Politiikan maailma testaa: SDP:n kandidaatit ja mielikuvien maailma
14.05. - 16:13 (Luotu: 16:04) - Kommentit: 1
Jussi Lähde
Alvar Aallon piirtämän Seinäjoen kaupungintalon valtuustosali täyttyi taannoin kantakirjademareista, jotka saapuivat kuulemaan seitsemän puheenjohtajaehdokkaan esiintymistä. Pia Viitanen ja Tarja Filatov olivat joukosta poissa. Poissaolojen virallisia syitä en ryhdy muistelemaan, todellinen syy oli aiemmin samana päivänä rantaruotsiksi järjestetty ehdokastentti.
Aallon kaupungintalo on suoraviivainen ja selkeä. Samoin oli ex-kansanedustaja Markus Aaltonen tentin vetäjänä. Aaltonen antoi kaikille ehdokkaille kolme minuuttia aikaa vastata kysymykseen mielikuvien merkityksestä politiikassa. Kun seitsemän demaria käyttää kolme minuuttia, aikaa kuluu likipitäen kolme varttia.
Keskityn tässä tekstissä lähinnä noiden vastusten lyhyeen referointiin sekä asiasisällön ja esitystavan arviointiin. Ehdokkaat esittelen samassa järjestyksessä kun he tilaisuudessa puhuivat. Tilaisuutta oli muuten kulunut pitkälti toista minuuttia, ennen kuin puheenjohtaja lausui sanat "kokoomus", "työväenpuolue" ja "imago".
Ilkka Kantola, käsitteenavaaja
Ex-piispa Kantola käytti valtaosan ajastaan kertomalla väelle, mikä mielikuva on ja miten se syntyy. Kantola kertoi politiikan henkilöityneen. Rehellisyyspuuskassaan Kantola lausui demareiden vaalitappiosta sanat "kukaan ei tiedä miksi näin kävi". Kantola vakuutti SDP:n uudistumisen tapahtuvan "asialinjojen kautta". Kantola kertoi pitäneensä Kokoomuksen Toivo-kampanjaa lapsellisena ja mainitsi heti perään olleensa väärässä. Kantolan loppukaneetti kuului: puolueen on mentävä eteenpäin myös mielikuvissa.
Arvio: puhetaito 8 +, asiasisältö 7
Kommentti: Kantola lupasi tuoda puolueeseen arvoyhteisön henkilöjohtamiskokemusta, eikös se ole puoluesihteerin homma? Uskon, että näemme Kantolan menestyvän nimenomaan puoluesihteerin vaalissa.
Kimmo Kiljunen, utopian lyhyt historia
Kiljunen aloitti vuodesta 1916, jolloin puolue saavutti Forssan ohjelman turvin yli 100 kansanedustajaa. Kiljunen muistutti saarnassaan ohjelman olleen idealistinen ja vaatineen mahdotonta, joka toteutui puolen vuosisadan aikana. Kiljusella on uusi Forssan ohjelma, josta hän kertoi muutaman kohdan - maksuton päivähoito, ikäihmisten oma neuvola, maksuton paikallisliikenne ja pakkosuomi maahanmuuttajille. Koko ohjelmaansa Kiljunen ei kuitenkaan paljastanut, ilmeisesti kyseessä on jännittävä joulukalenterinomainen luukutus ennen puoluekokousta.
Arvio: puhetaito - retoriikka nuukahti hyvän alun jälkeen 7 1/2:n tienoille, asiasisältö 8
Kommentti: Kolmen minuutin muoto suosii Kiljusta, sillä se antaa hänestä fiksun vaikutelman. Valitettavasti miehen paremmin tuntevat tietävät hänen jatkavan kolme tuntia keskeytyksettä. Siis, jollei häntä hyvin, hyvin voimakkaasti keskeytetä.
Johannes Koskinen, matkalippu sosialidemokratiaan olkaa hyvä
Koskinen avasi piiloräväkästi kertomalla anekdootin siitä, miten häntä oli junassa luultu konduktööriksi. Rohkeaa puheenjohtajakandidaatilta avoimesti myöntää, ettei häntä tunneta Hämeenlinnan junassa. Koskinen pelasi tilaisuuden ainoan likaisen tempun muistuttamalla miten Vasemmistoliitossa kävi kun puheenjohtajaksi valittiin nuori mediataitoinen nainen. Koskisen mukaan Espanjassa hispanodemarit menestyvät viisikymppisen juristin (huomatkaa minäkin olen!) johdolla.
Arvio: puhetaito 7, asiasisältö 5 1/2
Kommentti: Koskisen puheenjuoksutus oli armollisen poikkeilevaa. Silloin kun asiasta sai selvän, pointtina oli lähinnä se, että hänet on unohdettu koska hän on ei-nuori ei-nainen. Koskinen käytti koko tilaisuuden ainoan "toverit" -sanan.
Mia-Petra Kumpula-Natri, muistiopolitiikan Raimo Häyrinen
Kumpula-Natri linjasi tavoitteekseen "onnellisen elämän rakentamisen jokaiselle". Hän muistutti varsin ikääntynyttä kuulijakuntaa siitä, että nostalgia on kaunista, muttei ratkaise ongelmia. Hän kertoi myös kuulijoille kauhukuvan siitä, että "isoissa teollisuuslaitoksissa voi luottamusmies jäädä valitsematta valtuustoon ja ääniä menee tehtaalta muille puolueille". Imagosta täytyy Kumpula-Natrin mukaan pitää huolta.
