Päivitetty 21.4.2011 12:51, julkaistu 21.4.2011 12:47

Vanhurskaus tarvitsisi uuden ymmärrettävän sanan

Kuva: Colourbox
Aamulehti, STTLähetä palautetta toimittajalle

Kuka tietää, mitä vanhurskaus-sana tarkoittaa? Väitöskirjassaan Jukka Palola ehdottaa, että vanhurskaus korvattaisiin sanalla, joka olisi toisaalta ymmärrettävissä sellaisenaan, mutta joka toisaalta voisi samalla toimia teologisena erityisterminä.

Sanalla tulisi olla myös yhteys suomen kielen sanaan oikea, toteaa Helsingin yliopistossa asiasta väittelevä Jukka Palola.
Termi vanhurskaus ei avaudu nykylukijalle. Kyse ei ole vähäpätöisestä sanasta, sillä oppi vanhurskautuksesta on neljänneksi tärkein uskonkohta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päätunnustuskirjan Augsburgin tunnustuksen mukaan.

Mikael Agricola käytti tätä sanaa kääntäessään Raamattua suomeksi. Agricola oli kuitenkin tietoinen sanan perusmerkityksestä alkukielessä ja käytti käännösvastineina myös sanoja oikea ja oikeus.

Vanhurskaus-sanasta oli tullut 1900-lukuun mennessä suomen kielessä uskonnollinen erityissana, jota ei käytetä muissa kuin uskontoon liittyvissä yhteyksissä.

Vuoden 1992 Kirkkoraamatun Psalmien kirjassa vanhurskaus-sana esiintyy 67 kertaa hepreankielisen vastineen käännöksenä ja muut 72 esiintymää on käännetty yhteensä 19 eri käännösvastineella.

Muita käännöksiä ovat muun muassa oikeudenmukaisuus, oikeus, oikein tekevä, syytön, viaton, oikea, hyvyys, uskollisuus, totuus, hurskas, pelastettu ja auttaja sekä jopa sana ystävä. Yleisin käännösvastine sanan vanhurskaus jälkeen on oikeamielisyys.

Palolan väitöskirja tarkastetaan 29. huhtikuuta Helsingin yliopistossa.


AVAINSANAT: fi-FI

Kommentit (16)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)27.4.2011 21:00

Voisiko vanhurskas olla "lahjomaton"? Jumala on lahjomaton. Et voi saada vanhurskautta hyvillä teoillasi. Kaikki on alkuisin lahjomattomasta Jumalasta. Pelastus on mahdollista vain uskosta.
Jumala itse kuoli ristillä, ei Hän ketään muuta kiduttanut. Tämä kaikki, jottei laista häviäisi pieninkään piirto. Mitä laki ei voinut, sen täytti vain itse lain laatija, jottei katsottaisi henkilöön.Tämä on kova oppi kenelle vain. Mutta toivossa on hyvä elää! Viimeisen pasuunan soidessa me muutumme "lahjomattomiksi" eli katoamattomiksi.
Kirjoitti toivottavasti "incorruptible"

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.4.2011 01:25

Minusta tekohurskaus on kirkollisten ja uskonnollis-poliittisten hörhöjen elämänasennetta parhaiten kuvaava selkokielinen vastine.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)25.4.2011 17:28

Vanhurskas -sanan alkuperähän on oikeudenkäyntiterminologiassa. Vanhurskas on sellainen henkilö, jota oikeus on tutkinut, ja joka julistettu tämän tutkimisensa jälkeen syyttömäksi. Koska kristillisessä kontekstissa sana viittaa usein nimenomaan Jumalan viimeisellä tuomiolla syyttömäksi julistetuiksi tuleviin, sanan perusmerkitys on myös tosiaan "Jumalalle kelpaava", eli taivaaseen pääsevä.

Mutta Raamatussa ilmaisua käytetään monessa kontekstissa: paitsi viimeiseen tuomioon liittyen, myös ihan arkiasioissa. Ja niissä sanaa sitten käännetään esim. syyttömäksi, oikein toimivaksi jne. Kääntämisen kannalta tilannehan on sikäli ikävä, että lukeminen tulisi vaivalloiseksi, jos vanhurksas -sanan tilalle keksittäisiin jokin monen sanan ilmaisu. Todennäköisesti ongelmatkaan eivät poistuisi, jos kyseinen sana ei myöskään olisi arkikäytössä. Asia ratkeaisi parhaiten, jos suomen kieleen tulisi myös arkikäyttöön jokin yleisesti tunnettu yhden sanan mittainen ilmaisu syyttömäksi oikeudessa julistetulle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.4.2011 15:53

Eikös vanhurskas tarkoita "Jumalalle kelpaavaa"? Näin oli uskonnonkirjassa 7. luokalla

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.4.2011 14:21

"Vanhurkaus ja oikeamielinen molemmat käy ja lisää synonyymejä saa käyttää, kunhan kuuntelija tietää mistä on puhe."

Eikös pointti ole juuri se, että kuulija ymmärtää mistä on kysymys vaikka ei tietäisiään mistä on puhe? Vai onko eräillä jonkinlainen oikeampi ajatus siitä mitä jumala puhuu?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.4.2011 14:15

"Postmodernismi kohottaa ihmisen Jumalan paikalle. Jumala ei pidä siitä. Vanhassa testamentissa Jumala sanoo jatkuvasti: Minä olen Jumala, sinä et ole. Ennen kaikkea pitää olla rehellinen itselleen. Oletko sinä?"

Sinähän se varsinainen postmodernin asiantuntija olet. En tiennytkään että on olemassa yksi postmoderni joka "kohtottaa ihmisen Jumalan paikalle". On varmasti olemassa joku yksi tällainen julistus kyllä, mutta postmodernia on monia. Aivan kuiten uskontojakin.

Tuskin esim Hindulaiet katselevat kovin hyvällä Kristinuskoa, kun me kohotamme Jeesuksen heidän miljoonien jumalien yläpuolelle.

Kasva nyt aikuiseksi. Jos se Jumala tuolla on, niin tuskin hän sentään postmodernia vihaan sen enempää kuin moderniakaan. Osaatko sinä tehdä eron näiden asioiden välille? Minä osaan - ja minun ei tarvitse kohottaa itseäni sinun yläpuolelle sillä olen siellä jo, älyltäni.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.4.2011 13:14

Voi onneton sentään näitä kommentteja. Oma ääni pitää saada kuuluviin, kirjoitusvirheistä viis.
Jos et asiasta mitään ymmärrä, miksi edes vaivaudut kommentoimaan? Tämä erityisesti sinulle, joka sait aiheesta "päivän naurut". Suosittelen Aku Ankkaa tai Tenavia, pääset helpommalla kun et liikaa vaivaa pientä päätäsi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.4.2011 14:20

"Kiitos päivän nauruista! Jumala siis vihaa postmodertnismia! Täähän on ihan taliban osastoa, on kyllä herkullista. Putositko lapsena pää edellä lattiaan äitisi sylistä, kenties? Tässähän olisi ihan Hotakaisen kirjan aihetta. Vai pitäisiköhän ruveta itseksin kirjoittamaan?"

- quod erat demonstrandum.
Postmodernismi kohottaa ihmisen Jumalan paikalle. Jumala ei pidä siitä. Vanhassa testamentissa Jumala sanoo jatkuvasti: Minä olen Jumala, sinä et ole. Ennen kaikkea pitää olla rehellinen itselleen. Oletko sinä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.4.2011 09:37

Vanhurkaus ja oikeamielinen molemmat käy ja lisää synonyymejä saa käyttää, kunhan kuuntelija tietää mistä on puhe.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.4.2011 21:05

Vanhurskaas isä jumala,...... uhraamalla poikansa
jeesuksen ristinkuolemalla

Kenelle tai mille jumalalle se jeesus uhrattiin ?

Kaikille tuhansille erinimisille jumalille on aina uhrattu niitä miellyttääkseen, (katso VT)

Ja tämä jumala mieltyi niin kolmipäiväisestä kidutus-uhrauksesta että päätti antaa kaikille rikollisille armoa ja anteeksiantoa, sekä taivaspaikan, niiden teoista, olisiko jumala Aton, Raa vai joku niistä muista tuhansista

Vaikutta niin TOSI slitsofreniseltä jutulta kun se tuntematon jumala vielä jättää ne rikosten uhrit unohduksiin

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Auto suistui tieltä ja pyörähti katon kautta ympäri Lakalaivan rampissa

PIRKANMAA 53

Henkilöauto ajautui penkkaan ja suistui tieltä Tampereen Lakalaivassa keskiviikkona iltapäivällä. Onnettomuus sattui iltapäivällä viiden jälkeen. Lue lisää

Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi

PIRKANMAA 32

Tampereen teknillinen yliopisto TTY promovoi toukokuussa kunniatohtoreiksi Tampereen pormestarin Timo P. Niemisen ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan, vuorineuvos Ole Johanssonin. Lue lisää


Kotimaa

Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

lukkowww

KOTIMAA 10

Sarjaraiskaajaksi ja tappajaksi epäilty tamperelaismies videoi poliisin mukaan ainakin neljä seksuaalirikosta. Poliisi löysi tallenteet kotietsinnässä pian sen... Lue lisää

Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

KOTIMAA 34

Pirkanmaalla tuli keskiviikkona julkisuuteen vyyhti, jossa kolmen latinalaisamerikkalaisen tanssinopettajan epäillään syyllistyneen useisiin seksuaalirikoksiin. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario ... Lue lisää


Ulkomaat

Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

ULKOMAAT 20

44-vuotiaan mies kuoli raahauduttuaan junan mukana New Yorkissa Yhdysvalloissa. Poliisi epäilee, että mies oli heitetty ulos junasta, koska hän oli humalassa. Lue lisää

Juna törmäsi asemalaituriin - ainakin 49 kuoli ja satoja loukkaantunut Buenos Airesissa

03116809

ULKOMAAT 51

Ainakin 550 on loukkaantunut vakavassa junaturmassa Buenos Airesissa Argentiinassa. Argentiinalaismedian mukaan onnettomuudessa on kuollut ainakin 49 ihmistä. Lue lisää


Talous

Suuret jylläävät kaupassa, mutta pk-yritykset kannattavat paremmin

COLOURBOX1641761_www

TALOUS 36

Suomessa kaupan liikevaihdon kasvusta 92 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa vuonna 2010. Lue lisää

Vapon Yt:t päättyivät: 60 työntekijää saa lähtöpassit

TALOUS 42

Vapo-konsernin tammikuussa käynnistetyt yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että noin 60 henkilön työt loppuvat Vapo Oy:ssä ja sen... Lue lisää


Urheilu

Niskanen jäi niukasti mitalista, Ylöjärven Ojansivu kymmenes

URHEILU 30

Suomi jäi täpärästi ilman mitalia hiihdon nuorten MM-kisoissa keskiviikkona Turkin Erzerumissa, kun Vieremän Koiton Iivo Niskanen hävisi pronssin vain sekunnin... Lue lisää


Kiekko

Kirvesmies: Tapparalla alkavat tosipelit!

DSCN8039www

KIEKKO 311

Olen aina suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua siitä, milloin ne tosipelit alkavat. SM-liigassa, jalkapallon MM-kisoissa, jääkiekon MM-kisoissa. Lue lisää


Viihde

Obama lauloi bluesia Valkoisessa talossa

03115811_www

VIIHDE 30

STT, AFPYhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa. Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, B B. Lue lisää

Lupo-pentu pitää Katelle seuraa, kun William on maailmalla

20120221_zaf_l94_001

VIIHDE 110

Prinssi William ja herttuatar Katherine ovat hankkineet perheenlisäystä. Kaksikko on nimittäin ottanut koiranpennun. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Eläkerintamalla käsijarru päällä

PÄÄKIRJOITUKSET 61

Hallitukset tulevat ja menevät, mutta ongelmat pysyvät. Yritystä kyllä on, usein kovastikin, mutta kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ytimiin menevät rakenteelliset uudistukset... Lue lisää

Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

PÄÄKIRJOITUKSET 30

Tampereella kaatunut ja kätensä loukannut pälkäneläinen Eila Timonen on malliesimerkki siitä, miten yksittäinen kansalainen joutuu harhailemaan suomalaisessa terveydenhoitoviidakossa. Lue lisää


Hyöty

Vähennä loukkaantumisia salilla ja kaupungilla vahvistamalla lihaksia

Voima_5

HYÖTY 00

Kukapa ei olisi kuullut voimaharjoittelun riskeistä. On venähtänyttä selkää ja tulehtunutta olkapäätä, nyrjähtäneitä nilkkoja ja kramppaavia... Lue lisää

Lisää turvallisuutta: Joka toinen rakennuspalo alkaa liedestä tai uunista

räjähtänyt uuni

HYÖTY 00

Muutama yksinkertainen ohje tekee keittiön sähkölaitteiden käytöstä huomattavasti turvallisempaa. Jääkaappi ja pakastin Jos laitetta on kuljetettu vaakatasossa, anna... Lue lisää



Uutisia

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0

  2. Newsobserver-lehti: Tuomo Ruudulle pitkä jatkosopimus

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:17 1 0

  3. Jääkiekkotuloksia NHL-liigasta

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:10 1 0

  4. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4

  5. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58

  6. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1

  7. Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 3 0

  8. Kansa tietää

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 2

  9. Ylänurkka: Harhaluuloisen tunnustuksia

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:58 4 0

  10. Oikeus hylkäsi Jasper Pääkkösen syytteen arpajaisrikoksesta

    KOTIMAA 22.2. 22:54 2 0

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0 2316

  2. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58 2284

  3. Tamperelainen tanssikoulu haluaa auttaa poliisia selvittämään epäillyt seksirikokset

    KOTIMAA 22.2. 20:27 2 5 1472

  4. Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

    ULKOMAAT 22.2. 22:20 2 0 878

  5. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4 841

  6. Kuninkaankadun surman syy: Uhri yritti soittaa poliisille raiskauksesta

    KOTIMAA 22.2. 14:54 3 23 755

  7. Niinistön kanslian jäsenten nimet julki

    KOTIMAA 22.2. 22:27 3 11 443

  8. Taiteilijan näkemys: Nämä ovat Google Street View’n kauneimmat ja oudoimmat kuvat

    ULKOMAAT 22.2. 10:43 3 4 364

  9. Viinakohu paisuu ja jo yli 40 000 vaatii: Eroa Päivi Räsänen!

    KOTIMAA 22.2. 09:44 3 255 349

  10. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1 344


Kultuuri

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Urheilu on pelkkää politiikkaa

laura

KOTIMAA 432

”Laura ei ota minkäänlaista poliittista kantaa.” Näin julisti taitoluistelija Laura Lepistön manageri Erkki Alaja Helsingin Sanomissa 18. Lue lisää

Puheenaihe: Murhaajat pois kaduilta

vastakkain_www

KOTIMAA 5127

Aamulehden Näkökulman toimitus ei halua kuulla enää yhtään uutista, jossa vankilasta päästetty väkivaltarikollinen tappaa taas. Keinot: Valitse kumman Matin... Lue lisää

Puheenaihe: Ylessä pitäisi panostaa nuortenohjelmiin, mutta päättäjät ovat eri mieltä

5345797

KOTIMAA 740

Uutisia ja ajankohtaisohjelmia, maakunnallista ohjelmatoimintaa ja kotimaista draamaa. Siinä kolmen kärki, kun Aamulehti kysyi Ylen nykyisen hallintoneuvoston ja hallituksen... Lue lisää

Sää

 



Lue nämäkin

Uutisia

Toimituksen valinnat

Kuka on tyylikkäin wanha? Katso kuvat

vanhat_MG_2729

PIRKANMAA 1022

Pilkkuja, pinkkiä tylliä, kullan sävyjä, pirteää keltaista.. Lue lisää

Rakastan sinua – Hei Pirkanmaa, miten se teillä sanotaan?

rakkaudentunnustukset_www

PIRKANMAA 4634

Minä rakastan sinua. Kauniisti sanottu, mutta vähän kulunut fraasi, vai mitä? Lue lisää

Kohuehdotus: Katso kartasta, missä kunnassa kohta asut

kuntaliitoksetwww

KOTIMAA 5382

Suomen kuntakartta muuttuu seuraavan parin vuoden aikana radikaalisti: Suomeen tulee selvityksen perusteella alle 70 kuntaa. Katso täältä, millainen sinun uusi kotikuntasi on. Lue lisää

Tampereen 160 luistinkentästä moni on jo käytössä – Lue lista osoitteista

COLOURBOX1108168www

PIRKANMAA 6020

Tampereen luistinkenttiä alettiin jäädyttää tammikuun alkupuolella ja nyt suuri osa on käyttökunnossa. Luistelemaan pääsee jo muun muassa Koulukadun, Sorsapuiston,... Lue lisää

Mobiilisivusto
Urheiluvideoita
Mobiilisivusto
Työpaikkailmoituksia
Koulutusilmoituksia
kestavamedia.fi

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot