Annelin paluu
17.04. - 22:37 (Luotu: 15:40) - Kommentit: 8
Jussi Lähde
Alkuruoka:
Tehdäänpä aluksi perinteinen paperinukkeharjoitus. Astetetaan pöydälle kolme figuuria: Vanhanen - Kanerva - Jäätteenmäki.
Kuka heistä onkaan suurin konna? Tähän suomalaisilla on monenlaisia vastauksia, varsinkin sydänkeskustalaisilla. Anneli Jäätteenmäen tulisi olla ensi kesän Keskustan Joensuun puoluekokouksen seuratuin hahmo.
Pääruoka:
Anneli Jäätteenmäen paluu suomalaiseen päivänpolitiikkaan tulee tapahtumaan kenties nopeammin ja voimakkaammin kuin tällä hetkellä oivalletaan. Olen muuten tehnyt itselleni pyhän lupauksen olla käyttämättä tässä tekstissä sanoja "pyytämättä ja yllätyksenä".
Jäätteenmäki poistui pätkäpääministeriytensä jälkeen näyttämöltä Euroopan parlamenttiin. Jäätteenmäen Brysselissä viettämänä aikana europarlamentin vaikutusvalta on noussut huimasti ja Keskustan eurooppapolitiikan onttous on alkanut kumista yhä voimakkaammin.
Tehdään toinen paperinukkeharjoitus, asetetaan riviin mahdolliset kilvoittelijat Keskusten puheenjohtajuudesta: Vanhanen - Korhonen - Lehtomäki - Jäätteenmäki. Kenellä näistä hahmoista on tukenaan syvin kentän kaipuu ja rakkaus? Ihan totta, politiikassa voi puhua näistä määreistä myös platonisesti ja pidemmässä kaavassa kuin 160 merkin elegiassa.
Keskustan seuraava puheenjohtaja valitaan Anneli Jäätteenmäen tuella, tai siten että joku maninituista tahoista asettuu Jäätteenmäkeä tukemaan. Jäätteenmäki todennäköisimmin valitsisi kuningattaren tai kuninkaantekijän roolin.
Mikäli Matti Vanhanen olisi pelimies myös politiikan kentillä, hän nostaisi Jäätteenmäen hallitukseen juuri ennen kesän puoluekokousta ja yrittäisi täten käydä kauppaa Jäätteenmäen lojaalisuudella. keskustan kentällä lojaalisuus "meidän Annelia" kohtaan on edelleen niin vahvaa, ettei Jäätteenmäen tarvitse lojaalisuuttaan itse aktiivisesti myydä, tuskin edes kauppakirjoja kirjoitella.
Paljon on myös kiinni siitä, mitä Jäätteenmäki on viime vuosina oppinut, millaisen henkisen täisaunan hän on itsensä kanssa istunut. Juristien ongelma on aina siinä, että hädän hetkellä he puhuvat kieltä joka kuuluu vain ja ainoastaan oikeussaliin. Jäätteenmäki on varmasti nyt myös selvillä siitä, ketkä puolueorganisaatiossa ovat hänelle loppuun asti uskollisia. En usko, että Jäätteenmäki toistaa aiemmin tekemiään virheitä.
Jälkiruoka:
Kaikki riippuu siitä, mitä Jäätteenmäki itse haluaa. Hänen osaamisellaan olisi mahdollisuus tehdä mittava ura Euroopan parlamentissa, kohota vuosien varrella huippupäätöksentekijäin joukkoon. Alexander Stubb muisti viljellä pitkään lohkaisua siitä, miten yksittäisellä MEPillä on enemmän valtaa kuin suomalaisella ministerillä. Kun isänmaa kutsui ei hymy Aleksin kasvoilla ole kaventunut.
Uskon Jäätteenmäen valitsevan eurooppalaisen uran vain jos hän katsoo, että kaikki asiat puolueen johdossa on hoidettu hänen jälkeensä täysin mallikkaasti.
Päivän kysymys (Unski tämä on vohkimista, tiedän sen): Toivotko Anneli Jäätteenmäen palaavan suomalaiseen politiikkaan ja jos niin mihin tehtävään?
Parahin Timo Vakkala
Kiitos näkemyksistäsi, katsotaanpa asiaa myös toisin päin. EU-asioiden hoito on on tulevaisuudessa entistä keskeisempää, samalla monissa puolueissa on puutetta unioiniosaajista.
Mistähän saisimme heitä lisää politiikan piiriin?
Parhain terveisin
Jussi Lähde
Kiitos näkemyksistäsi, katsotaanpa asiaa myös toisin päin. EU-asioiden hoito on on tulevaisuudessa entistä keskeisempää, samalla monissa puolueissa on puutetta unioiniosaajista.
Mistähän saisimme heitä lisää politiikan piiriin?
Parhain terveisin
Jussi Lähde
Jussi Lähde:
"Tehdäänpä aluksi perinteinen paperinukkeharjoitus. Astetetaan pöydälle kolme figuuria: Vanhanen - Kanerva - Jäätteenmäki."
Mitäpä jos muisteltaisiin karvan verran pitemmälle, ja lisätään listalle myös Paavo Lipponen. Jäätteenmäki suistettiin pääministerin pallilta 2003 Sanoma Oy:n lehtien määrätietoisesti vetämällä kampanjalla. Jäätteenmäen väitettiin valehdelleen Irak-jupakan yhteydessä. Epäilemättä hän viimeisellä rannalla seisoessaan valehtelikin, mutta kumpi valehteli ensin, ja paljon raskaammin?
Kun Hymy -lehti julkaisi tammikuussa 2004 salaiset Irak-asiakirjat - Sanomalan lehdet eivät sitä vahingossaan tehneet - tuli selväksi että ensimmäisenä ja kaikkein raskaimmin valehteli Paavo Lipponen.
Jo yksin tämä puhuu Jäätteenmäen revanssin puolesta.
"Tehdäänpä aluksi perinteinen paperinukkeharjoitus. Astetetaan pöydälle kolme figuuria: Vanhanen - Kanerva - Jäätteenmäki."
Mitäpä jos muisteltaisiin karvan verran pitemmälle, ja lisätään listalle myös Paavo Lipponen. Jäätteenmäki suistettiin pääministerin pallilta 2003 Sanoma Oy:n lehtien määrätietoisesti vetämällä kampanjalla. Jäätteenmäen väitettiin valehdelleen Irak-jupakan yhteydessä. Epäilemättä hän viimeisellä rannalla seisoessaan valehtelikin, mutta kumpi valehteli ensin, ja paljon raskaammin?
Kun Hymy -lehti julkaisi tammikuussa 2004 salaiset Irak-asiakirjat - Sanomalan lehdet eivät sitä vahingossaan tehneet - tuli selväksi että ensimmäisenä ja kaikkein raskaimmin valehteli Paavo Lipponen.
Jo yksin tämä puhuu Jäätteenmäen revanssin puolesta.
Parahin Jaakko Mäkinen
Esitätte varsin väkevän syytöksen emeritus puhemies - pääministeri Lipposta kohtaan. Viittaatte Suomen poliittisen lähihistorian vaiheeseen, josta kirkasta kokonaiskuvaa on tällä hetkellä liki mahdotonta muodostaa.
Olen tavannut lukuisia tavallanne tuntevia ja ajattelevia kansalaisia. Kirjoitin äskeisen lauseen sanajärjestyksen tarkoituksellisesti. Monilla asiasta tavallanne ajattelevilla on tunteet kovasti pinnassa. Tunne on politiikan käyttövoimista suurin.
Toivoisin poliittisen tutkimuksen tarttuvan tuohon kuvaamaanne tapahtumasarjaan mahdollisimman ripeästi. Se olisi myös kaikkien asianomaisten etu.
On mielenkiintoista nähdä tuoko Lipposen kirjallinen tuotanto aiheeseen lisävalaistusta. Saattaapa Jäätteenmäkikin kynään tarttua.
Parhain terveisin
Jussi Lähde
Esitätte varsin väkevän syytöksen emeritus puhemies - pääministeri Lipposta kohtaan. Viittaatte Suomen poliittisen lähihistorian vaiheeseen, josta kirkasta kokonaiskuvaa on tällä hetkellä liki mahdotonta muodostaa.
Olen tavannut lukuisia tavallanne tuntevia ja ajattelevia kansalaisia. Kirjoitin äskeisen lauseen sanajärjestyksen tarkoituksellisesti. Monilla asiasta tavallanne ajattelevilla on tunteet kovasti pinnassa. Tunne on politiikan käyttövoimista suurin.
Toivoisin poliittisen tutkimuksen tarttuvan tuohon kuvaamaanne tapahtumasarjaan mahdollisimman ripeästi. Se olisi myös kaikkien asianomaisten etu.
On mielenkiintoista nähdä tuoko Lipposen kirjallinen tuotanto aiheeseen lisävalaistusta. Saattaapa Jäätteenmäkikin kynään tarttua.
Parhain terveisin
Jussi Lähde
Jussi Lähde:
"Viittaatte Suomen poliittisen lähihistorian vaiheeseen, josta kirkasta kokonaiskuvaa on tällä hetkellä liki mahdotonta muodostaa."
Höpsis.
Asia - se, kumpi valehteli ensiten ja pahiten, Paavo Lipponen vai Anneli Jäätteenmäki - ratkesi täysin yksiselitteisesti siinä vaiheessa, kun Hymy julkisti Irak -asiakirjat. Paavo Lipponen oli esiintynyt ja puhunut Washingtonissa juuri siten, kuin Anneli Jäätteenmäki alunperin väittikin. Itse asiassa Lipponen meni vieläkin pitemmälle, kuin Jäätteenmäki kehtasi kertoa. Kun Lipponen Jäätteenmäen tiedot suurella metelillä ja rintaansa röyhistellen kiisti, hän valehteli.
Ainoa asiassa tutkimista kaipaava asia on, päättivätkö Sanoma Oy:n
a) johto ja/tai
b) päälehtien HS:n ja IS:n johto tietoisesti yrittää kaataa Jäätteenmäen mahdollisimman nopeasti pitämällä yllä meteliä Jäätteenmäen valehtelusta, vai
c) julkaistiinko vain pari näyttävää uutista ja sitten lumipallot lähtimään pyörimään yhtenä sopulina.
Koska salaliittoteoriat ovat yleensä hiukka vaarallisia, olisi houkutus valita kohta c. Sekään ei ole kunniaksi suomalaiselle medialle, mutta sopulimaisuus on medialle ominaista (sen ei sopulille, jota parjataan aivan turhaan). Sitähän käyttävät hyväkseen erilaiset lobbarit, eikös vain, Jussi Lähde?
Jutussa on kuitenkin yksi pieni kiusallinen mutta. HS:llä ja IS:llä oli koko kohun ajan hallussaan Irak-asiakirjat, joten niiden toimitukset tiesivät Lipposen valehtelevan.
Sitä ne eivät kuitenkaan missään vaiheessa yleisölle kertoneet.
"Viittaatte Suomen poliittisen lähihistorian vaiheeseen, josta kirkasta kokonaiskuvaa on tällä hetkellä liki mahdotonta muodostaa."
Höpsis.
Asia - se, kumpi valehteli ensiten ja pahiten, Paavo Lipponen vai Anneli Jäätteenmäki - ratkesi täysin yksiselitteisesti siinä vaiheessa, kun Hymy julkisti Irak -asiakirjat. Paavo Lipponen oli esiintynyt ja puhunut Washingtonissa juuri siten, kuin Anneli Jäätteenmäki alunperin väittikin. Itse asiassa Lipponen meni vieläkin pitemmälle, kuin Jäätteenmäki kehtasi kertoa. Kun Lipponen Jäätteenmäen tiedot suurella metelillä ja rintaansa röyhistellen kiisti, hän valehteli.
Ainoa asiassa tutkimista kaipaava asia on, päättivätkö Sanoma Oy:n
a) johto ja/tai
b) päälehtien HS:n ja IS:n johto tietoisesti yrittää kaataa Jäätteenmäen mahdollisimman nopeasti pitämällä yllä meteliä Jäätteenmäen valehtelusta, vai
c) julkaistiinko vain pari näyttävää uutista ja sitten lumipallot lähtimään pyörimään yhtenä sopulina.
Koska salaliittoteoriat ovat yleensä hiukka vaarallisia, olisi houkutus valita kohta c. Sekään ei ole kunniaksi suomalaiselle medialle, mutta sopulimaisuus on medialle ominaista (sen ei sopulille, jota parjataan aivan turhaan). Sitähän käyttävät hyväkseen erilaiset lobbarit, eikös vain, Jussi Lähde?
Jutussa on kuitenkin yksi pieni kiusallinen mutta. HS:llä ja IS:llä oli koko kohun ajan hallussaan Irak-asiakirjat, joten niiden toimitukset tiesivät Lipposen valehtelevan.
Sitä ne eivät kuitenkaan missään vaiheessa yleisölle kertoneet.
Parahin herra Mäkinen
Kiitän Teitä erinomaisen mielenkiintoisesta vastauksestanne.
Kirjoitatte muutamien toimitusten pitäneen hallussaan niin kutsuttuja Irakgate-asiakirjoja mainitsemanne prosessin aikana.
Näkinen kirjoittaa: "HS:llä ja IS:llä oli koko kohun ajan hallussaan Irak-asiakirjat".
Mihin tietonne perustuu? Epämääräisiä huhuja olen itsekin asiasta kuullut, mutta varmaa tietoa minulla ei ole.
Olen itsekin aikanaan lukenut mainitsemanne julkaistut asiakirjat. Väitän, että ne on joko tieten tahoten tai tahtomattaan laadittu siten, että tulkinnoille jää varaa.
Vaikka suomalaisessa poliittisessa historiankirjoituksessa onkin joskus nähty menneiden sukupolvien kirjalliset ja suulliset ympäripyöreydet moniselitteisinä hyveinä, en pidä moista asiallisena toimintana.
Teillä, herra Mäkinen, lienee vahva henkilökohtainen näkemyksenne mainittujen asiakirjojen tulkinnasta. Toivoisin Teidän kirjoittavan asiasta seikkaperäisemmin ja perustellummin.
Esititte myös suoran kysymyksen siitä, miten lobbarit mediaa hyväksikäyttävät. Kokemukseni mukaan lobbari, joka pyrkii suoraan matkaansaattamaan haluamansa kaltaisen muutaman jutun kokonaisuuden julkisemisen vaikkakin pidemmällä aikajänteellä kuin mainitussa tapauksessa on nopeasti naurunalainen niin journalistien kuin muiden lobbareidenkin keskuudessa.
Lobbarit vaikuttavat omalla toiminnallaan toimittajien ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden näkemyksiin haastamalla heitä ajattelemaan asioita uudenlaisista näkökulmista ja tarjoamalla vallitsevan totuuden tai tutkimustiedon oheen joko sitä pönkittävää tai haastavaa materiaalia.
Mainitsemassanne tapauksessa en itse tiedä niin kutsuttjen lobbareiden olleen juurikaan asialla. Tapahtuman vyöryivät niin voimakkaina, nopeasti ja arvaamattomasti, että pitkäjänteistä työtä tekevät lobbarit halusivat varmasti pysyä loitolla. Poliittisten puolueiden puhenaiset ja miehet tekivät toki töitään, mutta hekin hämmennyksen varassa. Keskustalaiset piruntorjuntapatteristossa olleet politrukit eivät valitettavasti ole halunneet noita tapahtumia julkisesti muistella.
Joten - höpsis, höpsis - minulle ei selkeää kokonaiskuvaa tapahtumista ole syntynyt. Mutta kuulen ja keskustelen asiasta mielelläni lisää.
Yhtäkään tapahtumassa mukana ollutta henkilöä en osaa leimata sen paremmin valehtelijaksi kuin todenpuhujaksikaan. Moinen vaatii tietoa, ei käsityksiä.
Parhain terveisin
Jussi Lähde
Kiitän Teitä erinomaisen mielenkiintoisesta vastauksestanne.
Kirjoitatte muutamien toimitusten pitäneen hallussaan niin kutsuttuja Irakgate-asiakirjoja mainitsemanne prosessin aikana.
Näkinen kirjoittaa: "HS:llä ja IS:llä oli koko kohun ajan hallussaan Irak-asiakirjat".
Mihin tietonne perustuu? Epämääräisiä huhuja olen itsekin asiasta kuullut, mutta varmaa tietoa minulla ei ole.
Olen itsekin aikanaan lukenut mainitsemanne julkaistut asiakirjat. Väitän, että ne on joko tieten tahoten tai tahtomattaan laadittu siten, että tulkinnoille jää varaa.
Vaikka suomalaisessa poliittisessa historiankirjoituksessa onkin joskus nähty menneiden sukupolvien kirjalliset ja suulliset ympäripyöreydet moniselitteisinä hyveinä, en pidä moista asiallisena toimintana.
Teillä, herra Mäkinen, lienee vahva henkilökohtainen näkemyksenne mainittujen asiakirjojen tulkinnasta. Toivoisin Teidän kirjoittavan asiasta seikkaperäisemmin ja perustellummin.
Esititte myös suoran kysymyksen siitä, miten lobbarit mediaa hyväksikäyttävät. Kokemukseni mukaan lobbari, joka pyrkii suoraan matkaansaattamaan haluamansa kaltaisen muutaman jutun kokonaisuuden julkisemisen vaikkakin pidemmällä aikajänteellä kuin mainitussa tapauksessa on nopeasti naurunalainen niin journalistien kuin muiden lobbareidenkin keskuudessa.
Lobbarit vaikuttavat omalla toiminnallaan toimittajien ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden näkemyksiin haastamalla heitä ajattelemaan asioita uudenlaisista näkökulmista ja tarjoamalla vallitsevan totuuden tai tutkimustiedon oheen joko sitä pönkittävää tai haastavaa materiaalia.
Mainitsemassanne tapauksessa en itse tiedä niin kutsuttjen lobbareiden olleen juurikaan asialla. Tapahtuman vyöryivät niin voimakkaina, nopeasti ja arvaamattomasti, että pitkäjänteistä työtä tekevät lobbarit halusivat varmasti pysyä loitolla. Poliittisten puolueiden puhenaiset ja miehet tekivät toki töitään, mutta hekin hämmennyksen varassa. Keskustalaiset piruntorjuntapatteristossa olleet politrukit eivät valitettavasti ole halunneet noita tapahtumia julkisesti muistella.
Joten - höpsis, höpsis - minulle ei selkeää kokonaiskuvaa tapahtumista ole syntynyt. Mutta kuulen ja keskustelen asiasta mielelläni lisää.
Yhtäkään tapahtumassa mukana ollutta henkilöä en osaa leimata sen paremmin valehtelijaksi kuin todenpuhujaksikaan. Moinen vaatii tietoa, ei käsityksiä.
Parhain terveisin
Jussi Lähde
"IRAKGATE"
Jussi Lähde
Pyysitte minua kommentoimaan lisää Irak-asiakirjoja ja Jäätteenmäen kohtelua. Tässä on. Tietoa. Myös kommentteja - osannette erottaa ne toisistaan. Kommentoin erityisesti mediaa, koska koko ajan minusta kiinnostavinta tapauksessa on ollut median yksisilmäisyys. En ole kepulainen, pikemminkin päinvastoin, eikä minulla ole mitään tekemistä Anneli Jäätteenmäen ja hänen esikuntansa kanssa.
Poliisi teki Irak-asiakirjojen vuotamisesta eri suuntiin aikoinaan esitutkinnan, ja aineisto on julkista. Tosin esitutkintapöytäkirjoen liitteeinä ei ole julkisesti saatavissa keskeisiä asiakirjoja, mutta riittää, kun UM:n edustajata ovat poliisitutkinnassa myöntäneet Hymyn julkaisemat asiakirjat aidoiksi.
"Irakgate" ei siis ole mikään salaperäinen musta aukko, vaan tieto on kenen tahansa saatavissa, joten kenenkään ei tarvitse tyytyä jäämään huhujen varaan. Toinen asia on, että asian kaikki mutkat eivät tahdo pysyä muistissa, tässäkin täytyi palata alkuperäisten asiakirjojen pariin.
Joten: olkaa hyvä, näin se meni.
Vuoden 2002 lopulla Yhdysvallat tiedusteli n. 50 valtiolta haluja osallistua Irakin kriisin jälkihoitoon, jos tilanne päätyy sodaksi. Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (UTVA) muotoili Suomen vastauksen 4.12.2002. Se korosti kriisin ratkaisemista YK:n päätöslauselman 1441 pohjalta, turvallisuusneuvoston päättämällä tavalla. Kaikki osallisuus mahdollisen sodan jälkeisiin toimiin kytkettiin YK:n ja vain YK:n toimintaan. Viisi päivää myöhemmin (9.12.2002) pääministeri Paavo Lipponen selosti Suomen näkemyksiä Washingtonissa ensin presidentti Georg W. Bushille ja sitten varapresidentti Richard Cheneylle. Tästä keskustelusta käytiin ensimmäinen kina.
28.2.2003 Yhdysvaltain varaulkoministeri Marc Grossman piti briifaustilaisuuden Irakin tilanteesta noin 30 maan edustajalle. ”Kutsutut edustivat Grossmanin mukaan maita jotka olivat luvanneet yhteistyötä ja apua Yhdysvalloille Irakin osalta”, kertoi UM:n salainen muistio. Suomen eduskuntavaaleihin oli aikaa enää 16 päivää.
Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki kritisoi jo tammikuussa 2003 Lipposen Washingtonin puheiden sisältöä, ja lisäsi vauhtia maaliskuun alussa, saatuaan tietoja Grossmanin tilaisuudesta. Hän epäili Lipposen kytkeneen Suomen sotayhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa ja arveli ulkopoliittisen johdon ainakin olleen asiassa eriseuraisen. Paavo Lipponen uhkaili treillä nahkurinorsilla.
Median yleislinja oli torjua Jäätteenmäen väitteet, jopa agressiivisesti:
”Pitkin matkaa Jäätteenmäen kritiikissä on ollut enemmän kepeitä heittoja ja puolivillaisia vihjailuja kuin todennettavia asiargumentteja. Tähänastinen huippu kuultiin MTV3:n vaalitentissä torstai-iltana. Keskustajohtaja antoi ymmärtää, että Yhdysvallat pitää Suomea Lipposen lupausten vuoksi osana Irakin vastaista liittoutumaa”, laukoi Turun Sanomat pääkirjoituksessaen 8.3.2003.
TS:n puolustukseksi voi tietysti sanoa, ettei vielä tuossa vaiheessa ollut tiedossa, mihin Jäätteenmäki kritiikkinsä perusti. Siihen meni vielä kolme päivää.
VUOTO ILTAPÄIVÄLEHDILLE
Ilta-Sanomat ja Iltalehti saivat 10.3.2003 pyytämättä ja yllättäen kopiot kahdesta UM:n salaiseksi leimatusta asiakirjasta. Ensimmäinen käsitteli Paavo Lipposen tapaamisia 9.12.2002 presidentti Georg W. Bushin ja varapresidentti Richard Cheneyn kanssa. Toinen käsitteli USA:n varaulkoministeri Marc Grossmanin briifaustilaisuutta.
UM teki asiasta rikosilmoituksen. Poliisitoimet käynnistyivät siis nimenomaan ip-lehdille suunnatusta vuodosta. Poiisikuulustelussa IS:n toimittajat aikanaan arvioivat lehden saaneen kokonaiset asiakirjat, ei vain niistä tehtyä muistiota, kuten sittemmin, myös poliisitutkinnassas, osoittautui olleen Jäätteenmäen laita. Ilta-Sanomissa prosessin teksteistetä pääosan teksteistä kirjoittanut toimittaja Pekka Ervasti esittää asian kirjassaan "Irakgate" samoin. IL:n toimittaja vetosi lähdesuojaan ja kieltäytyi vastaamasta poliisin kysymyksiin..
Se, että asiakirjat olivat kokonaisuudessaan IS:n hallussa, ei siis ole huhu, vaan toimittajien poliisitutkinnassa kertoma, jonka UM:n kommentit vahvistivat. Se, että ne olivat tämän vuoksi myös HS:n käytettävissä on toki päättelyä, mutta tämän tasoisessa jutussa olisi naivia uskoa toisin. Ainakaan oma-aloitteisesti.
Tuoreeltaan 11.3.03 iltapäivälehdet julkaisivat pieniä otteita asiakirjoista. Ne uutisoivat, että Bush ”ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon”. ”Lipponen puolestaan kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota”. Ne kertoivat myös, että ”Lipponen kiitti Bushia globaalista johtajuudesta” terrorismin vastaisessa toiminnassa.
Molemmat ip-lehdet selostivat myös Grossmanin tilaisuutta. IS antoi tosin enemmän tilaa Max Jakobsonille, jonka mielestä Jäätteenmäen kritiikki ”on hakemalla haettua saivartelua”. Grossman-tilaisuus oli Jakobsonin mukaan tavallinen tiedotustilaisuus: ”On hyvä käydä kuuntelemassa, mitä sanotaan. Aivan typerää on kuvitella, että osallistuminen merkitsisi liittymistä USA:n liittolaiseksi”, hän väitti. Virheellisesti, kuten kohta näemme.
IL oli kriittisempi: ”Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä ’coalition briefing’. Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanmukainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous”.
Muut lehdet uutisoivat ja kommentoivat vuotoa seuraavana päivänä. Perin mielenkiintoista oli, että Jakobsonin lausuntoja IS:ssa lainattiin usein laajemmin kuin tietoja asiakirjoista. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen selittivät USA:n edustajien ymmärtäneen asiat vähän väärin, ja saivat selityksensä läpi mediassa liki kritiikittä.
.
”Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan muistio tarkoittaa tilannetta, jossa Suomi, kuten käytännössä lähes kaikki muutkin maat, liittyi laajaan terrorismin vastaiseen koalitioon”, selosti Turun Sanomat 12.3.03. Kalevan pääkirjoitus toisti saman Tuomiojan lausunnon, mutta osoitti hieman ymmärtämystä myös Jäätteenmäelle:
”Jäätteenmäellä ei selvästikään ole ollut tarkkoja tietoja asioista ainakaan siinä vaiheessa kun hän otti hallituksen tulilinjalle Irakin tähden. Julkisuuteen vuodettu salainen raportti tekee kuitenkin Jäätteenmäen kritiikin ymmärrettävämmäksi”.
Grossman –tilaisuus selitettiin yleisesti, Jakobsonia mukaillen, tavalliseksi tiedotustilaisuudeksi. Syntyi vaikutelma, että toimittajat ajattelivat Jäätteenmäen käyvän vaalikampanjaa ja olevan siksi epäluotettavan, mutta uskoivat ehdokkaiden Lipposen ja Tuomiojan puhuvan totta viran puolesta ja Jakobsonin muuten vain. Voi kysyä, ovatko toimittajat todella näin sinisilmäisiä, vai tehtiinkö vähän tarkoituksenmukaisuusvalintaa.
HYMYN PALJASTUS
Helmikuussa 2004 Hymy julkisti koko UM:n muistion Lipposen tapaamisista Bushin ja Cheneyn kanssa. Ilmeni, että Bushin kiitokset Suomen liittymisestä koalitoon oli kirjattu Irak –otsikon alle. Irakista keskusteltaessa ”Lipponen kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälinen koalitio”. Keskustellessaan Cheneyn kanssa Irakista ”Lipponen totesi yhteistyön olevan tärkeää koalition säilyttämiseksi”. Kyseessä on siis Suomen UM:n muistio. Nyt oli kiistatonta, että Tuomiojan ja Lipposen selitykset väärinkäsityksestä, Irakin sekoittamisesta terrorismi-koalitoon, olivat perättömiä.
Toki Lipponen kiitti Bushia myös siitä että ”Yhdysvallat päätti viedä Irakin kysymyksen YK:n käsiteltäväksi”, mutta silti hänen puheidensa ja UTVA:n 4.12.02 kannanoton välillä on ristiriita. UTVA ilmoittautui mukaan vain YK:n toimintaan, ei USA:n johtamaan koalitioon.
Vaikka median v. 2003 toistelema väite, ”Suomen linja ei ole missään vaiheessa ollut epäselvä: tuemme YK:ta” (Kaleva 14.3.2003), oli sinällään tosi, siitä hiukka kiusallisesti unohtui pois, ettei epäilyksen ja eikä Jäätteenmäen esittämän kritiikin kohteena ollut Suomen, vaan Lipposen linja, joka mitä ilmeisimmin oli ollut osin eri kuin muilla ulkpolitiikan päättäjillä. Myös Pekka Ervasti viittaa "Irakgate" -kirjassaan tähän ristiriitaan:
”Lipponen laski, että Yhdysvallat hyökkää Irakiin joka tapauksessa, ja Suomi voi vain tukea hyökkäystä. Hän uskoi, että YK antaa lopulta valtuutuksen sotilastoimiin. Ulkopoliittisen johdon keskusteluissa Lipponen vastusti jokaista sellaista ratkaisua, joka oli ristiriidassa tämän hyökkäysteorian kanssa, eräs asiantuntija tulkitsee”. [Lipposen ennustus meni joka kohdaltaan pieleen. Epäilen, että "Suomi voi vain tukea hyökkäystä" edusti vain hänen omaa mielihaluaan].
Ristiriitatulkinta saa tukea Lipposen puheesta SDP:n puoluevaltuustossa. ”Vielä ei edes tiedetä mitä mieltä [ YK:n ] turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet lopulta ovat”, hän väitti (Aamulehti 5.3.03). USA:n hyökkäys alkoi vain pari viikkoa myöhemmin.
Hymy paljasti myös sen, mistä iltapäivälehdet olivat täysin vaienneet, Lipponen oli kaupannut varapresidentti Cheneylle AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää. Aseviennissä Suomen ulkopolitiikan keskeinen opinkappale on, ettei aseita viedä kriisialueille eikä sotaakäyviin maihin. Lipponen poikkesi tästä periaatteesta.
Pekka Ervasti selittää IS:n vaikenemista kirjassaan: ”… niiden kauppaamisesta Yhdysvaltoihin oli tiedotusvälineissä ollut useita juttuja jo aikaisemmin. Se ei ollut enää uutinen”. Selitys haiskahtaa selittelyltä. Ei Patrian pyrkimyksiä myydä AMOS Yhdysvaltoihin kovin näkyvästi oltu uutisoitu, mutta se ei ole pääasia. Kun Lipponen tarjosi niitä samassa yhteydessä, jossa osapuolet kiittelivät toisiaan Irakin vastaiseen koalitioon osallistumisesta, Amos -tarjous sai aivan uuden merkityksen.
Hymyn paljastus muutti tilanteen lopullisesti, eikä media voinut enää puolustautua tiedon puutteella. Jäätteenmäki oli osunut Washington-keskustelujen arvioissaan hyvin lähelle totuutta. Sen sijaan Lipponen ja Tuomioja olivat antaneet medialle perättömiä lausuntoja, vastoin parempaa tietoaan. Tästä median valtaosa kuitenkin vaikeni.
MARTTI FAVORININ TODISTAJALAUSUNTO
Lisää tärkeää aineistoa tuli julkiseksi, kun oikeudenkäynti Jäätteenmäkeä ja Martti Mannista vastaan alkoi 3.3.2004. Esitutkinnassa poliisi kuuli todistajana UM:n tietohallintojohtaja Martti Favorinia. Grossman-muistiosta hän totesi:
”Koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa. Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille”.
Favorin lausunto nykäisi maton Max Jakobsonin maaliskuussa 2003 tarjoilemien selitysten alta. Sekä Jakobsonin väittämä ”tavallisesta tiedotustilaisuudesta”, että Favorinin lausunto eivät voi olla totta, jompikumpi on väärässä. Favorin puhui poliisikuulustelussa todistajana, totuusvelvollisuuden sitomana ja rangaistusuhan alaisena. Elekäläinen Jakobsonilla ei ollut lehdille puhuessaan edes poliittista vastuuta.
Oikeudenkäyntiselostuksissaan media kuitenkin vaikeni Favorinin lausunnosta lähes täysin. Se oli kaksinverroin outoa, sillä lausunto on esitutkintapöytäkirjan ainoa kohta, jossa vuotojen aiheuttamia vahinkoja - jotka puolestaan olivat peruste syytteille - edes yritettiin perustella.
Elokuussa 2003, pari kuukautta Jäätteenmäen eron jälkeen, Erkki Tuomioja väitti STT:n haastattelussa, että ”Jäätteenmäki olisi saanut Irak-tiedot pyytämällä” (HS 17.8.03). Olisiko, oli poliisi kysynyt kuukautta aikaisemmin Favorinilta:
”Vastaus olisi ollut kielteinen”, arvioi Favorin. Myös tämän lausunnon media sivuutti.
TOIMITTAJAT JAHTAAVAT VUOTAJAA
”Oppositiojohtajana ja pääministerinä Jäätteenmäki on viljellyt pitkin kevättä puolitotuuksia tai valheita Irak-kiistan ympärillä”, väitti Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen 20.6.2003, Jäätteenmäen jouduttua eroamaan pääministerin paikalta. Virkkunen oli osin oikeassa, mutta moralisoinnista vei terän se, että maan suurin sanomalehti oli katsonut läpi sormien Lipposen ja Tuomiojan pitkin kevättä viljelemiä puolitotuuksia tai valheita. Median suhtautumisessa toisaalta demarijohtajien, ja toisaalta Jäätteenmäen vilppiin on dramaattinen ero.
Eduskuntavaalien 2003 jälkeen media keskittyi etsimään vuotajaa. Toimittajat olivat kuitenkin tässä kaksinaamaisia. Se vuoto, joka käynnisti poliiisitutkinnan, eli IS:n ja IL:n saamien asiakirjojen alkuperä, ei kiinnostanut. Kaikki vaiva suunnattiin sen selvittämiseen, mistä Jäätteenmäki sai tietonsa. Tätä tilannetta Jäätteenmäki ei sitten hallinnut lainkaan, vaan päätyi sekaviin selityksiin, ja sitä myöten katastrofiin. Jäätteenmäki avustajineen osoitti ällistyttävää ammattitaidottomuutta, mutta se ei todista median (eikä Lipposen) peliä puhtaaksi.
Jäätteenmäen kujanjuoksu alkoi IS:n 8.5.2003 julkaistusta artikkelista ”Salainen Irak-muistio vuoti ensimmäiseksi Jäätteenmäelle?” Asian esittäminen kohu-uutisena, kuin uutena tietona oli kahdella tapaa erikoinen ratkaisu. Jäätteenmäki oli kertonut salaisista asiakirjoista jo ennen vaaleja, ainakin MTV3:n vaalitentissä 6.3.2003. Lehdet kertoivat tentin jälkeen: ”Jäätteenmäki perusteli näkemyksiään haltuunsa saamillaan asiakirjoilla” (Aamulehti 7.3.03). Mitä muuta kuin salaisia tällaiset asiakirjat saattoivat olla?
Yhä pahempaa, IS uutisoi asian jo 15.3.03 , päivää ennen vaaleja, liki samalla otsikolla ”Jäätteenmäki paljasti ensin tietoja salaisesta raportista”. Otsikko kuvaa hyvin artikkelista välittyvää hätäännystä, joka saattoi olla seurausta alkavasta, alunperin nimenomaan IS:ään ja IL:ään kohdistuvasta poliisitutkinnasta. Artikkeliin oli haastateltu Anneli Jäätteenmäkeä, jolta lähes kerjättiin Irak-kritiikin peruuttamista. Sitä kerjäsi toimittaja, jolla oli täydelliset kopiot keskeisistä asiakirjoista. Perin mielenkiintoista.
Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä Washingtonissa todella tapahtui. Tärkeysjärjestys on outo. Juha Keskinen totesikin Iltelehdessä 12.3.2003: ”Kun oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti esiin Irak-politiikkamme ristiriitaisuudet, monet poliitikot ja lehdet kiiruhtivat tuomitsemaan hänet. Asian selvittämisestä ei niin tuntunut väliä olevan”.
Toimittajat osoittivat lisäksi kaksinaismoraalia suhtautumisessa salaisiin asiakirjohin. Tiedotusvälineet tuskin ovat jättäneet julkaisematta yhtään salaista asiakirjaa sillä perusteella, että sen vuotaminen on ollut rikos – tällaisilla paljastuksilla pikemminkin ylpeillään. Irak-jupakassa asia oli päinvastoin, vuotajan teon rikollisuudella iskettiin raskaasti Jäätteenmäkeä. Salaisista asiakirjoista otteita julkaisseet iltapäivälehdet olivat sankareita, Jäätteenmäki roisto. Mitään selitystä tähän epäloogisuuteen ei ole koskaan esitetty.
Professori Keijo Korhonen kommentoi 16.5.2003 kolumnissaan mm. Ilkassa Jäätteenmäen asemaa: ”Kun Lipposen keskustelumuistiot laadittiin, kansanenedustaja Jäätteenmäki ei ollut hallituksen jäsen. Hän ei ollut ulkoministeriön virkamies eikä millään muullakaan tavalla virkavastuuasemassa. On yhdentekevää, vilauttiko hän journalisteille omia muistiinpanojaan vai suoraa kopiota Lipposen Washingtonin-muistiosta. Riippumatta siitä, miten Jäätteenmäki oli tiedot haltuunsa saanut, hänellä oli täysi oikeus saattaa silloinen pääministeri poliittiseen vastuuseen tekosistaan”.
Korhosen argumentti on loogisempi kuin median uusmoralismi. Näin siitäkin huolimatta, että Jäätteenmäeltä oli ehdottomasti poliittinen virhe hankkia vuotaja presidentin kansliasta. Hänellä oli täydet mahdollisuudet päästä pääministeriksi, jonka täytyy pystyä luottamukselliseen yhteistyöhön presidentin kanssa. Oman tiedottajan hankkiminen presidentin kansliasta, preseidentin selän takana, ei ollut kovin välkky idea.
* * *
Alun perin viittasin mahdollisuuteen, että Sanoma Oy:n lehdet tietoisesti halusivat kaataa Jäätteenmäen. Sille voisi nähdä ainakin yhden merkittävän motiivin: Lipposen ja Jäätteenmäen huomattavan erilainen suhtautuminen (siis vuonna 2003) EU-politiikkaan ja EU:n tulevaisuuteen. Lipposen linja oli ja on sama kuin Sanomalan lehtien.
Korostan, että olen esittänyt tämän mahdollisuutena. Hypoteesin todentaminen vaatisi tutkimusta, loppujen lopuksi suoria tunnustuksia, sillä ei tällaisia asioita ylöskirjoiteta. Ei ainakaan tarvitse.
Indisio-todisteita kuitenkin on, ja muun muassa Janne Virkkunen edellä lainattu pöyhkeä, rehentelevä ja huomattavan vilpillinen kirjoitus HS:ssa 20.6.2003 tukee niitä.
Jussi Lähde
Pyysitte minua kommentoimaan lisää Irak-asiakirjoja ja Jäätteenmäen kohtelua. Tässä on. Tietoa. Myös kommentteja - osannette erottaa ne toisistaan. Kommentoin erityisesti mediaa, koska koko ajan minusta kiinnostavinta tapauksessa on ollut median yksisilmäisyys. En ole kepulainen, pikemminkin päinvastoin, eikä minulla ole mitään tekemistä Anneli Jäätteenmäen ja hänen esikuntansa kanssa.
Poliisi teki Irak-asiakirjojen vuotamisesta eri suuntiin aikoinaan esitutkinnan, ja aineisto on julkista. Tosin esitutkintapöytäkirjoen liitteeinä ei ole julkisesti saatavissa keskeisiä asiakirjoja, mutta riittää, kun UM:n edustajata ovat poliisitutkinnassa myöntäneet Hymyn julkaisemat asiakirjat aidoiksi.
"Irakgate" ei siis ole mikään salaperäinen musta aukko, vaan tieto on kenen tahansa saatavissa, joten kenenkään ei tarvitse tyytyä jäämään huhujen varaan. Toinen asia on, että asian kaikki mutkat eivät tahdo pysyä muistissa, tässäkin täytyi palata alkuperäisten asiakirjojen pariin.
Joten: olkaa hyvä, näin se meni.
Vuoden 2002 lopulla Yhdysvallat tiedusteli n. 50 valtiolta haluja osallistua Irakin kriisin jälkihoitoon, jos tilanne päätyy sodaksi. Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (UTVA) muotoili Suomen vastauksen 4.12.2002. Se korosti kriisin ratkaisemista YK:n päätöslauselman 1441 pohjalta, turvallisuusneuvoston päättämällä tavalla. Kaikki osallisuus mahdollisen sodan jälkeisiin toimiin kytkettiin YK:n ja vain YK:n toimintaan. Viisi päivää myöhemmin (9.12.2002) pääministeri Paavo Lipponen selosti Suomen näkemyksiä Washingtonissa ensin presidentti Georg W. Bushille ja sitten varapresidentti Richard Cheneylle. Tästä keskustelusta käytiin ensimmäinen kina.
28.2.2003 Yhdysvaltain varaulkoministeri Marc Grossman piti briifaustilaisuuden Irakin tilanteesta noin 30 maan edustajalle. ”Kutsutut edustivat Grossmanin mukaan maita jotka olivat luvanneet yhteistyötä ja apua Yhdysvalloille Irakin osalta”, kertoi UM:n salainen muistio. Suomen eduskuntavaaleihin oli aikaa enää 16 päivää.
Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki kritisoi jo tammikuussa 2003 Lipposen Washingtonin puheiden sisältöä, ja lisäsi vauhtia maaliskuun alussa, saatuaan tietoja Grossmanin tilaisuudesta. Hän epäili Lipposen kytkeneen Suomen sotayhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa ja arveli ulkopoliittisen johdon ainakin olleen asiassa eriseuraisen. Paavo Lipponen uhkaili treillä nahkurinorsilla.
Median yleislinja oli torjua Jäätteenmäen väitteet, jopa agressiivisesti:
”Pitkin matkaa Jäätteenmäen kritiikissä on ollut enemmän kepeitä heittoja ja puolivillaisia vihjailuja kuin todennettavia asiargumentteja. Tähänastinen huippu kuultiin MTV3:n vaalitentissä torstai-iltana. Keskustajohtaja antoi ymmärtää, että Yhdysvallat pitää Suomea Lipposen lupausten vuoksi osana Irakin vastaista liittoutumaa”, laukoi Turun Sanomat pääkirjoituksessaen 8.3.2003.
TS:n puolustukseksi voi tietysti sanoa, ettei vielä tuossa vaiheessa ollut tiedossa, mihin Jäätteenmäki kritiikkinsä perusti. Siihen meni vielä kolme päivää.
VUOTO ILTAPÄIVÄLEHDILLE
Ilta-Sanomat ja Iltalehti saivat 10.3.2003 pyytämättä ja yllättäen kopiot kahdesta UM:n salaiseksi leimatusta asiakirjasta. Ensimmäinen käsitteli Paavo Lipposen tapaamisia 9.12.2002 presidentti Georg W. Bushin ja varapresidentti Richard Cheneyn kanssa. Toinen käsitteli USA:n varaulkoministeri Marc Grossmanin briifaustilaisuutta.
UM teki asiasta rikosilmoituksen. Poliisitoimet käynnistyivät siis nimenomaan ip-lehdille suunnatusta vuodosta. Poiisikuulustelussa IS:n toimittajat aikanaan arvioivat lehden saaneen kokonaiset asiakirjat, ei vain niistä tehtyä muistiota, kuten sittemmin, myös poliisitutkinnassas, osoittautui olleen Jäätteenmäen laita. Ilta-Sanomissa prosessin teksteistetä pääosan teksteistä kirjoittanut toimittaja Pekka Ervasti esittää asian kirjassaan "Irakgate" samoin. IL:n toimittaja vetosi lähdesuojaan ja kieltäytyi vastaamasta poliisin kysymyksiin..
Se, että asiakirjat olivat kokonaisuudessaan IS:n hallussa, ei siis ole huhu, vaan toimittajien poliisitutkinnassa kertoma, jonka UM:n kommentit vahvistivat. Se, että ne olivat tämän vuoksi myös HS:n käytettävissä on toki päättelyä, mutta tämän tasoisessa jutussa olisi naivia uskoa toisin. Ainakaan oma-aloitteisesti.
Tuoreeltaan 11.3.03 iltapäivälehdet julkaisivat pieniä otteita asiakirjoista. Ne uutisoivat, että Bush ”ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon”. ”Lipponen puolestaan kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota”. Ne kertoivat myös, että ”Lipponen kiitti Bushia globaalista johtajuudesta” terrorismin vastaisessa toiminnassa.
Molemmat ip-lehdet selostivat myös Grossmanin tilaisuutta. IS antoi tosin enemmän tilaa Max Jakobsonille, jonka mielestä Jäätteenmäen kritiikki ”on hakemalla haettua saivartelua”. Grossman-tilaisuus oli Jakobsonin mukaan tavallinen tiedotustilaisuus: ”On hyvä käydä kuuntelemassa, mitä sanotaan. Aivan typerää on kuvitella, että osallistuminen merkitsisi liittymistä USA:n liittolaiseksi”, hän väitti. Virheellisesti, kuten kohta näemme.
IL oli kriittisempi: ”Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä ’coalition briefing’. Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanmukainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous”.
Muut lehdet uutisoivat ja kommentoivat vuotoa seuraavana päivänä. Perin mielenkiintoista oli, että Jakobsonin lausuntoja IS:ssa lainattiin usein laajemmin kuin tietoja asiakirjoista. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen selittivät USA:n edustajien ymmärtäneen asiat vähän väärin, ja saivat selityksensä läpi mediassa liki kritiikittä.
.
”Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan muistio tarkoittaa tilannetta, jossa Suomi, kuten käytännössä lähes kaikki muutkin maat, liittyi laajaan terrorismin vastaiseen koalitioon”, selosti Turun Sanomat 12.3.03. Kalevan pääkirjoitus toisti saman Tuomiojan lausunnon, mutta osoitti hieman ymmärtämystä myös Jäätteenmäelle:
”Jäätteenmäellä ei selvästikään ole ollut tarkkoja tietoja asioista ainakaan siinä vaiheessa kun hän otti hallituksen tulilinjalle Irakin tähden. Julkisuuteen vuodettu salainen raportti tekee kuitenkin Jäätteenmäen kritiikin ymmärrettävämmäksi”.
Grossman –tilaisuus selitettiin yleisesti, Jakobsonia mukaillen, tavalliseksi tiedotustilaisuudeksi. Syntyi vaikutelma, että toimittajat ajattelivat Jäätteenmäen käyvän vaalikampanjaa ja olevan siksi epäluotettavan, mutta uskoivat ehdokkaiden Lipposen ja Tuomiojan puhuvan totta viran puolesta ja Jakobsonin muuten vain. Voi kysyä, ovatko toimittajat todella näin sinisilmäisiä, vai tehtiinkö vähän tarkoituksenmukaisuusvalintaa.
HYMYN PALJASTUS
Helmikuussa 2004 Hymy julkisti koko UM:n muistion Lipposen tapaamisista Bushin ja Cheneyn kanssa. Ilmeni, että Bushin kiitokset Suomen liittymisestä koalitoon oli kirjattu Irak –otsikon alle. Irakista keskusteltaessa ”Lipponen kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälinen koalitio”. Keskustellessaan Cheneyn kanssa Irakista ”Lipponen totesi yhteistyön olevan tärkeää koalition säilyttämiseksi”. Kyseessä on siis Suomen UM:n muistio. Nyt oli kiistatonta, että Tuomiojan ja Lipposen selitykset väärinkäsityksestä, Irakin sekoittamisesta terrorismi-koalitoon, olivat perättömiä.
Toki Lipponen kiitti Bushia myös siitä että ”Yhdysvallat päätti viedä Irakin kysymyksen YK:n käsiteltäväksi”, mutta silti hänen puheidensa ja UTVA:n 4.12.02 kannanoton välillä on ristiriita. UTVA ilmoittautui mukaan vain YK:n toimintaan, ei USA:n johtamaan koalitioon.
Vaikka median v. 2003 toistelema väite, ”Suomen linja ei ole missään vaiheessa ollut epäselvä: tuemme YK:ta” (Kaleva 14.3.2003), oli sinällään tosi, siitä hiukka kiusallisesti unohtui pois, ettei epäilyksen ja eikä Jäätteenmäen esittämän kritiikin kohteena ollut Suomen, vaan Lipposen linja, joka mitä ilmeisimmin oli ollut osin eri kuin muilla ulkpolitiikan päättäjillä. Myös Pekka Ervasti viittaa "Irakgate" -kirjassaan tähän ristiriitaan:
”Lipponen laski, että Yhdysvallat hyökkää Irakiin joka tapauksessa, ja Suomi voi vain tukea hyökkäystä. Hän uskoi, että YK antaa lopulta valtuutuksen sotilastoimiin. Ulkopoliittisen johdon keskusteluissa Lipponen vastusti jokaista sellaista ratkaisua, joka oli ristiriidassa tämän hyökkäysteorian kanssa, eräs asiantuntija tulkitsee”. [Lipposen ennustus meni joka kohdaltaan pieleen. Epäilen, että "Suomi voi vain tukea hyökkäystä" edusti vain hänen omaa mielihaluaan].
Ristiriitatulkinta saa tukea Lipposen puheesta SDP:n puoluevaltuustossa. ”Vielä ei edes tiedetä mitä mieltä [ YK:n ] turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet lopulta ovat”, hän väitti (Aamulehti 5.3.03). USA:n hyökkäys alkoi vain pari viikkoa myöhemmin.
Hymy paljasti myös sen, mistä iltapäivälehdet olivat täysin vaienneet, Lipponen oli kaupannut varapresidentti Cheneylle AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää. Aseviennissä Suomen ulkopolitiikan keskeinen opinkappale on, ettei aseita viedä kriisialueille eikä sotaakäyviin maihin. Lipponen poikkesi tästä periaatteesta.
Pekka Ervasti selittää IS:n vaikenemista kirjassaan: ”… niiden kauppaamisesta Yhdysvaltoihin oli tiedotusvälineissä ollut useita juttuja jo aikaisemmin. Se ei ollut enää uutinen”. Selitys haiskahtaa selittelyltä. Ei Patrian pyrkimyksiä myydä AMOS Yhdysvaltoihin kovin näkyvästi oltu uutisoitu, mutta se ei ole pääasia. Kun Lipponen tarjosi niitä samassa yhteydessä, jossa osapuolet kiittelivät toisiaan Irakin vastaiseen koalitioon osallistumisesta, Amos -tarjous sai aivan uuden merkityksen.
Hymyn paljastus muutti tilanteen lopullisesti, eikä media voinut enää puolustautua tiedon puutteella. Jäätteenmäki oli osunut Washington-keskustelujen arvioissaan hyvin lähelle totuutta. Sen sijaan Lipponen ja Tuomioja olivat antaneet medialle perättömiä lausuntoja, vastoin parempaa tietoaan. Tästä median valtaosa kuitenkin vaikeni.
MARTTI FAVORININ TODISTAJALAUSUNTO
Lisää tärkeää aineistoa tuli julkiseksi, kun oikeudenkäynti Jäätteenmäkeä ja Martti Mannista vastaan alkoi 3.3.2004. Esitutkinnassa poliisi kuuli todistajana UM:n tietohallintojohtaja Martti Favorinia. Grossman-muistiosta hän totesi:
”Koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa. Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille”.
Favorin lausunto nykäisi maton Max Jakobsonin maaliskuussa 2003 tarjoilemien selitysten alta. Sekä Jakobsonin väittämä ”tavallisesta tiedotustilaisuudesta”, että Favorinin lausunto eivät voi olla totta, jompikumpi on väärässä. Favorin puhui poliisikuulustelussa todistajana, totuusvelvollisuuden sitomana ja rangaistusuhan alaisena. Elekäläinen Jakobsonilla ei ollut lehdille puhuessaan edes poliittista vastuuta.
Oikeudenkäyntiselostuksissaan media kuitenkin vaikeni Favorinin lausunnosta lähes täysin. Se oli kaksinverroin outoa, sillä lausunto on esitutkintapöytäkirjan ainoa kohta, jossa vuotojen aiheuttamia vahinkoja - jotka puolestaan olivat peruste syytteille - edes yritettiin perustella.
Elokuussa 2003, pari kuukautta Jäätteenmäen eron jälkeen, Erkki Tuomioja väitti STT:n haastattelussa, että ”Jäätteenmäki olisi saanut Irak-tiedot pyytämällä” (HS 17.8.03). Olisiko, oli poliisi kysynyt kuukautta aikaisemmin Favorinilta:
”Vastaus olisi ollut kielteinen”, arvioi Favorin. Myös tämän lausunnon media sivuutti.
TOIMITTAJAT JAHTAAVAT VUOTAJAA
”Oppositiojohtajana ja pääministerinä Jäätteenmäki on viljellyt pitkin kevättä puolitotuuksia tai valheita Irak-kiistan ympärillä”, väitti Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen 20.6.2003, Jäätteenmäen jouduttua eroamaan pääministerin paikalta. Virkkunen oli osin oikeassa, mutta moralisoinnista vei terän se, että maan suurin sanomalehti oli katsonut läpi sormien Lipposen ja Tuomiojan pitkin kevättä viljelemiä puolitotuuksia tai valheita. Median suhtautumisessa toisaalta demarijohtajien, ja toisaalta Jäätteenmäen vilppiin on dramaattinen ero.
Eduskuntavaalien 2003 jälkeen media keskittyi etsimään vuotajaa. Toimittajat olivat kuitenkin tässä kaksinaamaisia. Se vuoto, joka käynnisti poliiisitutkinnan, eli IS:n ja IL:n saamien asiakirjojen alkuperä, ei kiinnostanut. Kaikki vaiva suunnattiin sen selvittämiseen, mistä Jäätteenmäki sai tietonsa. Tätä tilannetta Jäätteenmäki ei sitten hallinnut lainkaan, vaan päätyi sekaviin selityksiin, ja sitä myöten katastrofiin. Jäätteenmäki avustajineen osoitti ällistyttävää ammattitaidottomuutta, mutta se ei todista median (eikä Lipposen) peliä puhtaaksi.
Jäätteenmäen kujanjuoksu alkoi IS:n 8.5.2003 julkaistusta artikkelista ”Salainen Irak-muistio vuoti ensimmäiseksi Jäätteenmäelle?” Asian esittäminen kohu-uutisena, kuin uutena tietona oli kahdella tapaa erikoinen ratkaisu. Jäätteenmäki oli kertonut salaisista asiakirjoista jo ennen vaaleja, ainakin MTV3:n vaalitentissä 6.3.2003. Lehdet kertoivat tentin jälkeen: ”Jäätteenmäki perusteli näkemyksiään haltuunsa saamillaan asiakirjoilla” (Aamulehti 7.3.03). Mitä muuta kuin salaisia tällaiset asiakirjat saattoivat olla?
Yhä pahempaa, IS uutisoi asian jo 15.3.03 , päivää ennen vaaleja, liki samalla otsikolla ”Jäätteenmäki paljasti ensin tietoja salaisesta raportista”. Otsikko kuvaa hyvin artikkelista välittyvää hätäännystä, joka saattoi olla seurausta alkavasta, alunperin nimenomaan IS:ään ja IL:ään kohdistuvasta poliisitutkinnasta. Artikkeliin oli haastateltu Anneli Jäätteenmäkeä, jolta lähes kerjättiin Irak-kritiikin peruuttamista. Sitä kerjäsi toimittaja, jolla oli täydelliset kopiot keskeisistä asiakirjoista. Perin mielenkiintoista.
Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä Washingtonissa todella tapahtui. Tärkeysjärjestys on outo. Juha Keskinen totesikin Iltelehdessä 12.3.2003: ”Kun oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti esiin Irak-politiikkamme ristiriitaisuudet, monet poliitikot ja lehdet kiiruhtivat tuomitsemaan hänet. Asian selvittämisestä ei niin tuntunut väliä olevan”.
Toimittajat osoittivat lisäksi kaksinaismoraalia suhtautumisessa salaisiin asiakirjohin. Tiedotusvälineet tuskin ovat jättäneet julkaisematta yhtään salaista asiakirjaa sillä perusteella, että sen vuotaminen on ollut rikos – tällaisilla paljastuksilla pikemminkin ylpeillään. Irak-jupakassa asia oli päinvastoin, vuotajan teon rikollisuudella iskettiin raskaasti Jäätteenmäkeä. Salaisista asiakirjoista otteita julkaisseet iltapäivälehdet olivat sankareita, Jäätteenmäki roisto. Mitään selitystä tähän epäloogisuuteen ei ole koskaan esitetty.
Professori Keijo Korhonen kommentoi 16.5.2003 kolumnissaan mm. Ilkassa Jäätteenmäen asemaa: ”Kun Lipposen keskustelumuistiot laadittiin, kansanenedustaja Jäätteenmäki ei ollut hallituksen jäsen. Hän ei ollut ulkoministeriön virkamies eikä millään muullakaan tavalla virkavastuuasemassa. On yhdentekevää, vilauttiko hän journalisteille omia muistiinpanojaan vai suoraa kopiota Lipposen Washingtonin-muistiosta. Riippumatta siitä, miten Jäätteenmäki oli tiedot haltuunsa saanut, hänellä oli täysi oikeus saattaa silloinen pääministeri poliittiseen vastuuseen tekosistaan”.
Korhosen argumentti on loogisempi kuin median uusmoralismi. Näin siitäkin huolimatta, että Jäätteenmäeltä oli ehdottomasti poliittinen virhe hankkia vuotaja presidentin kansliasta. Hänellä oli täydet mahdollisuudet päästä pääministeriksi, jonka täytyy pystyä luottamukselliseen yhteistyöhön presidentin kanssa. Oman tiedottajan hankkiminen presidentin kansliasta, preseidentin selän takana, ei ollut kovin välkky idea.
* * *
Alun perin viittasin mahdollisuuteen, että Sanoma Oy:n lehdet tietoisesti halusivat kaataa Jäätteenmäen. Sille voisi nähdä ainakin yhden merkittävän motiivin: Lipposen ja Jäätteenmäen huomattavan erilainen suhtautuminen (siis vuonna 2003) EU-politiikkaan ja EU:n tulevaisuuteen. Lipposen linja oli ja on sama kuin Sanomalan lehtien.
Korostan, että olen esittänyt tämän mahdollisuutena. Hypoteesin todentaminen vaatisi tutkimusta, loppujen lopuksi suoria tunnustuksia, sillä ei tällaisia asioita ylöskirjoiteta. Ei ainakaan tarvitse.
Indisio-todisteita kuitenkin on, ja muun muassa Janne Virkkunen edellä lainattu pöyhkeä, rehentelevä ja huomattavan vilpillinen kirjoitus HS:ssa 20.6.2003 tukee niitä.
Parahin Jaakko Mäkinen
Olen mykistynyt. Kiitokset kirjoituksestanne, jonka myötä kypsyi ehdoton päätös nostaa asiaa uudelleen ja tarkemmin keskusteluun.
Tuntien Sanoma Oy:ssä vallitsevan terveen toimitustenvälisen kateuden rohkenen epäillä, että sekin mahdollisuus on olemassa, että vuodetut asiakirjat eivät HS:n poliittiseen toimitukseen asti ehtineet.
Mutta, arvostan kykyänne esittää sekä faktoja, että mielipiteitä - nähdäkseni kirkkaasi eroteluna toisistaan.
Jään pohtimaan miten nostaa asiaa uudelleen esille.
Kiitoksin ynnä parhain terveisin
Jussi Lähde
Olen mykistynyt. Kiitokset kirjoituksestanne, jonka myötä kypsyi ehdoton päätös nostaa asiaa uudelleen ja tarkemmin keskusteluun.
Tuntien Sanoma Oy:ssä vallitsevan terveen toimitustenvälisen kateuden rohkenen epäillä, että sekin mahdollisuus on olemassa, että vuodetut asiakirjat eivät HS:n poliittiseen toimitukseen asti ehtineet.
Mutta, arvostan kykyänne esittää sekä faktoja, että mielipiteitä - nähdäkseni kirkkaasi eroteluna toisistaan.
Jään pohtimaan miten nostaa asiaa uudelleen esille.
Kiitoksin ynnä parhain terveisin
Jussi Lähde
3
Kysymys taitaa oikeasti kuulua missä meillä on entisten lupaavien poliitikkojen eläkepositiot? Yle on täynnä ja Kelaan ei juuri nyt mahdu. Suomen pankkiin otetaan nykyisin päteviä ei sopivia ja Sitra on jo käytetty. Mitä vaihtoehtoja Annelille jää jos suomeen haluaa?
Eduskunta? Ei voi palata riviedustajaksi.
Ministeriksi? Hyväksyykö kansa ja muut puolueet?
Eläkevirka? Niin no kaveria ei jätetä vai miten se nyt menikään.
Miksi poliitikkoja ei koske samat säännöt kuin meitä muita. Jos duunia ei jatketa, pitää lähteä etsimään ja ottaa vastaan mitä löytyy. Eikä vain pyytämään kavereita apuun. Tosin he auttavat koska voi joutua pyytämään apua kun itsellä käy huono flaxi.