Ratsastuskoulun katto romahtanut Laukaassa - neljä ihmistä pelastettu, yksi kateissa

Ratsastuskoulun maneesin katto on romahtanut Laukaassa. Katon alle jääneistä ratsastajista neljä on saatu pelastettua. He ovat matkalla ambulanssilla sairaalaan. Yhtä ihmistä yhä etsitään, kertoi pelastuslaitos illalla kuuden jälkeen. Keskisuomalaisen mukaan yksi ratsastaja on kuollut ja ainakin yksi ihminen loukkaantunut vakavasti. Raivaustyöt paikalla jatkuvat. Kohteessa 15 pelastuslaitoksen pelastusyksikköä sekä 6 ensihoitoyksikköä sekä pelastushelikopteri. Keskisuomalaisen saamien silminnäkijähavaintojen mukaan sortuneen katon alle olisi jäänyt kolme ratsukkoa ja yksi ratsastuksenopettaja. Hälytys sortumasta tuli keskiviikkona illalla viiden aikaan. Maneesissa oli katon romahtaessa meneillään ratsastustunti. Romahtanut maneesi on kooltaan noin 1700 neliötä. Ratsastuskoulu sijaitsee Valkolantien varrella. Parikymmentä vuotta toiminut Laukaan Ratsastuskoulu on sivujensa mukaan Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu. Maneesia koulu kuvaa sivuillaan tilavaksi ja hyväpohjaiseksi. Koulussa on kymmenisen opetushevosta. Keskisuomalaisen uutinen >>> Parikymmentä vuotta toiminut Laukaan Ratsastuskoulu on sivujensa mukaan Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu. Maneesia koulu kuvaa sivuillaan tilavaksi ja hyväpohjaiseksi. Koulussa on kymmenisen opetushevosta. Keskisuomalaisen uutinen >>> Maneesia koulu kuvaa sivuillaan tilavaksi ja hyväpohjaiseksi. Koulussa on kymmenisen opetushevosta. Keskisuomalaisen uutinen >>>


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet