Valokuvissa kipu, mutta päällimmäisenä voima ja kauneus
- Yhteisötaiteilija Miina Savolainen halusi viedä kuviensa päähenkilöt maisemiin, jotka he itse kokevat omakseen. Ann-Mari Anttilan hän kuvasi muun muassa metsässä ja kaivoksen reunalla.
- KUVAT
”Kuvat ovat tehneet musta erikoisen, uniikin. Mä tiedän, että mä pärjään.”
Espoolaisen Ann-Mari Anttilan ajatus tiivistää olennaisen siitä, mitä hänen ja yhdeksän muun Hyvösen lastenkodissa kasvaneen tytön kuvista Maailman ihanin tyttö -näyttelyssä välittyy.
Yhteisötaiteilija Miina Savolaisen kymmenen vuoden aikana ottamissa valokuvissa on kipua, mutta päällimmäiseksi mieleen jäävät niiden voima ja kauneus.
Anttilan oma suosikki juuri nyt on kuva, jossa hän seisoo Paraisissa, valtavan kaivoksen reunalla aurinko kasvoillaan – siitä katsojakin näkee, että hän pärjää.
Sanat eivät riittäneet
Maailman ihanin tyttö on vuodesta 2003 asti täyttänyt näyttelytiloja eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Samannimistä taidekirjaa on myyty Suomessa 17 000 kappaletta.
Menestykseksi muuttunut valokuvausprojekti sai alkunsa 1990-luvulla, kun Miina Savolainen tuli Hyvösen lastenkotiin sosiaalikasvattajaksi.
– Tunsin, että sanat ja kieli eivät riittäneet työvälineiksi. Tyttöjen elämässä oli liikaa tunnetason asioita, joiden kuvaamiseen ei ole sanoja, Savolainen muistelee.
Hän alkoi pohtia, miten saisi lapset tuntemaan itsensä arvokkaiksi ja ymmärtämään, että se mitä he ovat joutuneet kokemaan, ei ole heidän syytään.
– Ajattelin, että jos kuvaan sen arvokkaan, minkä lapsissa näen, hekin ehkä löytävät saman kuvista.
Kaisa Järvelä
Aamulehti
Lue näyttelystä lisää lauantain Aamulehdestä.
