Päivitetty 10.5.2011 23:01, julkaistu 10.5.2011 20:53

Ylänurkka: Katsellaan nyt, sanoi pormestari

Nyt kun on varmasti löydetty kaikki syyt, miksi mitään ei voi tehdä, olisi vielä hetki edes yrittää jotain. Nyt voitaisiin oikeasti ensin pohtia ja sitten ryhtyä, miten jotain voitaisiin tehdä.

Kysymys on Tampereen keskustan rauhoittamisesta, nollatoleranssista. Siivotaan turha meteli, häiriköinti, huono käytös ja hankitaan Tampereelle entistä kirkkaampi maine.

Tehdään Tampereesta Suomen Siisti-City. Aina se Turun hetkeksi kiillotetun kulttuuripääkaupunki-brändin voittaa.

Pormestari Timo P. Nieminen herätteli tamperelaisia huomaamaan, ettei kaupungissa kaikki ole hyvin. On räyhäjuomista, huutelua, kerjäämistä, ihmisten pelottelua, nujakointia, hallitsematonta virtsan vapauttelua.

Ei ole kenelläkään kivaa. Syyntakeeton elämä näkyy ja tuoksuu.

Pormestari saisi olla muutakin kuin juhlamenojen ohjaaja ja oikeiden ajatusten idealinko. Tekoja, nyt ei enää pelkkiä puheita.

Jo muutama vuosi sitten Tampere tutki, voisiko se palkata työttömiä poliiseja järjestysmiehiksi. Ei kuulemme voinut – voisi olla tuollaisilla järjestysmiehillä liian suuret valtuudet.

Miten niin? Siis liian suuret valtuudet kansalaisoikeuksien käyttämiseen? Kai meidän kaikkien kuuluu huomauttaa, jos toveri seisoo tukka pystyssä, sepalus lerpallaan ja letkuttaa porraskäytäväämme.

Jos ongelma todettiin vuosia sitten, niin kovasti ovat heikossa rasvassa kunnalliskoneen rattaat. Alkavaksi kesäksi ei muka ennätä tehdä yhtään mitään.

Väärää taivastelua. Ei tässä nyt mitään glögioikeuksia joulutorille olla hankkimassa. Omissa käsissä on, jos niin haluamme.

On upeaa, että kaupungin keskustassa on niin hienoja puistoja kuin Koskipuisto ja Kirjastotalon puisto. Iloiset ihmiset, piknik-korit, nuorisoryhmät ja oikeanlaatuinen hauska kuuluvat sinne.

Kun Tammerkoski on kaupungin kaunistus ja ylpeys, sellaiset äidinkasvot eivät siedä yhtään finniä, räyhäkäyttäytymistä tai ylenpalttista toikkarointia. Ei sitä siedä Laukonranta, ei Kuninkaankatu, ei edes Aaltosen puisto, vaikka hiukan syrjässä Tammelantorin kupeessa onkin.

Oli upeaa katsoa vappupäivänä, kun teekkareiden haravaryhmät siivosivat kastetilaisuutensa jäljistä puistoa. Sellaista me tarvitsemme - tekoja ja ohjaavaa ja opastavaa kättä.

Tampereen keskustan siistiminen ei ihmeitä vaadi.

Sen me tiedämme ja kuulemme aina selitykseksi, ettei poliisilla ole aikaa ja mahdollisuuksia noin pieneen puuttua. Voi olla, ja siksi kaupungin järjestys- ja opaspalveluhenkilöt olisivat maalaisjärkinen ratkaisu.

Pormestarin ja hänen virkamiestensä toimivallassa on muutakin. Voisi aloittaa vaikka siitä, ettei kiviröykkiö taas peitä Näsijärveä tai Tampellan esplanadi olisi jo esplanadi eikä rakennusyhtiön rytökasa.

Jäämme odottamaan. Kuten tapana on.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)15.5.2011 23:03

Nyt en ymmärrä mihin niitä poliiseja tarvitaan, kun ongelmana on julkinen virtsaaminen? Palkattaisiinko niitä ottamaan talteen kaikki epämiellyttävät lurjukset, joiden virtsarakko vaatii tyhjennystä? Se olisikin tehokkaampi ratkaisu ongelmaan, kuin käymälät tai edes bajamajat, joita kaupunki ei edes vuokraa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.5.2011 16:17

Niin kauan kuin ihmisen vessahätä ja roskakorit ovat bisnestä niin ihmiset tulevat olemaan näitä mätäpaiseita koko keskustan alueella. Kesäksi wc:t ja löytyviä roskiksia niin ihmisten asenteetkin siisteyden suhteen saadaan muuttumaan paremmiksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.5.2011 12:59

'Iloiset ihmiset, piknik-korit, nuorisoryhmät ja oikeanlaatuinen hauska kuuluvat sinne.'

