Vihastuneet matkustajat sytyttivät junia tuleen Argentiinassa - katso kuvat
- Palomiehet sammuttivat vihaisten matkustajien sytyttämiä junia Buenos Airesissa.
STT, AFP, Aamulehti
Junien myöhästelystä vihastuneet matkustajat sytyttivät maanantaina junanvaunuja tuleen Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa. Televisiokuvien perusteella tulessa oli ainakin 11 junavaunua.
Kuvissa vaunut palavat täydellä roihulla ja ne näyttävät tuhoutuneen käyttökelvottomiksi.
Tulipalot alkoivat Buenos Airesin esikaupunkialueelta Haedosta aamuruuhkan aikaan. Hetkeä myöhemmin myös kahdella muulla asemalla paloi.
Buenos Airesin lähialueen junaliikennettä myöhästytti junan suistuminen raiteilta yhden aseman lähellä.
Oikeusministeri Juan Pablo Schiavin mukaan yksityinen rautatieyhtiö on tehnyt valituksen tahallisesta sabotaasista. Yhtiön mukaan palot alkoivat niin samanaikaisesti eri asemilla, että niiden täytyi olla ennalta suunniteltuja.







Onko sieläkin alettu käyttämään pendoliinoja
Ilmoita asiaton kommentti