Murhasta syytetty äitipuoli ei osannut selittää syytä valheilleen

STT Kahdeksanvuotiaan helsinkiläistytön murhasta syytetty äitipuoli kiistää, että idea tytön sitomisesta olisi tullut häneltä. Nainen kertoi oikeudessa, että hän oli sanonut kapaloinnin rauhoittavan pientä lasta. Sidonta oli kuitenkin tytön isän ajatus. Nainen kiisti tänään käräjillä murhasyytteen mutta myönsi muun muassa lyöneensä ja sitoneensa lasta. Hänen mukaansa myös tytön isä löi lasta. Syyttäjän mukaan tiukasti sidottu ja teipattu tyttö kuoli äitienpäivänä hitaasti tukehtumalla. Murhasta syytetyt isä ja tämän naisystävä kuitenkin väittävät, että tyttö pystyi hengittämään. Isä kertoi aiemmin, että naisystävä kiristi häntä kovaan kurinpitoon muun muassa uhkauksella, että muuttaa odottamiensa nelosten kanssa Ranskaan. Täysin suomalaistaustainen nainen oli syöttänyt miesystävälleen tarinaa, että hän on marokkolais-ranskalainen lääkäri, joka odottaa heille nelosia. Nainen ei osannut oikeudessa kertoa syytä, miksi väitti olevansa raskaana ja lääkäri. Hän sivuutti aiheen nopeasti ja otaksui, että höpöpuheet saattoivat johtua mielenhäiriöstä. Syyttäjälle hän myönsi, että puhui kaksi vuotta suomea murtaen.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet