Päivitetty 1.5.2011 11:29, julkaistu 30.4.2011 15:15

Hukkuneen 2-vuotiaan vanhemmat otettu kiinni epäiltynä kuolemantuottamuksesta

Poliisi on ottanut kiinni Valkeakoskella perjantaina hukkuneen pikkupojan vanhemmat. Vanhempia epäillään heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.

Vanhempien kuulustelut on aloitettu, kertoo Pirkanmaan poliisi.

– On syytä epäillä, että jonkinlaisia laiminlyöntejä on tapahtunut, sanoo rikoskomisario Joni Länsipuro.

Vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen pikkupoika löytyi omakotitalon pihalla olevasta koristealtaasta perjantaina aamupäivällä yhdentoista aikaan.

Poikaa yritettiin elvyttää, mutta hän menehtyi lauantain vastaisena yönä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Vanhemmat eivät Länsipuron mukaan olleet päihtyneitä. Tapauksen poliisitutkinta on vielä alkuvaiheessaan.

Lapsia on tänä keväänä hukkunut Suomessa epätavallisen paljon. Pääsiäisviikolla hukkui neljä 2–10-vuotiasta poikaa eri puolilla maata.

– Lapsia ei pidä jättää valvomatta, painottaa Länsipuro.



AVAINSANAT:

Kommentit (42)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)2.5.2011 11:51

Tuntuu pahalta, kun heti syyllistetään vanhempia. On vanhempi kuka tahansa tai millainen tahansa. Oman lapsen kuolema ja varsinkin onnettomuus järkyttävä asia vanhemmille ja läheisille. Siitä syyttää itseään lopun ikää ja siitä ei pääse koskaan yli. Sitä miettii mitä olisi voinut tehdä toisin. Joskus tapahtuneille asioille ei vain voi mitään ne vain tapahtuu. Syyllistäminen ei auta yhtään ketään. Miettikää omalle kohdallenne ja miettikää miltä siitä toisesta tuntuu tämä syyttely. Taakka on jo muutenkin niin raskasta kantaa.

Siunausta, jaksamista ja osanotto kaikille asianosaisille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.5.2011 13:55

Nämä hyvät ihmiset kehuvat,
sitä omaa hyvyyttään täällä.

Ne vähän huonommat ihmiset
ovat kotonaan
JA,

Surevat

On hienoa olla täällä kehumassa,
ehkä sitä herran rukouksen (hyvää)
"tahtoa" joskus vielä riittäisi
teillekin, opiksi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.5.2011 13:11

sinä kellä on 9 lastenlasta, joista nuorin on 1,5kk. Sanot ettei sen ikäistä saa jättää hetkeksikään yksin. Ei saa, mutta kerroppa miten hoitelet sit ne 8 muun valvonnan. Tai entäpä jos sinulla on 3 alle 6v lasta ulkona? kaikki silmien alla kokoajan, niin ettei edes sekunniksikaan silmät irtoa? vai? Ihme super-ihmisiä täällä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.5.2011 11:51

Itse myönnän olevani ei-täydellinen vanhempana, ja vajavainen monessa asiassa. Yhdessä asiassa en kuitenkaan. VALVOIN lastani herkeämättä aina pihalla ollessaan. Vasta lapseni ollessa 6-vuotias uskalsin jo jättää lasta joksikin aikaan itsekseen pihaan leikkimään.
Mikä aikuisia vaivaa? Ei pientä lasta jätetä sekunniksikaan valvomatta. Heillä pelaa jalat kyllä, ei vielä pää.
Tässä ko. asiassa liian monta kysymysmerkkiä ja ihmeteltävää lapsen vanhempana. Taitaa olla turhaa. Vahinko jo tapahtunut. Mutta jos muut vanhemmat, edes joku, ottaisi opikseen tapahtuneesta!?
Kalliin hinnan vanhemmat maksoivat ajattelemattomuudestaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.5.2011 00:00

"Mitenkä nämä kaikki viime aikojen hukkuneet lapset , voivat olla totta?"
----------
Nyt pitää ihan oikeasti muistaa, että lapsi kuolemat ovat rajusti vähentyneet kun niitä vertaa vaikkapa 70-lukuun. Nykyään vain joka ikinen kuolema pätyy lehteen...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.4.2011 22:31

Tässä tämmöinen yli 70:ukki miettii..
Kannattaako täällä vatvoa syyllisiä miellestäni ei,
rakastavaiset vanhemmat tällä lapsiuhrilla oli, heidän tuskansa ylittää teidän "selityksenne"...
Osaanottoni kaiklle teille joita tämä koskee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.4.2011 21:40

ketä nää viisaat tuntemattomat jotka täällä syyttelevät muita vaikka eivät itsekkään ole täydellisiä. esiintykää nimillänne älkääkä tuntemattomana. t.antero

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.4.2011 21:08

Mitenkä nämä kaikki viime aikojen hukkuneet lapset , voivat olla totta?
Ei voi olla totta että vanhemmat taikka joku muu henkilö ei teidosta,
lapsen kiintymistä ja uteliaisuutta esim:juuri vettä kohtaan. Itse en voi käsittää näitä onnettomuuksia.
Lapsi on lapsi joka vaatii vanhemman ohjausta,.
KUITENKIN OSANOTTONI KAIKILLE SURUSSAAN.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.4.2011 20:58

18:26

Lapsi ei ole kenenkään omaisuutta. Jokainen elämä on itsessään ainutlaatuinen ja arvokas. Lapsen synnyttäessään ottaa täyden vastuun tämän elämän vaalimisesta, mitä se sitten milloinkin vaatii. Vanhemmuus on elinikäinen projekti, 7/24. Se ottaa paljon, mutta antaa vielä enemmän.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.4.2011 20:27

Neljän lapsen äidille sen verran, että sulla ei ole selvästikään mitään perspektiiviä puhua nykymaailmaan raakuudesta ja kovuudesta. Nyky-Suomi on turvallinen ja ihana paratiisi verrattuna vaikkapa omaan lapsuusaikaani 60-70 -luvulla. Lapsille on aina sattunut ja tapahtunut, mutta nykyään niistä revitään isot otsikot. Ennen jaksettiin tuskin pikku-uutista väsätä jokaisesta lapsia kohdanneesta tapaturmasta. Tästä syntyy helposti ameriikan tyylinen suunnattoman turvattomuuden harha. Eipä uskalla jenkkipoika edes rauhallisella asuntoalueella kulkea jalan, kun pelottaa niin kauheasti. Itse vaan naureskelin paikallisten tollojen hysterialle. Nyt on sama hysteria levinnyt Suomeenkin, ei hyvä.

Ja osanottoni perheelle. Miettikääpä lapsensa menettäneitä vanhempia, jotka suomalaisen yhteiskunnan väkivaltakoneisto heittää putkaan. Siis ihan oikeasti... tämäkö on se hyvinvointi-valtio, jonka olemme luoneet?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Vuorokauden hyväntekeväisyysjuoksun pienimmät olivat vaunuissa

Kopio 24h-juoksu9

PIRKANMAA 11

Tampereen Laukontorilla alkoi perjantaina vuorokauden kestävä hyväntekeväisyysjuoksu. Jokainen osallistuja voi juosta tai kävellä haluamansa matkan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lue lisää

Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

PIRKANMAA 15

Tampereella Kyttälässä olevaan Laukkupuotiin iskettiin aamulla - ja tuho oli täydellinen. Perjantaina kello 9. Lue lisää


Ulkomaat

Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia

03232935_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP Azerbaidzhanin poliisi pidätti perjantaina yli 30 ihmistä, jotka osallistuivat opposition mielenosoitukseen Eurovision laulukilpailufinaaliin valmistautuvassa Bakussa. Pienehköksi jääneen... Lue lisää


Talous

Facebookin ensimmäinen pörssiviikko oli surkea

15437671_www

TALOUS 10

STTHelsingin pörssi päätti viikon aavistuksen laskussa. Osakekurssit laskivat perjantaina 0,1 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 211

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Jorma Uotiselle professorin arvonimi

8611092_www

KULTTUURI 10

STT Tanssitaiteilija, koreografi ja taiteellinen johtaja Jorma Uotinen on saanut professorin arvonimen. Tasavallan presidentti myönsi perjantain presidentin esittelyssä 82 arvonimeä eri aloilla... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Tampere tarvitsee taidemuseon

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Miksi Suomen parhaalla kaupungilla, kiinnostavimman maakunnan veturilla ja tulevaisuuden suunnannäyttäjällä ei ole kuin kaksi alunperin museoksi rakennettua taidepyhättöä? Miten Tampere... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Barcelonalta cup-pokaali läksiäislahjaksi Guardiolalle

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 01:23 1 0

  2. Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri oikeustoimiin

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 00:12 1 0

  3. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0

  4. Golftuloksia naisten ja miesten Euroopan-kiertueilta

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 22:16 1 0

  5. Fifa korvaa maaotteluloukkaantumisia seuroille

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 23:38 1 0

  6. Tampere tarvitsee taidemuseon

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  7. Politiikan viikko: Kortit pöytään, kokoomus

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  8. Viitasen vauhti ei hiivu

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  9. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0

  10. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0

  1. Ilmeisesti maa petti kraanan alta, sanoo Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas

    KOTIMAA 25.5. 20:42 1 4 306

  2. Auto tönäisi 13-vuotiasta suojatiellä - Kuski vaaleahiuksinen nainen

    KOTIMAA 25.5. 18:52 1 11 262

  3. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0 235

  4. Tampereen uusi designhotelli on Suomessa ainutlaatuinen – katso kuvagalleria!

    PIRKANMAA 25.5. 19:51 1 1 233

  5. Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

    PIRKANMAA 25.5. 21:30 1 5 220

  6. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 197

  7. Korkokengillä kävelyn ABC: Katso videolta, miten onnistut kesän juhlissa!

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 178

  8. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 178

  9. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 176

  10. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 175


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 258

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 80280

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1010

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot