Vinkin antoi veli - Anneli Auer uhkaili lapsiaan

Ulvilan murhamysteerissä elokuussa tapahtuneen käänteen takana on Anneli Auerin veli, kertoo MTV3 verkkosivuillaan. Korkeimpaan oikeuteen saapuneen valituslupahakemukseen mukaan Auerin veli otti elokuun alussa yhteyttä syyttäjään ja kertoi, mitä Anneli Auerin kaksi lasta olivat kertoneet hänelle murhaillan tapahtumienkulusta. Syyttäjät vaativat Anneli Auerille edelleen miehensä murhasta elinkautista vankeutta. Syyttäjien mukaan esitettävä todistelu sulkee pois sen mahdollisuuden, että paikalla olisi ollut joku perheen ulkopuolinen henkilö. Syyttäjien mukaan lasten elokuussa järjestetyissä kuulemisissa on tullut ilmi, että murhasyytteistä vapautettu Auer on uhannut lapsia ja kieltänyt heitä useaan eri kertaan kertomasta psykologeille, sosiaalityöntekijöille ja poliisille havainnoistaan. Sen sijaan hän oli pyytänyt lapsia kertomaan muun muassa ulkopuolisesta tekijästä ja hänen soittamasta hätäpuhelusta. MTV3:n uutinen


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet