Päivitetty 29.4.2011 11:08, julkaistu 29.4.2011 11:07

IL: Kohu-Hakkarainen teilaa nyt muslimit

Kohua maahanmuuttopuheillaan aiheuttanut perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen jatkaa sopan hämmentämistä.

Perjantain Iltalehdessä Hakkaraiselta kysytään, mitä hän ajattelee muslimeista.

– Sen näkee, mitä maailmalla tehdään. Pommit räjähtelevät ja murhia tehdään, tuore kansanedustaja vastaa.

– Me olemme täällä suvaitsemassa kaikkea, mutta he tuovat oman suvaitsemattomuutensa tänne. Eivät hyväksy mitään. En ymmärrä sellaista, hän jatkaa.

Hakkarainen on viitasaarelainen sahuriyrittäjä. Hän on myös nostanut esille mahdollisuuden, että Suomeen alkaa kohta nousta minareetteja.

– Onko se mukavaa herätä aamulla viiden aikaan, kun ukko minareetissa huutaa kauhealla äänellä. Minä haluan herättää lapset ja lähteä töihin, ettei joku ukko minareetissa herättele, Hakkarainen sanoo Iltalehden mukaan.

Iltalehden uutinen >>>

Aiheesta aiemmin:

IS: "Neekeriukolla" kohauttanut kansanedustaja peruu puheitaan ja

Kohukansanedustaja Hakkaraisen sahalla ollut peräti kuusi tulipaloa



AVAINSANAT:

Kommentit (153)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)5.5.2011 23:35

"Tästä kommentista saisi murjottua niin paljon huumoria, kun ottaa huomioon Hakkaraisen oman, tunnetusti laajakatseisen suvaitsevaisuutensa..." Huumoria? Ole hyvä ja esitä Herra argumentum ad populum. Tyydyn itse vaan totetamaan, että kaikkea ei pidäkään suvaita naisten ympärileikkauksesta itsemurha iskuihin (lue: Who Speaks for Islam). Kaikkea pitää ymmärtää, mutta ei hyväksyä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 23:23

Toisaalta Hakkarainen sanoo sen, mitä suuri osa suomalaisista ajattelee.

Eikös se oikeastaan ole kansanedustajan rooli?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 20:11

MInä olen samoilla linjoilla.Jos tänne tullaan,
niin niitten pitää hyväksyä myös meidän kultuurin.
Jos me mennään arapimaahan,ei nekään muutu meidän
mukaan.Siellä on noudatettava kirjaimellisesti
heidän lakeja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 19:57

Joo-o. Oon vaan ilonen et oon saanu käydä koulua jossa oli useita kansalaisuuksia. Mukavaa sakkia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 18:44

Kirkon kelloja soitetaan kerran viikossa.

Minareetista sen sijaan tehdään rukouskutsu viisi kertaa päivässä! Jossakin oli maininta, että jopa viideltä aamulla. Eli aamulla, päivällä, klo 16, auringonlaskun aikaan ja joskus yön tullessa. Briteissä niitä kutsuja kai aiottiin tehdä vähän harvemmin (kolme kertaa)?

Viisi kertaa vuorokaudessa on aika iso määrä, jos henkilö asuu lähellä minareettia. Tosin eihän niin moni kotona ole koko aikaa. Jotkut vanhukset, yms. kyllä voivat olla kotonakin koko päivän.

Asiallisesti kritiikit tulisi tietysti esittää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 17:07

Kaikille kauhistelijoille! Eikö se sitten pidä paikkaansa mitä Hakkarainen sanoo? Vaikkakin hänen tyylinsä esittää asia on hieman tökerö...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 16:37

Maahanmuuttajien "suvaitsemattomuus" (mihin faktaan muuten tämä väite perustuu?) on paha asia, mutta Hakkaraisen suvaitsemattomuus hyvä asia? Vai miten tämän selittäisi esimerkiksi kouluikäiselle lapselle?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 15:26

"-Niin kristitythän sitä vasta suvaitsevaa porukkaa on maailmansivun ollutkin! EIhän ne mitään noitarovioita poltelleet, eipä. Herää nyt jo uniltas, iso ihminen!"

Mitä sä tuollaisia vanhoja juttuja kaivelet, heräisit itsekin tähän päivään. Ei ole noitaroviot palaneet vuosisatoihin, mutta muslimimaista nähdään tämän tästä kuvaa, missä poltetaan vaikka USA:n lippuja ja psykoottisina hakataan niitä maassa sillä mitä käteen sattuu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 12:25

"Niin kristitythän sitä vasta suvaitsevaa porukkaa on maailmansivun ollutkin! EIhän ne mitään noitarovioita poltelleet, eipä. Herää nyt jo uniltas, iso ihminen!"

Herää itse - se tapahtui montasataa vuotta sitten. Tänä päivänä homoseksuaaleja hirtetään esim. Iranissa, ja esim. Hollannissa muslimit ahdistelevat ja pahoinpitelevät homoja. Siis NYT eikä viis'sataa vuotta sitten!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 11:43

Muistakaapa kunnat rakentaa myös niitä kohtuuhintaisia omistus- ja vuokra-asuntoja. Nyt ne puuttuvat Suomesta kokonaan.

Suomen asuntokanta on niin vanhentunutta ja huonoa, että suurin osa on jo purkukuntoista. Huolimatta korkeista hinnoista.

70-luvun jälkeen ei ole rakennettu juuri mitään, paitsi harvoja, kalliita luksus-asuntoja joihin on varaa vain rikkailla maahanmuuttajilla tai niillä, joiden vuokrat maksaa sosiaalitoimisto.

Tavallisella työläisellä ei ole varaa asua Suomessa. Ruotsi, Saksa ja Kanada ovat maita, joihin nuoren suomalaisen kannattaa muuttaa.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 16

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Vuorokauden hyväntekeväisyysjuoksun pienimmät olivat vaunuissa

Kopio 24h-juoksu9

PIRKANMAA 11

Tampereen Laukontorilla alkoi perjantaina vuorokauden kestävä hyväntekeväisyysjuoksu. Jokainen osallistuja voi juosta tai kävellä haluamansa matkan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lue lisää

Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

PIRKANMAA 15

Tampereella Kyttälässä olevaan Laukkupuotiin iskettiin aamulla - ja tuho oli täydellinen. Perjantaina kello 9. Lue lisää


Ulkomaat

Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia

03232935_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP Azerbaidzhanin poliisi pidätti perjantaina yli 30 ihmistä, jotka osallistuivat opposition mielenosoitukseen Eurovision laulukilpailufinaaliin valmistautuvassa Bakussa. Pienehköksi jääneen... Lue lisää


Talous

Facebookin ensimmäinen pörssiviikko oli surkea

15437671_www

TALOUS 10

STTHelsingin pörssi päätti viikon aavistuksen laskussa. Osakekurssit laskivat perjantaina 0,1 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 211

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Jorma Uotiselle professorin arvonimi

8611092_www

KULTTUURI 10

STT Tanssitaiteilija, koreografi ja taiteellinen johtaja Jorma Uotinen on saanut professorin arvonimen. Tasavallan presidentti myönsi perjantain presidentin esittelyssä 82 arvonimeä eri aloilla... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Tampere tarvitsee taidemuseon

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Miksi Suomen parhaalla kaupungilla, kiinnostavimman maakunnan veturilla ja tulevaisuuden suunnannäyttäjällä ei ole kuin kaksi alunperin museoksi rakennettua taidepyhättöä? Miten Tampere... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Barcelonalta cup-pokaali läksiäislahjaksi Guardiolalle

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 01:23 1 0

  2. Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri oikeustoimiin

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 00:12 1 0

  3. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0

  4. Golftuloksia naisten ja miesten Euroopan-kiertueilta

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 22:16 1 0

  5. Fifa korvaa maaotteluloukkaantumisia seuroille

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 23:38 1 0

  6. Tampere tarvitsee taidemuseon

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  7. Politiikan viikko: Kortit pöytään, kokoomus

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  8. Viitasen vauhti ei hiivu

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  9. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0

  10. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0

  1. Ilmeisesti maa petti kraanan alta, sanoo Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas

    KOTIMAA 25.5. 20:42 1 4 318

  2. Auto tönäisi 13-vuotiasta suojatiellä - Kuski vaaleahiuksinen nainen

    KOTIMAA 25.5. 18:52 1 11 268

  3. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0 247

  4. Tampereen uusi designhotelli on Suomessa ainutlaatuinen – katso kuvagalleria!

    PIRKANMAA 25.5. 19:51 1 1 245

  5. Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

    PIRKANMAA 25.5. 21:30 1 5 228

  6. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 200

  7. Korkokengillä kävelyn ABC: Katso videolta, miten onnistut kesän juhlissa!

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 186

  8. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 184

  9. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 182

  10. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 181


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 258

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 80280

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1010

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot