45-metrinen asteroidi ohittaa maan perjantaina lähempää kuin satelliitit

Halkaisijaltaan 45-metrinen asteroidi ohittaa perjantaina maan lähietäisyydeltä. Nimeä 2012 DA 14 kantava asteroidi tulee 15.2. kello 21.24 Suomen aikaa lähimmillään 27 700 kilometrin etäisyydelle maan pinnasta. Se on siis noin kaksi kolmannesta lähempänä kuin kuu ja lähempänä kuin moni tietoliikennesatelliitti. Törmäysvaaraa maahan ei ole. Myös törmäystä satelliittiin pidetään epätodennäköisenä. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan kyseessä on melko harvinainen tapahtuma. Aikaisemmin tämän kokoluokan kappaleiden lähiohituksia ei ole havaittu. Tilastollisesti laskien niitä pitäisi esiintyä 40 vuoden välein. 2012 DA14 ilmestyy Suomessa horisontin yläpuolelle vasta joitain minuutteja kaikkein lähimmän ohituksen jälkeen. Se on tällöin itäisellä taivaalla Neitsyen tähtikuviossa. Kohde kulkee Bereniken hiusten tähtikuvion läpi ja ylittää Otavan kello 23.30 jälkeen. Ursan mukaan 99 prosenttia avaruuden vaarallisen suurista kappaleista tunnetaan jo. Niiden liikkeitä valvotaan jatkuvasti, jotta mahdolliset uhat maapallolle voidaan tunnistaa.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet