Kaaos jatkuu: VR:n automaatit pysyvät kiinni ainakin lauantaihin

VR pitää lippuautomaatit suljettuna ainakin lauantaihin asti. Näin yhtiö haluaa varmistaa, että muut myyntikanavat toimivat. Junalippuja voi ostaa muun muassa verkkokaupasta, asemien lipunmyynnistä, puhelimella asiakaspalvelusta ja junista. Lippuja saa junista ilman lisämaksua syyskuun ajan. Vilkkaimmille asemille on järjestetty ylimääräisiä lipunmyyntipisteitä korvaamaan automaatteja. VR:n matkustajaliikenteestä vastaava johtaja Antti Jaatinen, milloin nämä järjestelmäkokonaisuuden ongelmat saadaan korjattua? ? Yhteistyökumppanimme Tieto ja Accenture selvittelevät ongelmaa, ja pöpöt löytyvät varmasti. Mutta milloin, siihen ei ole vastausta. Antti Jaatinen ei eilen halunnut kommentoida, aikooko VR vaatia Accenturelta ja Tiedolta korvauksia. Suljettiin maanantaina VR:n unalippuautomaatit suljettiin toissa päivänä. VR:n mukaan lipunmyynti muita kanavia pitkin on sujunut pääosin hyvin, mutta yksittäisiä virheitä on havaittu. Lipunmyynnissä on esimerkiksi ollut muutaman minuutin katkoja tai nettikaupasta ostettu lippu ei ole tulostunut. VR ei ole halunnut vielä arvioida, kuinka kalliiksi lipunmyynnin tekniset ongelmat yhtiölle tulevat. Yhtiön mukaan suljettujen automaattien osuus myynnistä on kymmenen prosenttia. Lue myös: VR:n lippusotkulle löytyi uusi selitys


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet