*

Aamulehti
Päivitetty 12.6.2011 11:40, julkaistu 12.6.2011 11:40

Vaarallista leikkiä: Junaliikenne ongelmissa päiväkausia ilkivallan vuoksi

Kuva: Aamulehden arkisto
Aamulehti, STTLähetä palautetta toimittajalle

Junaliikenne Helsingistä pohjoiseen ja itään on häiriintynyt radan turvalaitteisiin kohdistuneen ilkivallan vuoksi.

Aamupäivän junaliikenne myöhästelee 10–30 minuuttia ja osa vuoroista on jouduttu perumaan kokonaan. Peruutukset jatkuvat ainakin ensi viikon torstaihin asti.

Korjaustöiden arvioidaan kestävän pitkälle ensi viikkoon. Parhaillaan selvitetään vaurioiden määrää.

Rataliikennekeskuksen mukaan ilkivalta tapahtui aamuyöllä Vantaan Rekolassa, jossa juna-aseman läheinen turvalaitekoppi poltettiin.

Kaukoliikenteessä joudutaan perumaan tänään kaksi junaa.

IC2 175 Helsingistä Tampereelle klo 15.06 perutaan. Matkustajat kuljetetaan klo 15.30 lähtevällä junalla S 53, joka pysähtyy IC2-junan pysähdyspaikoilla Riihimäki, Hämeenlinna ja Toijala

IC2 180 Tampereelta Helsinkiin klo 17.07 perutaan. Matkustajat kuljetetaan klo 17.07 Tampereelta lähtevällä junalla S 62, joka pysähtyy IC2-junan pysähdyspaikoilla Lempäälä, Toijala, Hämeenlinna ja Riihimäki.

Kaukoliikenteessä perutaan kahdeksan junaa joka päivä maanantaista torstaihin.

IC2 103 Helsingistä Imatralle klo 9.00 perutaan, matkustajat seuraavalla junalla IC 3 klo 10.12.

IC2 118 Imatralta Helsinkiin klo 14.52 perutaan, edellinen juna S 8 klo 14.17, seuraava juna IC 10 klo 17.17. Bussikorvaus Imatra-Lappeenranta-Kouvola klo 14.52.

IC2 171 Helsingistä Tampereelle klo 12.06 perutaan, matkustajat junalla S 87 klo 12.30, joka pysähtyy väliasemilla Riihimäki, Hämeenlinna ja Toijala.

IC2 174 Tampereelta Helsinkiin klo 13.07 perutaan, matkustajat seuraavalla junalla klo 14.07.

IC2 175 Helsingistä Tampereelle klo 15.06 perutaan, matkustajat klo 15.30 junalla S 53, joka pysähtyy väliasemilla Riihimäki, Hämeenlinna ja Toijala.

IC2 177 Helsingistä Tampereelle klo 17.06 perutaan, matkustajat klo 17.30 junalla IC 57, joka pysähtyy väliasemilla Riihimäki, Hämeenlinna, Toijala ja Lempäälä.

IC2 180 Tampereelta Helsinkiin klo 17.07 perutaan, matkustajat klo 17.07 junalla S 62, joka pysähtyy väliasemilla Lempäälä, Toijala, Hämeenlinna ja Riihimäki.

IC2 184 Tampereelta Helsinkiin klo 20.07 perutaan, matkustajat klo 20.07 junalla S 56, joka pysähtyy väliasemilla Lempäälä, Toijala, Hämeenlinna ja Riihimäki.

Radan turvalaitteiden vaurioituminen haittaa Liikenneviraston arvion mukaan junaliikennettä ainakin koko alkavan viikon.


AVAINSANAT: ///SÄHKE///

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)12.6.2011 18:51

Siis tämähän on naurettavaa!!! Koko junaliikenteen voisi ilmeisesti lopettaa jos tuon tasoiselle turvajärjestelmälle ei ole mitään varajärjestelmää. Ei tunnu tulevan VR:n touhuista nykyään enää yhtään mitään. Vaikka vahingonteko on tietysti rikollinen teko niin tässä tapauksessa on vaan hyvä että ositetaan miten olemattomissa kantimissa koko VR:n touhu on. Ostakaa ihmiset auto tai käyttäkää bussia, ne kulkevat kelillä kuin kelillä ja heitto aikataulussa on minuutteja kun junalla ei tiedä edes pääseekö perille 100 kilometrin matkaa ja jos niin kauanko se kestää.Ja lippujen hinnat ovat silti aivan älyvapaita. Säälittävää räpeltämistä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.6.2011 14:20

Miksi pitäisi olla tasavertaisempaa? Kun on kunnon turvalaitteet (joita ei sabotoida) niin ilman muuta 150-200 lasiin, että on jotain hyötyä autoon ja jopa lentokoneeseen nähden. Hinnan voisi tietysti laittaa kohdalleen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.6.2011 11:01

Auttaisikohan nopeusrajoitukset, 80-120 KM,H. ja myös sen valvonta, esim. peltipoliiseilla myös rautateillä, olisi tasavertaisempaa tie liikenteen kanssa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Pittsburgh ruhjoi Ottawan maanrakoon ja meni välieriin

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 05:40 4 0

  2. Eksoottinen mesimarja yritetään saada kannattavaksi viljelykasviksi

    KOTIMAA 25.5. 08:47 0 0

  3. Tukholman levottomuudet jatkuvat kuudetta yötä jonkin verran rauhoittuneina

    ULKOMAAT 25.5. 08:47 0 0

  4. Avaruuslennolle DiCaprion kanssa 1,2 miljoonalla eurolla

    VIIHDE 25.5. 08:15 0 0

  5. Aamulehden jakelu myöhästyi, näköislehti avoinna kaikille

    KOTIMAA 25.5. 08:11 0 0

  6. HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 07:27 1 0

  7. Jääkiekkotuloksia NHL:n pudotuspeleistä

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 05:41 4 0

  8. Mestarien liigafinaalissa saksalaiskomento

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 04:00 1 0

  9. EM-kehän neljästä miehestä kaksi on Tampereelta

    URHEILU 24.5. 23:07 1 0

  10. Moninkertainen vuoden lukkari Toni Kohonen on lyöjien kauhu

    URHEILU 24.5. 22:23 1 0

  1. Amerikkalaislehti esittelee Suomen sotakuvia näyttävästi verkkosivullaan – katso linkki!

    KOTIMAA 24.5. 22:01 1 0 2959

  2. Tästä ei paljon alkoholilaki tiukkene – Turkki veti historiallisen ankarat rajat

    ULKOMAAT 24.5. 20:35 7 0 2062

  3. ERIKOISHAASTATTELU: ”Vau! Mikä tuo on?” innostui Jon Bon Jovi

    KULTTUURI 24.5. 15:48 1 4 1273

  4. Aamulehden jakelu myöhästyi, näköislehti avoinna kaikille

    KOTIMAA 25.5. 08:11 0 0 1176

  5. Vanha laskutapa ei päde – selvitä koirasi todellinen ikä uudella laskurilla

    KOTIMAA 24.5. 15:27 3 10 1100

  6. Pariskunta pysähtyi auttamaan kolarissa olleita – hevoskuljetus ruttasi parin auton

    KOTIMAA 24.5. 21:23 1 0 1048

  7. Britannia varautuu sotilaan teurastusta kopioiviin iskuihin, joita lietsotaan jo netissä

    ULKOMAAT 24.5. 19:12 9 8 809

  8. Tältä keskustelu 2-vuotiaan kanssa näyttää aikuisten välisenä – katso huikea videolinkki!

    ULKOMAAT 24.5. 16:53 5 2 643

  9. Opetusministerin pallilta syrjäytetyltä Gustafssonilta dramaattinen Facebook-viesti

    KOTIMAA 24.5. 13:58 4 16 602

  10. Pormestari on sairauslomalla – syynä leikkaus

    PIRKANMAA 24.5. 11:41 8 14 484


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot