Satojen eurojen maksut Chisun levyn laittomasta imuroinnista

28 suomalaista on saamassa satojen eurojen vahingonkorvausvaatimukset yhden Chisun albumin lataamisesta. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK teki viime syksynä tehoiskun ja selvitti, ketkä kaikki olivat ladanneet Bittorrent-tekniikalla laittomasti Chisun albumin Kun valaistun. Albumi tuli myyntiin lokakuussa ja jo viikkoa myöhemmin se oli jaossa esimerkiksi Pirate Bayssa. Bittorrent-tekniikalla ladattuja levyjä ei voi imuroida pelkästään omaan käyttöön, vaan siinä samalla tulee jakaneeksi levyä muille. Helsingin käräjäoikeus myönsi tammikuussa TTVK:lle oikeuden selvittää lataajien henkilöllisyydet. 67 käyttäjän verkko-osoitteet saatiin talteen. 28 heistä käytti helposti tunnistettavaa Elisan laajakaistayhteyttä. Loput pääsiät pälkähästä tällä kertaa. Heidän henkilöllisyytensä selvittäminen olisi ollut teknisesti liian vaikeaa. TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo, että tässä oli kyse muiden piraattimateriaalia lataavien pelottelusta. Jos yksikin 28:sta kieltäytyy maksamasta korvauksia, TTVK harkitsee rikosilmoitusta. Lue lisää sunnuntain 12.2.2012 Asioista.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet