Päivitetty 11.3.2011 09:17, julkaistu 11.3.2011 09:16

Vain puolet suomalaisista kannattaa nykyistä asevelvollisuutta

STT

Asevelvollisuuden kannatus vähenee edelleen. Tuoreen kyselyn mukaan vain puolet suomalaisista kannattaa enää nykyisen järjestelmän säilyttämistä.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyssä asevelvollisuuden kannatus on vähentynyt vuosittain. Viime vuonna luku oli runsaat 60 prosenttia ja toissa vuonna runsaat 70 prosenttia.

Joka viidennen mielestä riittäisi, jos vain osa ikäluokasta kävisi armeijan. Lähes yhtä moni kannattaa vapaaehtoisuutta.

Nato-jäsenyyden suosio ei ole juuri muuttunut. Liittoutumattomuuden kannalla on edellisen kyselyn tavoin yhä 68 prosenttia vastanneista. Joka viides tukee liittoutumista.

Natoa pitää tärkeimpänä puolustusyhteistyötahona 16 prosenttia vastanneista.

Selvästi yli puolet on sitä mieltä, että Suomen tulee osallistua rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin nykyisellä tasolla. Sitä lisäisi viidennes, ja sama määrä vähentäisi.

Vajaa puolet tukee Suomen sotilaallista läsnäoloa Afganistanissa.

Helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli tuhat ihmistä.


AVAINSANAT: ///NETTIVERSIO///

Kommentit (12)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)28.3.2011 02:27

"Kyseessä on aika iso asia. Saattaa helpostikin olla, että vastaajat eivät ole paneutuneet asiaan sen vaatimalla tavalla. Ei tämäntasoisia ratkaisuja tehdä kadun ihmisten mielipidetiedustelujen perusteella."



Jahas. Sitäkö se demokratia onkin? Kun sä oot eri mieltä valtaosan kanssa niin valtaosan on pakko olla tyhmiä ja asiaan perehtymättömiä eikä heitä pitäisi kuunnella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.3.2011 08:56

Kyseessä on aika iso asia. Saattaa helpostikin olla, että vastaajat eivät ole paneutuneet asiaan sen vaatimalla tavalla. Ei tämäntasoisia ratkaisuja tehdä kadun ihmisten mielipidetiedustelujen perusteella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.3.2011 06:06

Täydennän edellisen: Ja Göran ahvenanmaalta

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2011 20:29

On epäisänmaallista kannattaa orja-armeijaa, kun paremmin varusteltu ammattiarmeija johtaisi samanaikaisesti puolustustason nousuun ja BKT:n ja talouden tehokkuuden kasvuun niin, että varustelumenoista huolimatta budjettivaje pienenisi nykyisestä.

Kenen mielestä on oikein teljetä 18-vuotias Matti vankilaan mutta Jenniä ja Joonasta ei, ainoastaan siksi, että Matilla on munat ja Joonas on jehova?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2011 17:12

No tokihan armeija pitää olla ja käydä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2011 12:39

klo 10:40 #

Hieman rehellisyyttä kommentointiin. Nyt ei ole voimassa koko ikäluokkaa koskeva asepalvelus, vaan pelkästään miespuolisia koskeva, joka ei velvoita naisia, jehovia ja ahvenanmaalla asuvia.

Miesten pakollisesta asevelvollisuudesta luopuminen ei tarkoita välttämättä natoon liittymistä. Mutta se on tosia-asia, että näillä pakolla otetuilla ja kymmeniävuosia vanhoilla aseilla ei maata puolusteta risteilyohjuksia ja muita nykyaikaikaisia aseita vastaan. Ei kukaan tule enään suomalaisiin metsiin sotimaan kohta sadanvuoden takaisen talvisodan tyyliin, vaikka jotkut res.yliluutnantit ja muut papparaiset ja mummot saattavat elää viellä niissä maailmoissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2011 10:51

Mitähän tästäkin vielä seuraa, säästöjäkö?
Hirvittääkin ajatella 30 vuotta eteenpäin. Tästä trendistä maksetaan vielä..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2011 10:40

Ammattiarmeija tarkoittaa samalla Natoon liittymistä. Nykyinen koko ikäluokkaa koskeva varusmiespalvelus on nykyisin paras vaihtoehto.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2011 10:32

kannatan entistä, missä sai simputtaa ja tehdä miehiä alokkaista

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2011 09:39

Voisiko media vihdoinkin tarttua asevelvollisuusjärjestelmän sisältämään sukupuolten epätasa-arvoiseen asemaan, vai onko se tabu mistä ei saa puhua?

Jos Aamulehti käsittelisi asiaa samalla tarmolla kuin miesten ja naisten palkka-eroja, olisi mahdollisesti naisillakin jo pakollinen maanpalvelus.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Vuorokauden hyväntekeväisyysjuoksun pienimmät olivat vaunuissa

Kopio 24h-juoksu9

PIRKANMAA 11

Tampereen Laukontorilla alkoi perjantaina vuorokauden kestävä hyväntekeväisyysjuoksu. Jokainen osallistuja voi juosta tai kävellä haluamansa matkan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lue lisää

Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

PIRKANMAA 15

Tampereella Kyttälässä olevaan Laukkupuotiin iskettiin aamulla - ja tuho oli täydellinen. Perjantaina kello 9. Lue lisää


Ulkomaat

Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia

03232935_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP Azerbaidzhanin poliisi pidätti perjantaina yli 30 ihmistä, jotka osallistuivat opposition mielenosoitukseen Eurovision laulukilpailufinaaliin valmistautuvassa Bakussa. Pienehköksi jääneen... Lue lisää


Talous

Facebookin ensimmäinen pörssiviikko oli surkea

15437671_www

TALOUS 10

STTHelsingin pörssi päätti viikon aavistuksen laskussa. Osakekurssit laskivat perjantaina 0,1 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 211

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Jorma Uotiselle professorin arvonimi

8611092_www

KULTTUURI 10

STT Tanssitaiteilija, koreografi ja taiteellinen johtaja Jorma Uotinen on saanut professorin arvonimen. Tasavallan presidentti myönsi perjantain presidentin esittelyssä 82 arvonimeä eri aloilla... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Tampere tarvitsee taidemuseon

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Miksi Suomen parhaalla kaupungilla, kiinnostavimman maakunnan veturilla ja tulevaisuuden suunnannäyttäjällä ei ole kuin kaksi alunperin museoksi rakennettua taidepyhättöä? Miten Tampere... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Barcelonalta cup-pokaali läksiäislahjaksi Guardiolalle

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 01:23 1 0

  2. Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri oikeustoimiin

    URHEILUSÄHKEET 26.5. 00:12 1 0

  3. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0

  4. Golftuloksia naisten ja miesten Euroopan-kiertueilta

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 22:16 1 0

  5. Fifa korvaa maaotteluloukkaantumisia seuroille

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 23:38 1 0

  6. Tampere tarvitsee taidemuseon

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  7. Politiikan viikko: Kortit pöytään, kokoomus

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  8. Viitasen vauhti ei hiivu

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 21:16 1 0

  9. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0

  10. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0

  1. Ilmeisesti maa petti kraanan alta, sanoo Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas

    KOTIMAA 25.5. 20:42 1 4 251

  2. Auto tönäisi 13-vuotiasta suojatiellä - Kuski vaaleahiuksinen nainen

    KOTIMAA 25.5. 18:52 1 11 215

  3. Virtain murtautujat jättivät jälkeensä verta

    KOTIMAA 25.5. 22:50 1 0 195

  4. Tampereen uusi designhotelli on Suomessa ainutlaatuinen – katso kuvagalleria!

    PIRKANMAA 25.5. 19:51 1 1 191

  5. Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

    PIRKANMAA 25.5. 21:30 1 5 182

  6. Katso videolta ohjeet: Miten solmin kravattisolmun tai pastron-huivin kaulaan?

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 151

  7. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 149

  8. Korkokengillä kävelyn ABC: Katso videolta, miten onnistut kesän juhlissa!

    KOTIMAA 25.5. 21:37 1 0 148

  9. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 147

  10. Syyriassa kuoli 50 siviiliä - ainakin 10 lasta

    KOTIMAA 25.5. 23:52 1 0 146


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 258

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 80280

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1010

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot