Härmälänrannan kakkosvaiheen alueen suunnittelu alkaa – yleisötilaisuus tänään
Tehdasalueen vanhoista rakennuksista osa aiotaan säilyttää, kun rakennusliike Skanska rakentaa Tampereen Härmälään entisen lentokonetehtaan alueelle korkeatasoisen asuinalueen vuoteen 2020 mennessä.
Alueen vanhasta perinteestä kertovat tulevaisuudessa ainakin lentokonetehtaan piippu, suojeltu konttorirakennus, lentokonevitriini, lentäjäpoikapatsas ja mahdollisesti muutkin kunnostettavat rakennukset. Myös suojeltu englantilaistyyppinen puisto säilytetään.
– Lähtökohtana on, että alueen teollinen historia näkyy suunnittelussa, sanoo arkkitehti Tom Cederqvist.
Skanska Kodit on valinnut Härmälänrannan kakkosvaiheen alueen kehittämisen yhteistyökumppaneiksi tässä vaiheessa kaksi arkkitehtitoimistoa.
Ne ovat Arkkitehdit Cederqvist & Jäntti Helsingistä sekä Tengbom Arkitekter Ruotsista.
– Arkkitehtiryhmällä on sekä kokemusta urbaanien ranta-alueiden suunnittelusta että tuoretta ajattelua viihtyisän asuinalueen luomisesta, sanoo Skanska Kotien Tampereen yksikön johtaja Miikka Routama.
Jo rakenteilla olevalle Härmälänrannan ykkösvaiheen alueelle tulee noin 900 asuntoa, mikä tarkoittaa noin 2 000:ta asukasta.
Kakkosvaihe käsittää Valmetin entisen lentokonetehtaan alueen, jonka Skanska osti Cargoteciltä viime lokakuussa. Teollisuusyritys muuttaa alueelta pois lokakuussa 2013 tai viimeistään vuosi sen jälkeen.
Härmälänrannan kakkosvaihe suunnitellaan rakennettavaksi vuosina 2014–2020, minkä jälkeen alueella on molemmat vaiheet mukaan lukien yhteensä noin 2 000 asuntoa ja noin 4 000 asukasta.
Alueen asemakaavan muutoksen aloitusvaiheen yleisötilaisuus järjestetään Cargotecin ruokalassa Valmetinkatu 5:ssä tänään keskiviikkona kello 18.







Kas kun raaskivat säilyttää savupiipun.Eipä sinne sitten paljon muuta jääkään.Pilaantuneet maatkin viedään meluvalliin.
Ilmoita asiaton kommentti