Kovasta kohusta syntyi keskinkertainen kirja
- Henna Helmi Heinonen hakeutui väkisin julkisuuden valokeilaan.
Kirjat
Henna Helmi Heinonen: Veljen vaimo337 sivua. Arktinen Banaani 2011.
Sarjakuvakustantamo Arktinen Banaani tunnetaan Pertti Jarlan Fingerporista ja Juba Tuomolan Viivistä ja Wagnerista. Nykyään se julkaisee myös kaunokirjallisuutta lippulaivanaan blogi-ilmiö Henna Helmi Heinonen.
Psykologiksi kouluttautunut seinäjokelainen Heinonen perusti bloginsa kirjoittamispäiväkirjaksi. Kesäkuussa 2010 solmitun kustannussopimuksen myötä blogin otsikoksi vaihtui Kevään 2011 esikoiskirjailija.
Kirjailijuudella reposteleminen ennen ensimmäistäkään julkaistua teosta sai blogiyleisön ja lehdistön aprikoimaan, onko Heinonen tyhjästä melua pitävä höntti vai sittenkin markkinointinero. Heinonen on muun muassa kertonut, ettei juuri lue kirjoja. Jännittävää, koska yleensä ajatellaan, että hyväksi kirjailijaksi tullaan lukemalla paljon.
WSOY-pomo Jacques Eijkens julisti viime kesänä Helsingin Sanomissa, että lukijoille ei enää riitä pelkkä kirja, vaan he tahtovat kirjailijan, joka loistaa koko persoonallaan julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa.
Perhe-elämästään, ulkonäkökomplekseistaan ja mielipiteistään auliisti kertova Heinonen on kuin suoraan Eijkensin päiväunista.
Linja ei pidä
Veljen vaimo ei ole huono kirja. Se on nopealukuinen ja kepeä tarina yhden suvun jäsenistä ja heidän kohtaloistaan. Kiintopisteiksi on pystytetty kolme taloa, joissa henkilöiden kohtalot risteävät. Talojen symboliarvo on suuri: moderni kivitalo ja ränsistynyt rintamamiestalo kantavat asukkaansa erilaisiin määränpäihin. Kehyskertomuksena on Marjan ja Kriden Las Vegasissa solmima pika-avioliitto.
Epätasaisuus häiritsee lukukokemusta. Kaipasin yhtenäisyyttä etenkin teoksen kirjalliseen tyyliin. Veljen vaimo alkaa herkkävireisesti. Kieli on eteerisen kuvallista ja nojaa aistihavaintoihin: ”Heidi tuli keittiöön juuri kun Marja kurottui juomaan kupistaan, hiukset pudoten auringonkullastamana ryöppynä niskasta poskille”.
Tarinan loppumetrit poikkeavat alun tunnelmasta poukkoilevan tyylinsä takia. Myös kieli muuttuu loppua kohden oudon roisiksi ja slangisanoja viljeleväksi. Heinonen jää vielä kauas sellaisesta eheästä soljuvuudesta, jossa esimerkiksi Virpi Hämeen-Anttila on mestari.
Henkilöiden varassa
Veljen vaimo olisi tarvinnut lisää editointia. Lukuromaanin sujuvuutta syövät kankeat kielikuvat ja sanavalinnat: esimerkiksi nuorisokodista lyhennetty ”nuko” ei ole yleiskieltä. Myös täysin järjettömiä virkkeitä on jäänyt kummittelemaan lopulliseen versioon.
”Antti olisi voinut huutaa olevansa kasissa ja pihatielle jalkaillessaan Santtu näkisi sen itsekin, mutta ei hän sitä kuitenkaan tehnyt.”
Hyvää Veljen vaimossa ovat sen eheät henkilöhahmot. Henkilöiden historiaan sukelletaan huolella ja he ovat uskottavia. Heidän vuokseen kirja tuleekin luettua.
Sukupuoliroolit ovat viihderomaanin lajityypille ominaisesti sovinnaisia. Myös juoni, jossa kolmikymppiset kasvavat aikuisiksi, on viihdekirjallisuuden peruskauraa.
Tiina Ahokas
--
Mun mielestä kirjailija on rohkea, kun uskaltaa tuoda itsensä esille. Heinonen vaan vastaa nykyajan henkeen ja lähtee leikkiin mukaan.
Luin kirjan, tykkäsin paljon. Välillä teksti tuntui itsetarkoituksellisen koukeroiselta, mutta oli silti kokonaisuutena miellyttävää. Lukisin myös seuraavan kirjan!
Jos kirja olisi todellakin ollut huono, pitäisin tätä kirjailijan julkisuuteen pungertamista turhana. Nyt Heinonen kuitenkin lunasti lupauksensa kirjoittamalla viihdyttävän kirjan.
Ilmoita asiaton kommentti