Arvio: puhetaito 6, asiasisältö 6 1/2
Kommentti: Kumpula-Natri elää todellakin ajassa, jossa ison tuotantolaitoksen jokaisen työntekijän pyhänä velvollisuutena on äänestää puoluetta! Joku voisi myös kertoa Kumpula-Natrille, että äänentoisto on olemassa siksi, että ihmisen ei tarvitse huutaa. Kumpula-Natri piti kymmenen minuutin puheenvuoronsa neljässä minuutissa purematta itseään puhuessaan kieleen, mikä on saavutus.
Jouko Skinnari, tekemisen imago kateissa
Skinnarin mukaan ihminen on törkein, jopa niin törkeä, että toteamus mahtui puheenvuoroon kuusi kertaa. se on paljon ottaen huomioon, että Skinnari oli ainoa puhuja, joka alitti puheenvuoroon varatun ajan. Skinnarilla oli terävä havainto siitä, miten 1990-luku oli SDP:lle liian suuri haaste ja sen myötä "tekemisen imago on kateissa". Loppusutksus: "Yhteisesti Joukolla selvitään".
Arvio: puhetaito 7, asiasisältö 6 1/2
Kommentti: Tekemisen imago on Skinnarilta todella kateissa
Erkki Tuomioja, nuhraantunut, sisäänpäin kääntynyt ja vallankäytöstä huumaantunut
Erkki Tuomioja avasi oman puheenvuoronsa toteamalla "joka mielikuviin tarttuu, se mielikuviin hukkuu". Kun nuhraantunut, sisäänpäin kääntynyt ja vallankäytöstä huumaantunut Erkki Tuomioja moittii SDP:tä nuhraantuneeksi, sisäänpäin kääntyneeksi ja vallankäytöstä huumaantuneeksi on ilmassa suuren parodian tuntua. Yleisön keskuudessa Tuomiojan syytös aiheutti vähemmän kohteliasta supinaa.
Kommentti: Tuomioja vastasi tilaisuuden freudilaisesta lipsautuksesta keskusteltaessa presidentinvaaleista. Niinistön kampanjasta keskusteltaessa Tuomioja totesi, että "kuka ne vaali kuitenkin vielä voitti". Tuomiojan analyysin mukaan suomalaiset haluavat puolueen, joka toteuttaa demarien politiikkaa, ja nyt on aika antaa heille sellainen puolue. Puolueen keskeisessä ministerivastuussa toiminut Tuomioja moitti edellisen kampanjan ja viimeisen 12 vuoden aikana toteutetun politiikan välistä kuilua. Tuomioja muistutti yleisöään olleensa aiemminkin ehdolla ja kysyi oltaisiinko tässä tilanteessa, jos hänet olisi aiemmin valittu. Tähän Johannes Koskinen totesi, että tilanne ei välttämättä olisi sama, mutta voisi olla huomattavasti huonompi. Yleisön nauru oli vaivaantunutta.
Arvio: puhetaito 7 1/2, asiasisältö 7
Kommentti: Tuomioja on kolmatta kertaa ehdolla, mutta ei tunnu viihtyvän roolissa. Hän ei näytä kuuntelevan toisten puheenvuoroja eikä keskustele seminaariväen kanssa.
Jutta Urpilainen, virkeä kielenuudistaja
Urpilaisen puheenvuoro muistutti rakenteellisesti yllättävän paljon ulkoministeri Stubbin "kolmen pointin puheenvuoroja". Urpilainen avasi oman kampanjasloganinsa "Uusi Suomi - Uusi SDP" ja kertoi haluavansa johtaa arvopuoluetta, johon voi tulla mukaan jos ihminen hyväksyy tietyt suomalaiset perusarvot. Urpilainen tuntuu painokkaasti arvostavan kaikkia suomalaisia työperästä riippumatta. Urpilainen käytti puheessaan virkistäviä sanoja kuten "lyhdynkantaja", "porvarihallituksen kiiltokuvapolitiikka" ja "yksin yrittävät".
Arvio: puhetaito 8 1/2, asiasisältö 9
Kommentti: Ennakkosuosikin asema pukee Urpilaista, hän on saanut entisestään lisää virtaa. Paikalla oli 17 puoluekokouksen "superdemaridelegaattia". Urpilaisella oli Ilkan tutkimuksen mukaan enemmistö hallussaan jo ennen tilaisuutta. Tilaisuuden jälkeen käymieni keskustelujen pohjalta ainakin kansi lisää.
Mutta mistä SDP sitten hakee uusia kannattajia, menestyjistä vai loosereista? Tähän vastaus ensi viikolla.





3






Kiitos tästä jutusta.
Lyhyesti tiivistettynä antaa mainiosti infoa meikäläiselle, joka olen hieman pihalla näistä ehdokkaista Tuomiojaa lukuunottamatta.
Toivoisin todella että kenet tahansa SDP valitseekin, se ei olisi Tuomioja.
Suomi tarvitsee vahvan SDP:n vastavoimaksi mannekiini Tuubin, sikarin tuoksuisen Niinistön ja Kataisen sekä kutsumustyötä tekevän työnarkomaanin Seinäjoen Paulan Työväenpuolueelle.
Niin kuin myös vastavoimaksi pönäköille siltarumpupolitiikan nimeltä mainitsemattomille kunnallispoliitikoille, jotka toimivat samalla totutulla tavalla valtakunnan tasolla tuossa kolmannessa puolueessa, kuin pienten kuntien kunnanhallituksissa.
ps. olen sitä mieltä että eräs pienpuolue yllättää kuntavaaleissa - ikävä kyllä.