Tilanne juuri para-aikaa? Kaupungin pitäisi vaan satsata hieman enemmän puistojen siivouksee, lisätä roskisten ja yleisten vessojen määrää. Sekä myös huolehtia niiden siisteydestä pikkuisen paremmin!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.5.2011 12:45

Poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tampere+hylk%C3%A4si+nollatoleranssin/1135220350274

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Vuorokauden hyväntekeväisyysjuoksun pienimmät olivat vaunuissa

Kopio 24h-juoksu9

PIRKANMAA 11

Tampereen Laukontorilla alkoi perjantaina vuorokauden kestävä hyväntekeväisyysjuoksu. Jokainen osallistuja voi juosta tai kävellä haluamansa matkan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lue lisää

Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

PIRKANMAA 15

Tampereella Kyttälässä olevaan Laukkupuotiin iskettiin aamulla - ja tuho oli täydellinen. Perjantaina kello 9. Lue lisää


Kotimaa

Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

KOTIMAA 10

Syyriassa väkivaltaisuudet ovat jälleen kiihtyneet. Opposition aktivistien mukaan hallituksen joukot ovat hyökänneet Houlan kaupunkiin, minkä seurauksena yli 50 siviiliä on saanut surmansa. Lue lisää

Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

verijälkiwww

KOTIMAA 10

Virtain keskustassa murtoja tehneet jättivät jälkeensä verisiä jälkiä. Tekijöiden kohteina olivat kodinkoneliike ja sähköliike. Lue lisää


Ulkomaat

Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia

03232935_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP Azerbaidzhanin poliisi pidätti perjantaina yli 30 ihmistä, jotka osallistuivat opposition mielenosoitukseen Eurovision laulukilpailufinaaliin valmistautuvassa Bakussa. Pienehköksi jääneen... Lue lisää


Talous

Facebookin ensimmäinen pörssiviikko oli surkea

15437671_www

TALOUS 10

STTHelsingin pörssi päätti viikon aavistuksen laskussa. Osakekurssit laskivat perjantaina 0,1 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 211

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Jorma Uotiselle professorin arvonimi

8611092_www

KULTTUURI 10

STT Tanssitaiteilija, koreografi ja taiteellinen johtaja Jorma Uotinen on saanut professorin arvonimen. Tasavallan presidentti myönsi perjantain presidentin esittelyssä 82 arvonimeä eri aloilla... Lue lisää


Uutisia

  1. Barcelonalta cup-pokaali läksiäislahjaksi Guardiolalle

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 01:23 1 0

  2. Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri oikeustoimiin

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 00:12 1 0

  3. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0

  4. Golftuloksia naisten ja miesten Euroopan-kiertueilta

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 22:16 1 0

  5. Fifa korvaa maaotteluloukkaantumisia seuroille

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 23:38 1 0

  6. Tampere tarvitsee taidemuseon

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  7. Politiikan viikko: Kortit pöytään, kokoomus

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  8. Viitasen vauhti ei hiivu

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  9. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0

  10. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0

  1. Ilmeisesti maa petti kraanan alta, sanoo Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas

    KOTIMAA 25.5. 20:42 1 4 318

  2. Auto tönäisi 13-vuotiasta suojatiellä - Kuski vaaleahiuksinen nainen

    KOTIMAA 25.5. 18:52 1 11 268

  3. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0 247

  4. Tampereen uusi designhotelli on Suomessa ainutlaatuinen – katso kuvagalleria!

    PIRKANMAA 25.5. 19:51 1 1 245

  5. Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

    PIRKANMAA 25.5. 21:30 1 5 228

  6. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 200

  7. Korkokengillä kävelyn ABC: Katso videolta, miten onnistut kesän juhlissa!

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 186

  8. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 184

  9. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 182

  10. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 181


Pääkirjoitukset

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 258

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 80280

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1010

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot