Päivitetty 13.6.2011 22:29, julkaistu 13.6.2011 22:29

Nyt se on päätetty, keskusareena voi tulla Tampereelle

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi keskusareenan rahoituksen ja sopimukset sekä asemakaavan kokouksessaan maanantaina.

Valtuutettu Laila Räikkä (skp) esitti kaavan hylkäämistä ja häntä kannatti vasemmistoliiton Ilkka Järvelä. Kaava hyväksyttiin äänin 63-2. Äänestyksestä oli poissa kaksi valtuutettua. Asemakaava on lainvoimainen, kun 30 vuorokauden valitusaika on umpeutunut.

Valtuusto hyväksyi myös kannen rahat ja sopimukset

Valtuusto äänesti myös keskusareenan sopimuksista ja kaupungin osuudesta puolentoista tunnin puheiden jälkeen. Valtuusto päätti hyväksyä valtion alueen maanluovutussopimukset ja kaupungin rahoitusosuuden äänin 56-7 . Vastaan äänestivät skp ja kaikki muut vasemmistoliiton edustajat paitsi Sirkka-Liisa Virtanen ja Jari Heikkilä. Kolme perussuomalaista äänesti tyhjää ja Veltto Virtanen oli poissa äänestyksestä.

Valtuusto hyväksyi kannen sopimukset.

Demareista Aila Dündar-Järvinen sanoi vastustavansa lisärahaa, mutta hän äänesti ryhmänsä mukana.

Päätöksen mukaan kaupunki maksaa 22,7 miljoonaa euroa maan saattamisesta kannen vaatimaan kuntoon. Lisäksi kaupunki maksaa infrasta 11,3 miljoonaa euroa. Yhteensä kaupungin osuus on 34 miljoonaa euroa.

Nopeimmillaan rakennustyöt voivat alkaa keväällä 2012, jolloin hankkeen ensimmäinen vaihe valmistuisi syksyllä 2014.

Lue areena - ja kansihankkeesta lisää tiistain Aamulehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (128)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)21.7.2011 20:16

Niin just. Aikanaan Tampere-taloa vastustettiin kiivaasti, kuten Näsinneulaakin, mutta kumma kyllä aika muuttaa äänen kellossa. Itse en ole koskaan kuulunut ns. vastustajiin, ellei kyseessä ole olleet suuret ympäristöä tuhoavat hankkeet. Kansiareena ei todellakaan kuulu siihen kategoriaan. Tampere ehostuu ja ... ai niin olikos se koskikeskus ja hotelli Ilves kans vastustajien listalla?
Mites on nyt?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.6.2011 17:07

kiva kun saadaan tännekkin tommonen jätti kirppis T:KALKUNMUMMO

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.6.2011 14:12

Koska olen kuullut, nähnyt ja ymmärtänyt, että ylivoimaisesti suurin osa tamperelaisista kuitenkin haluaa tämän areenan, minunkin verokertymiäni saa sijoittaa areenaan, ei meidän perheen talous siitä konkurssiin ajaudu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.6.2011 10:25

"En halua että minun veromarkkani sijoitetaan hyödyttömään hankkeeseen."

Verojen luonteeseen kuuluu, että niiden maksaja menettää päätösvaltansa rahan käyttötarkoitukseen. En minäkään lapsettomana haluaisi maksaa päivähoitoja, kouluja, leikkipuistoja ym ym

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.6.2011 09:55

Minusta tämä on erinomainen asia koko kaupungille ja sen tulevaisuudelle.

Haluan että minun veromarkkani sijoitetaan juuri tällaisen hankkeeseen, joka tuo välillisesti kaupungille ja sen yrittäjille huomattavat lisätulot. Hallin sijainti radan yhteydessä takaa hyvän käytöasteen ja piristää alueen yrityselämää.
Hallin tuotto kerrannaisvaikutuksina tulee olemaan huomattavasti suurempi kuin kaupungin satsaus ja se tulee kohentamaan kaupungin nyt näivettyvää imagoa alueellisena väliinputoajana, jossa Lahti ja Jyväskylä alkavat ajaa pahasti ohi. Nyt vielä yhteydet lentokentältä kuntoon!

Oikea ja rohkea päätös valtuustolta. Onnittelen!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 23:11

joko saa nauraa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 21:08

Hienoa! Pitääkin ruvata käymään peleissä oikein urakalla, kun tuo valmistuu! Ei työnnetä kaikkia rahoja tukipaketteihin - saadaan jotain itsekin... ;-)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 13:17

En halua että minun veromarkkani sijoitetaan hyödyttömään hankkeeseen.

Ensin joudun rahoittajan rooliin ja myöhemmin joudun tahtomattani rahoittamaan kannattamatonta hanketta ja sen yllöpitoa.

Rakennuskustannukset nousevat koko projektin ajan koska siitä hyötyvät ne jotka rakentavat ja ne jotka rakennuttavat.

Maksajia ovat ainoastaa kaupunkilaiset. Vai onko tuotto suurempi kuin kustannukset ja käyttö.

Vastaus suomeksi on "EI OLE"

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 07:35

kauheaan sumppuun rakennetaan halli. ruuhkat tulee hirmuiseksi kun se valmistuu

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.6.2011 22:41

Tampereella on jo mainio ja erityisen viihtyisä jäähalli ja muun kulttuurin käyttöön yhtä mainio Tampere- talo. Näin ollen ei esillä olevan Areenan rakentamiseen ole mitään tarvetta.

Kokemuksesta tiedän, että jäähalli täyttyy vain paikallisotteluissa ja tämä ongelma voidaan helposti poistaa korottamalla paikallisotteluiden lippuhintoja tuntuvasti.

Uskoisin, että toimistotilojen tarvekin voidaan täyttää kevyemmillä ratkaisuilla. Kaupunkikuvan kannalta on hahmoteltu kansiratkaisuun pohjautuva kokonaisuus turmiollinen.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 13

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Ulkomaat

Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

ULKOMAAT 20

44-vuotiaan mies kuoli raahauduttuaan junan mukana New Yorkissa Yhdysvalloissa. Poliisi epäilee, että mies oli heitetty ulos junasta, koska hän oli humalassa. Lue lisää


Kotimaa

Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

lukkowww

KOTIMAA 10

Sarjaraiskaajaksi ja tappajaksi epäilty tamperelaismies videoi poliisin mukaan ainakin neljä seksuaalirikosta. Poliisi löysi tallenteet kotietsinnässä pian sen... Lue lisää

Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

KOTIMAA 34

Pirkanmaalla tuli keskiviikkona julkisuuteen vyyhti, jossa kolmen latinalaisamerikkalaisen tanssinopettajan epäillään syyllistyneen useisiin seksuaalirikoksiin. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario ... Lue lisää


Talous

Suuret jylläävät kaupassa, mutta pk-yritykset kannattavat paremmin

COLOURBOX1641761_www

TALOUS 36

Suomessa kaupan liikevaihdon kasvusta 92 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa vuonna 2010. Lue lisää

Vapon Yt:t päättyivät: 60 työntekijää saa lähtöpassit

TALOUS 42

Vapo-konsernin tammikuussa käynnistetyt yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että noin 60 henkilön työt loppuvat Vapo Oy:ssä ja sen... Lue lisää


Urheilu

Niskanen jäi niukasti mitalista, Ylöjärven Ojansivu kymmenes

URHEILU 30

Suomi jäi täpärästi ilman mitalia hiihdon nuorten MM-kisoissa keskiviikkona Turkin Erzerumissa, kun Vieremän Koiton Iivo Niskanen hävisi pronssin vain sekunnin... Lue lisää


Kiekko

Kirvesmies: Tapparalla alkavat tosipelit!

DSCN8039www

KIEKKO 311

Olen aina suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua siitä, milloin ne tosipelit alkavat. SM-liigassa, jalkapallon MM-kisoissa, jääkiekon MM-kisoissa. Lue lisää


Viihde

Obama lauloi bluesia Valkoisessa talossa

03115811_www

VIIHDE 30

STT, AFPYhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa. Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, B B. Lue lisää

Lupo-pentu pitää Katelle seuraa, kun William on maailmalla

20120221_zaf_l94_001

VIIHDE 110

Prinssi William ja herttuatar Katherine ovat hankkineet perheenlisäystä. Kaksikko on nimittäin ottanut koiranpennun. Lue lisää


Kulttuuri

Tamperelaissambaajat säteilivät Rion kulkueessa – asuista Suomeen kaikki mikä mahtuu

Ryhmäkuva_2012

KULTTUURI 51

Viisi tamperelaista sambaajaa sai osallistua Rion karnevaalien kulkueeseen. Tamperelaistanssijat sambasivat riolaisen sambakoulun G. Lue lisää

Mäntän kuvataideviikoille osallistuu lähes 40 taiteilijaa

KULTTUURI 30

Ensi kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyyn osallistuu kaikkiaan lähes 40 nykytaiteilijaa. Kuraattori Ilona Valkonen on kutsunut mukaan 34 taiteilijaa tai... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Eläkerintamalla käsijarru päällä

PÄÄKIRJOITUKSET 61

Hallitukset tulevat ja menevät, mutta ongelmat pysyvät. Yritystä kyllä on, usein kovastikin, mutta kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ytimiin menevät rakenteelliset uudistukset... Lue lisää

Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

PÄÄKIRJOITUKSET 30

Tampereella kaatunut ja kätensä loukannut pälkäneläinen Eila Timonen on malliesimerkki siitä, miten yksittäinen kansalainen joutuu harhailemaan suomalaisessa terveydenhoitoviidakossa. Lue lisää


Hyöty

Vähennä loukkaantumisia salilla ja kaupungilla vahvistamalla lihaksia

Voima_5

HYÖTY 00

Kukapa ei olisi kuullut voimaharjoittelun riskeistä. On venähtänyttä selkää ja tulehtunutta olkapäätä, nyrjähtäneitä nilkkoja ja kramppaavia... Lue lisää

Lisää turvallisuutta: Joka toinen rakennuspalo alkaa liedestä tai uunista

räjähtänyt uuni

HYÖTY 00

Muutama yksinkertainen ohje tekee keittiön sähkölaitteiden käytöstä huomattavasti turvallisempaa. Jääkaappi ja pakastin Jos laitetta on kuljetettu vaakatasossa, anna... Lue lisää


Uutisia

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0

  2. Newsobserver-lehti: Tuomo Ruudulle pitkä jatkosopimus

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:17 1 0

  3. Jääkiekkotuloksia NHL-liigasta

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:10 1 0

  4. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4

  5. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58

  6. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1

  7. Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 3 0

  8. Kansa tietää

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 2

  9. Ylänurkka: Harhaluuloisen tunnustuksia

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 0

  10. Oikeus hylkäsi Jasper Pääkkösen syytteen arpajaisrikoksesta

    KOTIMAA 22.2. 22:54 2 0

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0 2325

  2. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58 2289

  3. Tamperelainen tanssikoulu haluaa auttaa poliisia selvittämään epäillyt seksirikokset

    KOTIMAA 22.2. 20:27 2 5 1475

  4. Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

    ULKOMAAT 22.2. 22:20 2 0 878

  5. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4 842

  6. Kuninkaankadun surman syy: Uhri yritti soittaa poliisille raiskauksesta

    KOTIMAA 22.2. 14:54 3 23 757

  7. Niinistön kanslian jäsenten nimet julki

    KOTIMAA 22.2. 22:27 3 11 444

  8. Taiteilijan näkemys: Nämä ovat Google Street View’n kauneimmat ja oudoimmat kuvat

    ULKOMAAT 22.2. 10:43 3 4 366

  9. Viinakohu paisuu ja jo yli 40 000 vaatii: Eroa Päivi Räsänen!

    KOTIMAA 22.2. 09:44 3 255 349

  10. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1 344

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Urheilu on pelkkää politiikkaa

laura

KOTIMAA 432

”Laura ei ota minkäänlaista poliittista kantaa.” Näin julisti taitoluistelija Laura Lepistön manageri Erkki Alaja Helsingin Sanomissa 18. Lue lisää

Puheenaihe: Murhaajat pois kaduilta

vastakkain_www

KOTIMAA 5127

Aamulehden Näkökulman toimitus ei halua kuulla enää yhtään uutista, jossa vankilasta päästetty väkivaltarikollinen tappaa taas. Keinot: Valitse kumman Matin... Lue lisää

Puheenaihe: Ylessä pitäisi panostaa nuortenohjelmiin, mutta päättäjät ovat eri mieltä

5345797

KOTIMAA 740

Uutisia ja ajankohtaisohjelmia, maakunnallista ohjelmatoimintaa ja kotimaista draamaa. Siinä kolmen kärki, kun Aamulehti kysyi Ylen nykyisen hallintoneuvoston ja hallituksen... Lue lisää

Sää

 



Lue nämäkin

Uutisia

Toimituksen valinnat

Kuka on tyylikkäin wanha? Katso kuvat

vanhat_MG_2729

PIRKANMAA 1022

Pilkkuja, pinkkiä tylliä, kullan sävyjä, pirteää keltaista.. Lue lisää

Rakastan sinua – Hei Pirkanmaa, miten se teillä sanotaan?

rakkaudentunnustukset_www

PIRKANMAA 4634

Minä rakastan sinua. Kauniisti sanottu, mutta vähän kulunut fraasi, vai mitä? Lue lisää

Kohuehdotus: Katso kartasta, missä kunnassa kohta asut

kuntaliitoksetwww

KOTIMAA 5382

Suomen kuntakartta muuttuu seuraavan parin vuoden aikana radikaalisti: Suomeen tulee selvityksen perusteella alle 70 kuntaa. Katso täältä, millainen sinun uusi kotikuntasi on. Lue lisää

Tampereen 160 luistinkentästä moni on jo käytössä – Lue lista osoitteista

COLOURBOX1108168www

PIRKANMAA 6020

Tampereen luistinkenttiä alettiin jäädyttää tammikuun alkupuolella ja nyt suuri osa on käyttökunnossa. Luistelemaan pääsee jo muun muassa Koulukadun, Sorsapuiston,... Lue lisää

Mobiilisivusto
Urheiluvideoita
Mobiilisivusto
Työpaikkailmoituksia
Koulutusilmoituksia
kestavamedia.fi

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot