Järkyttävä löytö järvestä: Muumio sukelluspuvussa

Michigan-järvestä on löydetty 13 vuotta sitten kadonneen sukeltajan muumioitunut ruumis. Asiasta kertoo Daily Mail. Sukeltajat löysivät syyskuussa vuonna 1999 kadonneen iowalaisen liikemiehen Dirk Kannin. 52-vuotias mies oli täysin muumioitunut sukelluspukunsa sisään. Kann katosi, kun hän oli luotetun sukelluspartnerinsa, 49-vuotiaan Greg Olsenin kanssa tutkimassa suosittua ja äärimmäisen vaarallista laivan hylkyä. Heidän ystävänsä Richard Boyd oli myös mukana järvellä, kun traaginen onnettomuus tapahtui. Kaikki kolme olivat hyviä ystäviä keskenään. Miehet olivat sukeltaneet yhdessä yli kymmenen vuoden ajan, ja he olivat käyneet yhdessä kohtalokkaalla hylyllä yli viiden vuoden ajan yli 20 kertaa. Kannin happilaite tyhjeni hänen ollessaan järven pohjassa, ja miehet kävivät raivokkaan selviytymistaistelun jakaessaan yhdessä yhden happipullon. Kann ei kuitenkaan selvinnyt, ja hänen ystävänsä oli pakko jättää tämä. Kannilla oli lauantaina löydettäessä yhä happipullo kytkettynä. Kannin vaimo kertoi Daily Mailille, että perhe on tietysti helpottunut, että mies on löytynyt. Hänelle oli vaikeaa puhua aiheesta. Lue uutinen aiheesta Daily Mailin sivuilta ja katso kuvat järven pohjasta


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet