Viinikanlahden Höyrynpuistoa uudistetaan ja laajennetaan
Uudistettava Höyrynpuisto rakennetaan Tampereen Ratinaan Voimakadun ja Viinikanlahden–Viinikanojan väliselle alueelle.
Puistokaistale laajennetaan kunnostuksen yhteydessä Voimakatuun ja viereiseen kerrostalotonttiin asti.
Puiston itäosa suunnitellaan rakennettavaksi tänä vuonna, ja länsiosa alueen muun rakentamisen valmistuttua.
Vihersuunnitelmaehdotus on nähtävissä paikan päällä puistossa, palvelupiste Frenckellissä (Frenckellinaukio 2 B) ja internetissä.
Alueen pilaantunut maaperä rajoittaa kaivamistöitä, joten puistoon on suunniteltu korokkeella olevia perennaryhmiä. Rannan hyväkuntoinen puusto säilytetään.
Puiston itäosassa oleva betonitasanne kunnostetaan puupintaiseksi istuintasanteeksi. Puiston länsiosaan, väylän viereen tehdään myös samantyylinen uusi puupintainen istuintasanne.
Oleskelupaikoille tulee kohdevalaistusta, ja puiston väylät asvaltoidaan. Jokikadun katusuunnitelma tulee erikseen nähtäville. Aamulehti






