Kansanvälinen tutkimus: Suomi on maahanmuuttajille neljänneksi paras maa
Suomi on maahanmuuttajien kannalta neljänneksi paras maa. Mipex-tutkimuksen mukaan Suomen edelle sijoittuvat vain Ruotsi, Portugali ja Kanada. Selvityksessä ovat olleet mukana Pohjois-Amerkikan ja Euroopan maat. Huonoimmin pärjäsivät Kypros ja Latvia.
Tutkimuksen mukaan Suomen heikoimpia puolia ovat kansalaisuuden saaminen ja pitkäaikainen oleskelu. Niilläkin osa-alueilla Suomi kuitenkin pärjää paremmin kuin monet Euroopan maat.
Selvityksen mukaan maahanmuutto on Suomessa vielä nuori ilmiö.
Suomi pärjää monia Euroopan maita huonommin esimerkiksi perheenyhdistämiskysymyksissä ja kulttuurikasvatuksessa.
Mipexin mukaan Suomen maahanmuuttajapolitiikassa ei ole juuri tapahtunut muutoksia viimeisen kolmen vuoden aikana. Keskustelun ennakoidaan kiihtyvä eduskuntavaalien alla.
Tutkimuksessa vertaillaan maita useiden eri osa-alueiden perusteella. Tutkimuksen takana ovat British Council ja Migration Policy Group -järjestö.
Viimeksi tutkimus tehtiin kolme vuotta sitten. Siihen nähden esimerkiksi Yhdysvallat on parantanut asemiaan kun taas Iso-Britannia on maahanmuuttajan kannalta aiempaa huonompi paikka.
Mipex-tutkimuksen verkkosivut>>>











Suomi on kansainvälisesti maailman neljänneksi
hölmöin maa
Ilmoita asiaton kommentti