Päivitetty 21.5.2011 10:20, julkaistu 21.5.2011 10:19

Miksi naiset pyörivät niiden miesten ympärillä, joilla on valtaa?

Kuva: EPA
Anu Ala-Korpela, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Bill Clintonin seksiskandaali oli aikansa maailmanpolitiikan ykkösuutinen.

Lauman johtajana ei ole helppoa. Toisaalta pitää aukottomasti osoittaa, että on tosi mies. Tämä tapahtuu hankkimalla valtaa, hankkimalla rahaa, hankkimalla kuuluisuutta, peittoamalla pilipalipojat (kuten ruotsalaiset) urheilussa ja – halusitte tai ette, hankkimalla naisten suosiota.

Mutta jos ihan vähän vain lipsuu naissuosiorintamalla yli, ollaan heti tuomitsemassa.

Mitä naisille oikein on tapahtunut?

Emeritaprofessori Elina Haavio-Mannilan mukaan naisen kauneus ja miehen valta, rikkaus tai molemmat vetävät vastakkaista sukupuolta.

– On esimerkiksi joitakin amerikkalaisia poliitikkoja, jotka ovat aivan kammottavan näköisiä, mutta heillä on ollut kova suosio naisten keskuudessa.

Miksi?

Haavio-Mannilan mukaan sitä kautta nainenkin saa itselleen kunniaa. Hän pääsee mukaan hienoihin tilaisuuksiin.

– Se on mukavaa elämää julkkiksen tai rikkaan miehen rinnalla. Naiset saavat maailmassa kyllä koulutusta, mutta eivät pääse korkeisiin asemiin ja rikastu yhtä paljon kuin miehet. Suomen suurituloisimpien joukossakin on aina vain miesten nimiä, varsinkin liike-elämä on kovin sulkeutunut.

Mies on siis väylä, jolla pääsee samoihin asemiin kuin omilla ansioillaan.

Johtajuus voi näyttäytyä naiselle myös viriiliyden osoituksena. Seksikkyydessä vallan kanssa kilpailee vain sähkökitara miehen lanteilla.

– Se, että menestyminen politiikassa tai talouselämässä olisi myös jonkinlaista viriiliyttä, on vähän hassu selitys. Että menestyneet olisivat normaalia enemmän seksistä kiinnostuneita. Onhan tavallisellakin miehellä suhteita, Haavio-Mannila sanoo.

Toinen vaihtoehto on nähdä, että korkealla asemalla mies koettaa kompensoida viriiliyden puutetta.

Seksiskandaaleja

Korkeassa asemassa olevat miehet esiintyvät myös usein pettäjinä ja seksiskandaalien yhteydessä. Tällä viikolla entinen Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger, paljasti, että hänellä on lapsi perheen eläkkeelle jääneen taloudenhoitajan kanssa. Schwarzenegger ja hänen vaimonsa Maria Shriver ilmoittivat asumuserostaan viime viikolla. Pariskunta on ollut naimisissa 25 vuotta.

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pomo, ranskalainen Dominique Strauss-Kahn on puolestaan jo pitkään ollut tunnettu naisseikkailuistaan, mutta nyt häntä syytetään newyorkilaisen luksushotellin siivoojan raiskausyrityksestä. Se toki on varsin eri kaliiberin asia kuin syyllistyminen rinnakkaissuhteeseen.

Ranskassa presidentin rakastajatar ikään kuin kuuluu asiaan: esimerkiksi Francois Mitterandin vaimon rinnalla hautajaisissa seisoi presidentin rakastajatar.

Matti Vanhasen uuniperunan syöntiä Susan Ruususen kanssa ei oikein voi verrata monivuotisiin ”salaisiin” rakastajattariin. Suomessa on kaivettava haudasta presidentti Kekkonen, jolla muun muassa oli diplomaatin puoliso Anita Hallaman kanssa 16 vuotta kestänyt suhde.

Nykypäivän poliittisesta naisskandaalistamme vastaa Ilkka Kanerva. Hän lähetti 200 tekstiviestiä eroottiselle tanssijattarelle Johanna Tukiaiselle ja joutui nousemaan pois ministerin pallilta. Tekstiviestikohun aikana Kanerva oli seurustelusuhteessa Turussa asuvan Elina Kiikon kanssa. He kihlautuivat viime äitienpäivänä.

Tampereella on vain Kimmo Sasi. Hän meni laivan hyttiin tumman naisen kanssa, mutta puhui sielläkin vain politiikkaa.

Pitäisikö suomalaisten huolestua urostensa maskuliinisuuden tasosta?

Ei. Päinvastoin. Me ja meidän miehemme olemme edelläkävijöitä.

Olemme yhteiskunta, joka on edennyt apinoista ja luolista pisimmälle. Turha tulla juuston maistelulla snobbailemaan, jos ihmisten välisessä kanssakäymisessä juostaan alfaurosten perässä ja noudatetaan naisen arvoa alentavia tapoja.

Hillary Clinton oli miehensä presidentti Clintonin seksiskandaalin aikaan ymmärtäväinen ja loi sitten oman uran ulkoministerinä. Schwarzeneggerin vaimo erosi.

Naiset pystyvät nykyään elättämään itse itsensä. Harva haluaa enää olla suhteessa, jossa on enemmän kuin kaksi henkilöä. Ja tämänhän me Suomessa jo tiesimme.


AVAINSANAT:

Kommentit (14)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)7.10.2011 16:13

Maailman menestyneimmillä miehillä on käsipuolissaan upeimmat kaunottaret. Jos miehen status ei todella merkitsisi naiselle mitään, mikä sitten selittää tämän ilmiön? Vanhemman miehen vetovoiman voisi ehkä selittää elämänkokemuksen kiehtovuudella, mutta samaan ei voi vedota keski-ikäisten möhömahojen kohdalla. Onhan joitakin näistä maailmanluokan hurmureista toki ulkonäölläkin siunattu, ja se ei selittelyjä kaipaa.
Menestys ja naissuosio kulkevat rinta rinnan. Tyhjältähän se uusin Porsche toki näyttäisi, ellei sitä olisi koristamassa mallimaailman tunnetuin nukkekasvo. Tarvitseehan Porschekin asusteita.
Julkkispariskuntien on kerrassaan mahdotonta pysyä toisilleen uskollisina. Jude Law ja Sienna Miller, Jennifer Aniston ja Brad Pitt, lukuisat presidentit ja poliitikot ? petturilistaa voisi jatkaa loputtomiin. Kun suosio niin työn kuin naisten saralla kihahtaa hattuun ja kunnolla, eivät nämä machoilijat malta jäädä testaamaan menestyksen purevaa vaikutusta pelkästään yhteen ainoaan naiseen. Mahdotontahan se on jäädä pyörimään yhden naisen helmoihin, kun valinnanvaraa olisi vaikka jokaiselle viikonpäivälle.
Tämä ilmiö on havaittavissa pienemmässäkin mittakaavassa. Onhan näitä johtajauroksia lähempänäkin; lukion jalkapallojoukkueen kapteeni, jääkiekkomaajoukkueen tähtipelaaja, oppilaskunnan puheenjohtaja, suuryrityksen pikkupomo ja kabum ? naisia kaatuu. Elämä helpottuu sitä enemmän, mitä arvovaltaisemmaksi nousee. Fiineimmillekin ihailijattarille on se ja sama vaikka rakkaan nenä on kuin bataatti ja vyötärönympärys huitelee lukemissa, joita ei ääneen mainita. Onhan hän kaikkien tuntema ja ai niin, ne miljoonat.

MP

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.5.2011 17:32

ei pidä paikkaansa,mies ja nainen kunhan tuoksuu puhtaalta ei tarvita muotivaatteita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 21:50

"esimerkiksi Francois Mitterandin vaimon rinnalla hautajaisissa seisoi presidentin rakastajatar."

LOL - ämmät taas juoruaa. Se oli presidentin tytär.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 20:58

Tosi tyhmä kysymys. Mikseivät pyörisi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 20:16

"pikkupukua päälle pistää kun kaupungille lähdet, niin eihän sieltä matkaan mitään naisia lähde."

Viime viikonloppuna pistin mustan puvun päälle ja lähdin kapakkaan. Kyyti oli kovaa ja kuumaa, puumat liikkeellä. Meno alkoi jo hieman hirvittää kun en pitkään aikaan ole ollut liikeellä.

Minulla ei ole valtaa, ei rahaa, ei ulkonäköä. Käytös vaan on kohtelias, ulkonäkö normaalin siisti ja kännitaso alhainen. Taitaa olla nyt niin että suomalainen nainen ei kuvia kumartele ja ymmärtää hyvän päälle.

Nimimerkillä: rumat eivät ole enää muodissa ja flaksi käy

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 19:58

Eiköhän se oli niin että raha ja valta korvaa sen mistä on jäänyt osattomaksi. Rahalla saa paljon anteeksi vajavuuksiaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 18:45

tarkoitit rahaa eikä valtaa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 17:02

(Tuntematon) 21.5.2011 12:47
"..jos edes jotenkin normaali yrität olla ja vaikka pikkupukua päälle pistää kun kaupungille lähdet, niin eihän sieltä matkaan mitään naisia lähde."

Näin voi ollakin, jos pitää ainoastaan rahan, vallan ja sovinismin perässä juoksevia bimboja naisina.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 16:59

Bimbot siellä pyörii, ei Naiset.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 16:52

Aikaisemmalle kommentoijalle: evoluutiopsykologia määritelmäsi vastaa ihmisten keskuudessa kylläkin hyväksikäyttöä. Ei sillä miehen ulkonäöllä väliä ole onnenonkija-naiselle, jos on mahdollisuus saada mitä sormella osoittaa.

Miehet taas eivät yksinkertaisesti voi olla onnenonkijoita, koska rikkaita sinkkunaisia on todella todella harvassa...

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Vuorokauden hyväntekeväisyysjuoksun pienimmät olivat vaunuissa

Kopio 24h-juoksu9

PIRKANMAA 11

Tampereen Laukontorilla alkoi perjantaina vuorokauden kestävä hyväntekeväisyysjuoksu. Jokainen osallistuja voi juosta tai kävellä haluamansa matkan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lue lisää

Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

PIRKANMAA 15

Tampereella Kyttälässä olevaan Laukkupuotiin iskettiin aamulla - ja tuho oli täydellinen. Perjantaina kello 9. Lue lisää


Ulkomaat

Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia

03232935_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP Azerbaidzhanin poliisi pidätti perjantaina yli 30 ihmistä, jotka osallistuivat opposition mielenosoitukseen Eurovision laulukilpailufinaaliin valmistautuvassa Bakussa. Pienehköksi jääneen... Lue lisää


Talous

Facebookin ensimmäinen pörssiviikko oli surkea

15437671_www

TALOUS 10

STTHelsingin pörssi päätti viikon aavistuksen laskussa. Osakekurssit laskivat perjantaina 0,1 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 211

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Jorma Uotiselle professorin arvonimi

8611092_www

KULTTUURI 10

STT Tanssitaiteilija, koreografi ja taiteellinen johtaja Jorma Uotinen on saanut professorin arvonimen. Tasavallan presidentti myönsi perjantain presidentin esittelyssä 82 arvonimeä eri aloilla... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Tampere tarvitsee taidemuseon

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Miksi Suomen parhaalla kaupungilla, kiinnostavimman maakunnan veturilla ja tulevaisuuden suunnannäyttäjällä ei ole kuin kaksi alunperin museoksi rakennettua taidepyhättöä? Miten Tampere... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Barcelonalta cup-pokaali läksiäislahjaksi Guardiolalle

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 01:23 1 0

  2. Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri oikeustoimiin

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 00:12 1 0

  3. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0

  4. Golftuloksia naisten ja miesten Euroopan-kiertueilta

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 22:16 1 0

  5. Fifa korvaa maaotteluloukkaantumisia seuroille

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 23:38 1 0

  6. Tampere tarvitsee taidemuseon

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  7. Politiikan viikko: Kortit pöytään, kokoomus

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  8. Viitasen vauhti ei hiivu

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  9. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0

  10. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0

  1. Ilmeisesti maa petti kraanan alta, sanoo Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas

    KOTIMAA 25.5. 20:42 1 4 306

  2. Auto tönäisi 13-vuotiasta suojatiellä - Kuski vaaleahiuksinen nainen

    KOTIMAA 25.5. 18:52 1 11 262

  3. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0 235

  4. Tampereen uusi designhotelli on Suomessa ainutlaatuinen – katso kuvagalleria!

    PIRKANMAA 25.5. 19:51 1 1 233

  5. Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

    PIRKANMAA 25.5. 21:30 1 5 220

  6. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 197

  7. Korkokengillä kävelyn ABC: Katso videolta, miten onnistut kesän juhlissa!

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 178

  8. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 178

  9. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 176

  10. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 175


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 258

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 80280

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1010

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot