Lääkäreistä

22.02. - 16:30 (Luotu: 21.02. - 19:52) - Kommentit: 1

Eeva-Liisa Kiviniemi

Parivuotiaan Down-pojan äitinä on ehtinyt näkemään jos jonkinlaisia lääkäreitä. On ollut viileän ylimielistä sydänspesialistia, töykeää ja hielle haisevaa korvalääkäriä, etäisen analyyttistä silmälääkäriä sekä epäpätevää ja huolimatonta terveyskeskuslääkäriä.

Kamalinta on ollut, kun selvästi kipeä poika on käännytetty kotiin ilman kunnon tutkintaa tai lääkitystä. Pikainen vilkaisu korviin, ja diagnoosi on selvä: hysteerinen ensimmäisen lapsen äiti. Muutaman päivän kuluttua toinen lääkäri on löytänyt samoista pienistä korvista tulehduksen. Kovin hauskaa ei ollut sekään, kun vammaisneuvolan terveydenhoitajan ja lääkärin syyttävät sormet osoittivat meitä vanhempia, kun etsimme apua pojan syömisongelmiin. Vasta vertaistuki paljasti, ettemme olleet ainoita, jotka painivat samojen ongelmien kanssa. Aina edes asiantuntijat eivät ole olleet tehtäviensä tasalla.

On myös toisenlaisia tohtoreita. Virnuileva ja alati aurinkoinen erityislapseni sulattaa erityisesti isoäiti-ikäisten lääkärirouvien sydämet, ja vastaanottoajat tuppaavat venymään kehitysvammaisista jutellessa. Ihana omalääkärimme on yksi monista syistä, miksi en haluaisi muuttaa Helsingistä koskaan pois. (Toinen on naapurissamme sijaitseva suklaabistro Chjoko.)

Ensimmäinen käynti omalääkärillä päättyikin nolosti: peruutin lapsi kainalossa ulos vastaanotolta kesken lääkärin jutustelun. Olin niin tottunut latomaan lapsen oireet ja sairashistorian tiskille kymmenessä sekunnissa ja syöksymään resepti kourassa ulos heti tutkimusten jälkeen, että menin täysin hämilleni, kun lääkäri olikin pikku potilaasta aidosti kiinnostunut ja halusi selittää lisää silloin kyseessä olleen pöpön oireilusta ja nujertamisesta. Tämän jälkeen olemme hätätilanteessa päässeet "jonon ohi" useasti sekä saaneet aikoja silloin, kun niitä ei oikeasti ole ollut saatavissa. Sairaudet ja hoito-ohjeet on selitetty niin, että maallikkokin on ne ymmärtänyt.

Ja mikä tärkeintä, meidät vanhemmat on otettu vastaan tasavertaisina, fiksuina ihmisinä, ei ylihysteerisinä, ei koskaan turhasta huolestuneina. Sairaan lapsen vanhemman hätää ei saisi koskaan aliarvioida.