Tavarajunat törmäsivät toisiinsa Siurossa – Kuljettaja menehtyi törmäyksessä
Kaksi tavarajunaa törmäsi toisiinsa rajusti Nokian Siurossa. Onnettomuus tapahtui hieman kello neljän jälkeen aamuyöllä, kun tavarajuna ajoi toisen perään Tampereen ja Porin välisellä radalla. Molemmat junat pysyivät törmäyksessä raiteilla.
VR vahvistaa, että perään ajaneen junan kuljettaja menehtyi onnettomuudessa.
Raivaustyöt ovat nyt käynnissä onnettomuuspaikalla.
– Tilanne on ollut törmäyksestä asti aika stabiili. Mitään akuuttia siellä ei ole, nyt aletaan raivata junia ja rataa kuntoon, pelastuslaitoksen päällikköpäivystäjä Pekka Mutikainen sanoo.
Raideliikenne on onnettomuuden vuoksi poikki välillä Lielahti-Kokemäki ja matkustajaliikenne korvataan linja-autoilla ja Tampereen ja Vammalan välillä iltaan saakka.
Tarkka onnettomuuspaikka on pelastuslaitoksen mukaan Siuron Kesäniemen kohdilla.
– Sitä en osaa arvioida, kuinka kauan raivaustöissä kestää. Mutta kyllä siinä menee varmasti pitkälle iltapäivään saakka, Mutikainen kertoo.
Törmäys tapahtui aamuneljän maissa, kun puu- ja konttivaunuja kuljettaneeseen junaan tuli teknisiä ongelmia ja toinen juna tuli avustamaan sitä. Avustamaan tulleessa junassa oli kemikaalivaunuja, mutta vaaraa ympäristölle ei törmäyksessä aiheutunut.
– Törmänneessä junassa on ollut kyydissä nikkelisulfidia. Siinä on kuitenkin välissä suojavaunuja, eli vaarallisia kemikaaleja ei ole päässyt vuotamaan luontoon, Mutikainen sanoo.
Onnettomuustutkintalautakunta tutkii onnettomuuden syytä.
– Siihen en osaa ottaa kantaa, että miksi tällainen onnettomuus on päässyt tapahtumaan. Toinen juna on ollut pysähdyksissä ja toinen on ajanut perään, Mutikainen kuvaa.
Poliisi järjestää onnettomuudesta tiedotustilaisuuden kello 12.









Osan ottoni kuljettajan omaisille ja ystäville.
Ilmoita asiaton kommentti