntui, ettei hänen tilanteensa kiinnosta ketään. - Neuvottiin soittamaan jollekulle toiselle. Lisäksi toimisto pyysi selvityksiä, jotka se oli jo saanut jo. Lähdetluoma lähetti paperit uudelleen, eikä mitään tapahtunut. Elokuussa hän päätti käydä TE-toimistossa. - Kukaan ei ottanut vastaan. Sanottiin, että mene kotiin ja soita. Tai että tässä on netti, mistä voin katsoa tilanteeni. Lopulta syyskuussa TE-keskus päätti, ettei hän saa päivärahaa heinäkuulta ja vasta sitten alkoivat päivärahat tulla. Työstä jäi sata euroa vähemmän rahaa kuin päivärahasta olisi jäänyt. Lähdetluoma kysyi asiaa ja vetosi saamiinsa neuvoihin. TE-toimistosta sanottiin, että sen merkintöjen mukaan hän oli ollut yhteydessä heihin helmikuussa. Kesän soitot eivät näkyneet. - Tämä on ollut lannistavaa.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet